Kokeile kuukausi maksutta

Tekniikan tohtori Seppo Matala pitää betonin lujuusalitusten syytä selvänä: Rudus ei noudattanut ohjeita

Tekniikan tohtori Seppo Matala ihmettelee Rakennusteollisuuden selvitysmies Tapani Mäkikyrön raportin ympäripyöreyttä ja Betoniteollisuuden toimitusjohtaja Jussi Mattilan ehdotusta tinkiä betonin säilyvyysominaisuuksista.

Lemminkäinen korvausvaatimus Rudukselle koskee Turun T3-sairaalan työmaan valmisbetonitoimituksia. Kuva: Sami Kilpiö / HS

Oulun rakennusvalvonnan entisen johtajan Tapani Mäkikyrön piti selvittää, miksi betonin lujuus jäi liian matalaksi viime vuonna VR Trackin Kemijärven siltatyömaalla ja Turun T3-sairaalan työmaalla, jossa Lemminkäinen rakensi tukiseiniä radan ylittävälle kannelle. Molemmissa valmisbetonin toimitti Rudus.

Mäkikyrö totesi kuitenkin heti, että selvitys ei ota kantaa missään yksittäisessä kohteessa tapahtuneisiin ongelmiin.  Mäkikyrö ei halunnut toimia ”tuomarina” Kemijärven ja Turun kiistoissa, joten hänen tehtävänsä rajautui yleiseksi tarkasteluksi betonirakentamisen laatuongelmiin. Hän ei kuulemma aluksi edes aikonut käydä tutustumassa Turun T3-työmaahan, koska oikeudenkäyntien vuoksi oli kyseenalaista saisiko selvitysmies kaikkia tietoja osapuolilta.

Näistä syistä raportin suositukset jäivät varsin yleisluonteisiksi ohjeiksi koko betonirakentamisen ketjun laadunvalvonnan parantamiseksi.

”Raportti tasapäistää osapuolten vaikutuksia eikä nosta riittävän selkeästi esiin syitä betonin lujuuskatoon”, Turun rakennusvalvontajohtaja Reima Ojala arvioi syksyllä Rakennuslehdessä raporttia.

”Ohjeita ei noudatettu”

Kemijärven tapauksesta viime vuonna tutkintaraportin laatinut Seppo Matala on paljon Mäkikyröä konkreettisempi ja suorapuheisempi.

”Syy lujuusalituksiin Kemijärvellä oli selvä. Korkea ilmamäärä, joka aiheutui ohjeiden noudattamattomuudesta.”

Betonin lujuusongelmia selvitti ennen Mäkikyröä Aalto-yliopiston betonitekniikan professori Jouni Punkki Robust Air -selvityksessä. Sen rahoittivat Liikennevirasto, Betoniteollisuus ja iso joukko betonialan yrityksiä.

”Minusta raskauttavaa betonin toimittajille on tuo Robust Air-selvitykseen  professori Punkin kirjaama toteamus: jos olisi toimittu oikein ja ohjeiden mukaisesti, niin yli-ilmaongelma olisi jo ennakkokokeissa paljastunut. Minua ihmetyttää että tuota asiaa ei ole julkisuudessa kummemmin käsitelty”, Matala sanoo.

Mäkikyrön raportissakaan sitä ei esitetä Matalan mukaan kovin ymmärrettävässä muodossa.

Hyviä tehtaita syyllistetty turhaan

”Valtaosa Suomen valmisbetonitehtaista osaa kaikesta RT:n kritiikistä huolimatta toimia asetettujen vaatimusten ja ohjeiden mukaisesti. Ongelmatehtaiden laiminlyönnit ovat valitettavasti tulleet myös näiden syyttömien, laatuun panostaneiden tehtaiden synneiksi.”

Punkin tutkimuksessa todetaan: ”Liikenneviraston edellyttämät ennakkokokeet P-lukubetoneilla paljastavat oikein tehtynä mahdolliset ongelmat huokostuksen stabiiliudessa. Kokeita ei ole kuitenkaan aina tehty.”

 

Tutkimuksen taulukko 9  (korjattu 15.12. klo 9:30 oikea taulukko, sillä englanninkielisessä raportissa se oli taulukko 16) kertoo laboratoriotesteistä, joissa selvitettiin sekoitusprosessin vaikutusta ilmamääriin. Jos sekoitusprosessi ei ole riittävän tehokas, ilmamäärää kasvattavat lisäaineet toimivat vain osittain sekoituksen aikana ja ilman muodostuminen voi jatkua, kun betonia sekoitetaan työmaalla betoniautossa. Taulukko osoittaa myös, että jos lujuusongelmista kiinni jääneet valmisbetonitehtaat olisivat noudattaneet määräystä, jonka mukaan betonin ilmamäärä tulee betonin ennakkokokeissa mitata heti sekoituksen jälkeen ja tunnin kuluttua sekoituksesta, niin valmistajat olisivat huomanneet ilmamäärän hallitsemattoman kasvun käyttämillään lisäaineilla. Tällöin yli-ilmaongelmaa ja sen aiheuttamaa lujuusongelmaa ei Seppo Matalan mukaan olisi koskaan tullutkaan.

Ennakkokoevaatimuksen mukaan ilmamäärä on mitattava myös tunnin kuluttua sekoituksesta. Tuo vaatimus on ollut voimassa 25 vuotta.

Mäkikyrön raportissa asia ohitetaan Matalan mukaan ehkä juuri siksi, että vastuukysymyksistä on oikeusjutut käynnissä.

”Se sai myös yritysten edunvalvojat varpailleen.”

Raportissa olisi Matalan mukaan voitu selvästi todeta, että kaikkien osapuolten, myös betonivalmistajien, olisi suotavaa noudattaa ohjeita ja määräyksiä.

”Kemijärven ja Turun tapauksia ei olisi koskaan edes syntynyt, jos betonin ennakkokokeet olisi tehty oikein asetettuja vaatimuksia noudattaen. Rakenteiden purkuja aiheuttaneet alilujat ja yli-ilmaiset betonit eivät olisi koskaan päässeet edes tuotantoon. Ennakkokoevelvoite koskee sekä lujuuden että säilyvyyden testausta.”

Onko sadan vuoden käyttöikä liikaa teollisuudelle?

Matala ihmettelee, että tekniikan tohtori Jussi Mattilan johtama Betoniteollisuus reagoi betonin lujuusongelmiin ehdottamalla tinkimistä betonisiltojen säilyvyysominaisuuksista. Hän muistutti, että laatuvaatimukset asettaa tilaaja, Liikennevirasto, eikä teollisuus.

Jussi Mattila.
Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila on tarttunut betonin lujuusongelmaan omalla tavallaan.

”Äärimmilleen viedyt säilyvyysvaatimukset saatetaan saavuttaa, jos kaikki onnistuu nappiin. Jos taas jotain menee pieleen, tulos saattaa olla yllättävän huono, kuten on nähty. Selkeät ja kohtuulliset säilyvyysvaatimukset saattaisivat johtaa hallitumpaan laatuun”, Mattila kirjoitti Rakennuslehden verkkosivuilla.

”Tarkoitan ylimitoitetuilla vaatimuksilla lähