Kokeile kuukausi maksutta

Taas vuotava talo Jätkäsaaressa – jo kolmannesta Helsingin asuntotuotannon suunnittelemasta asuin­rakennuksesta paljastui rakennusvirheitä

HS:n näkemissä, osakkaille lähetetyissä sähköposteissa Att on syyttänyt asukkaita vesivuotojen aiheuttamisesta ja kieltänyt joidenkin vuotojen olemassaolon kokonaan.

Kuvituskuva. Lasitettuja parvekkeita Helsingin Jätkäsaaressa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Helsingin Jätkäsaaressa on paljastunut jälleen vuotava asuintalo. Talon rakennuttamisesta vastaa Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att eli käytännössä Helsingin kaupunki. Talon pääurakoitsija on rakennusyhtiö NCC.

Marco Polo on jo kolmas suuri kaupungin asuntotuotannon rakennushanke Jätkäsaaressa, joka on noussut julkisuuteen vakavien rakennusvirheiden vuoksi. Sekä Att että NCC kuvaavat ongelmia pieniksi ja vakuuttavat rakennusten vastaavan rakennusmääräyksiä.

HS kertoi marraskuussa Jätkäsaaren rakenteilla olevasta Wood City -puukerrostaloalueesta, josta on löytynyt homevaurioita. Jätkäsaaren Pitsitalo on ollut julkisuudessa esillä vesivuotojen vuoksi.

HS:n tietojen mukaan Jätkäsaaressa on neljäskin asuintalo, joka painii samankaltaisten ongelmien kanssa. Sekä Pitsitalon, Wood cityn, Marco Polon että sen naapurustossa sijaitsevan. Vesivuodoista kärsivän talon rakennuttamisesta vastaa Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT. Myös pääurakoitsija on Pitsitalossa ja Marco Polossa sama: NCC.

Asuntoyhtiö Helsingin Marco Polo on kärsinyt vuodoista vuodesta 2014 lähtien, jolloin talo valmistui. Vettä vuotaa pysäköintihalliin ja rakennuksessa sijaitsevan liikehuoneiston alle. Lisäksi katoille, osaan parvekkeista ja pihakannelle kerääntyy vettä.

Myös muualla rakennuksessa on merkkejä kosteusongelmista: seinäpinnat kupruilevat, seinissä on valumia ja osa talon alaosan ulkopinnoista on silmin nähden märkiä.

”Perimmäistä vuodon alkuperää ei ole haluttu selvittää”

Talo on Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston hitas-tuotantoa, ja se vastaa myös talon korjausten etenemisestä. HS:n näkemissä, osakkaille lähetetyissä sähköposteissa Att on syyttänyt asukkaita vesivuotojen aiheuttamisesta ja kieltänyt joidenkin vuotojen olemassaolon kokonaan.

Att ei ole ollut osakkaiden mukaan halukas etsimään ja korjauttamaan vuotojen alkuperäistä syytä.

”Kyllä täällä joku mies kävi kittipistoolin kanssa ruiskuttamassa kittiä vuotopaikkaan, mutta perimmäistä vuodon alkuperää ei ole haluttu selvittää”, kuvailee yksi osakas, jolla on takanaan pitkä työura rakennusalalta.

Kaikkia vuotopaikkoja ei asukkaiden mukaan ole edes yritetty korjata.

Hallituksen jäsen kuvailee erästä tarkastusta näin:

”Att:n valvoja laittoi käden silmin nähden vedestä tummuneelle seinälle ja väitti sen olevan kuiva. Lisäksi meille on sanottu monta kertaa, että vuotoja ei ole, vaikka kyllähän asukkaat itse näkevät omilla silmillään.”

Eräälle kylpyhuoneen kosteudesta kärsivälle asukkaalle Att:n vastuuhenkilö oli lähettänyt lehtiartikkelin, jossa kuvattiin asukkaan toiminnasta aiheutuneita kosteusongelmia.

Asukkaat epäilevät, että vesivuodot johtuvat huolimattomasti ja puutteellisesti tehdyistä vesieristeistä ja väärin tehdyistä rakenteista. Tälle on saatu vahvistusta myös ulkopuoliselta asiantuntijalta tilatusta selvityksestä. Talon pihakansi paljastui vesieristeiden osalta puutteelliseksi ja rakenteeltaan vääränlaiseksi.

Samoin vesieristeet puuttuvat hallituksen mukaan monesta muustakin paikasta, muun muassa joistakin kohdista talon ulkoseinää, jonka ulkopinta kupruilee.

Myös joissakin asunnoissa on vakavia ongelmia: parvekkeelle kasvaa sammalta ilmeisesti sinne kerääntyvän sadeveden vuoksi, osassa asunnoista jäätyvät ikkunat, toisissa kupruilevat seinäpinnat.

Erään asukkaan kylpyhuoneen saumaukseen on ilmestynyt ilmeisesti kosteuden aiheuttamia tummia läikkiä.

”Talon tarkoitus on pitää lämpö sisällä ja vesi ulkona, tämä talo ei onnistu oikein kummassakaan”, kiteyttää eräs hallituksen jäsen.

Asukkaat havainneet 800 rakennusvirhettä yhteisistä tiloista

Asukkaat ovat havainneet Marco Polossa vesivuotojen lisäksi muitakin huolimattomaan rakentamiseen tai rakennussuunnitteluun liittyviä ongelmia. Virheiden ja puutteiden listaaminen on tavallinen käytäntö uudisrakennusten kohdalla.

Talon yhteisistä tiloista on kirjattu kaikkiaan 800 rakennusvirhettä, jotka on toimitettu Att:lle kirjallisena useaan kertaan.

Osa on vähäisempiä haittoja, kuten katkeilevat koristepylväät, naarmuuntuneet ikkunat tai seinän sisälle puolittain muurattu mittari, jota on mahdotonta lukea.

Lisäksi on vielä pitkä liuta huoneistokohtaisia puutteita, joista asukkaat vastaavat itse. Erään osakkaan huoneistossa oli noin seitsemän senttimetrin mittainen korkeusero kylpyhuoneen ja asunnon muun lattiapinnan välillä. Rakennuttaja ehdotti ratkaisuksi sopivan kokoiseksi höylättyä puukiilaa kylpyhuoneen ovelle. Osakas ei suostunut ehdotukseen.

Tällä hetkellä talon yhteisissä tiloissa havaituista virheistä on korjattu noin puolet. Att on kuitenkin ilmoittanut korjaustöiden olevan ohi ja talon olevan valmis. Asukkaiden mielestä merkittävää osaa virheistä ei ole korjattu. Esimerkiksi talon alapuolella olevassa pysäköintihallissa vuotaa edelleen.

ATT: vuotojen syyt tutkitaan ja korjataan

Rakennusyhtiö NCC kertoi HS:lle sähköpostin välityksellä rakentaneensa talon rakennuttajan eli Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston suunnitelmien mukaisesti. Yhtiö kieltää kuulleensa talon sisätiloissa ilmenneistä viitteistä kosteusongelmiin.

Pysäköintihallin vuodot taas ovat yhtiön mukaan vähäisiä ja lähtöisin pihakannen yksittäisistä vuotopaikoista. Yhtiön mukaan virheitä ei heidän käsityksensä mukaan ole 800:aa, kuten asukkaiden keräämässä listassa väitetään. Yhtiön mukaan pitkässä virhelistassa on ainakin osittain kysymys ”asukkaiden mielipiteistä”.

Helsingin kaupungin Att puolestaan vastasi sähköpostin välityksellä, että ”Att:n rakennuttamat hankkeet toteutetaan rakennusmääräysten mukaisesti”. Lisäksi viestissä kerrotaan, että vuotojen syyt on tarkoitus tutkia ja sen jälkeen korjata.

Marco Polo arvioi kuluttaneensa kymmeniätuhansia euroja erilaisiin asiantuntijapalveluihin. Siitä huolimatta edes vakavimpia rakennusvirheitä, kuten vesivuotoja, ei ole vieläkään korjattu. Taloyhtiö harkitseekin oikeustoimia kaupungin asuntotuotantotoimistoa vastaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Taas vuotava talo Jätkäsaaressa – jo kolmannesta Helsingin asuntotuotannon suunnittelemasta asuin­rakennuksesta paljastui rakennusvirheitä”

  1. Olisiko syytä nostaa kissa pöydälle ja avata keskustelu siitä, mikä ATT:n asema on. Kaupungin liikelaitos gryndaa asuntoja ja ottaa liiketoimintariskejä helsinkiläisten verorahoilla. Mahtaako olla oikein ja onko asian epämääräisyys päättäjien tiedossa?

  2. Ja taas Att. Eikä juuri yllätä rakentajankaan nimi.

  3. ei ole pahemmin ollut hyötyä vaikka on aiemminkin nostettu asiaa esille.
    Voihan verotuloja näinkin käyttää on lottovoitto asua Hitaksessa. Tontit alle markkinahinnan ja kaupungin yhtiö myy nollakatteella ja kattaa rakennusvirheet yhteisestä kassasta.

    Oikeudenmukaisempaa olisi tehdä omistushitaksia ryhmärakennuttamisella. Jossa ATT olisi pelkkä konsultti ja vastuut menisi niille jotka hyötyvät alihintaisuudesta, kun asukkaat toimisivat perustajaosakkaina.

  4. Att ja vaikkapa Asuntosäätiö Asokoteineen ovat isoja toimijoita jotka eivät ymmärrä että heidän asiakkaansa on asukas. Tämä tosiseikka on hämärtynyt kun vuosikymmeniä on jaettu niukkaa ja toistaiseksi haluttua hyödykettä.. Ei ole virheitä omissa prosesseissa, on vain ymmärtämätön asukki. Vaan ajat muuttuvat,Säätiöiseni, ja väärän asenteen mastodonteeille käy huonosti.

    1. Kilpailutilanne ratkaisee tuon kaltaiset ongelmat, nyt vain on niin että molemmissa asumismuodoissa on sopivasti alitarjontaa.

  5. ATT on ollut tiettävästi pitkään johtamisongelman kourissa. Tarkoitan ylintä johtoa. Ammattilaiset eivät pysy siellä, henkilökunta on kokematonta. Tässä seuraamukset.

  6. ATT:n päälliikö Marjamaa pakenee vastuuta eläkkeelle. Pitkä syntilista: vuotavia taloja, kiusaamista, Hitas -sotkuja…

  7. Ongelmana on myös se, että rekryissä otetaan ketä vain saadaan ja talossa ei ole enää montaa jolla olisi kokemusta, aikaa tai mielenkiintoa opastaa uusia. Sukupuolijakaumakin on talossa omituinen

  8. Tuossa artikkelin kuvassa näkyvät suurimmat ongelmat. Peltipurkeissa on valtavasti saumoja, jotka eivät pidä vettä. Ulokkeita ei voi rakentaa konesaumaamalla niin, etteivät peltisaumat vuoda. Rakennetaan ilman kunnon räystäitä. Avoimet kattoterassit ovat myös ongelmallisia. Yläpohjan liittyminen asuntokerroksen peltiseiniin ja ikkunaliittymät sekä terassioviliittymät ovat riski. Ym.

    Jätkäsaari on lisäksi meren takia jatkuvan sateen ja tuulen piiskaama, joten rakennedetaljien tulee olla jotain muuta, kuin sisämaassa-

  9. ”Suunnitteluun panostettava”

    ATT on Siskon aikana ollut asuntorakentamisen suunnannäyttäjä. ”Jonkun pitää tehdä jotta muillekin syntyy paineita.”
    Rakennusala on hänen mukaansa ehkä turhankin perinteinen.
    ”Uutta ajattelua ja uusia kokeiluja tarvitaan, tietysti riskit analysoiden ja tekemällä kaikki mahdollinen, jotteivät riskit realisoidu.”
    ATT on panostanut paljon arkkitehtuuriin. Se järjestää pienimuotoisia suta-, suunnitteluja tarjouskilpailuja, joihin kutsutaan neljä-viisi osallistujaa ilmoittautuneista arkkitehtitoimistoista.
    Ne tekevät luonnokset kohteesta ja tarjouksen suunnittelusta. ATT maksaa ehdotuksista palkkion, voittaja valitaan ehdotusluonnosten laatuarvioinnin perusteella.

    ”Painotamme laatua, emme hintaa”, Sisko korostaa.”
    Suunnittelijat ovat rakennuttajan tärkeitä luottohenkilöitä. Suunnittelupanostus hankkeeseen on marginaalinen, mutta siitä tinkimällä voidaan tehdä valtavia virheitä”, hän perustelee.

    ”Haluamme tehdä huipputuotteita, mikä ei suinkaan tarkoita, että talo olisi kallis, vaan sen hinta-laatusuhde on oikea”, hän tiivistää.

Vastaa käyttäjälle Asukki Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat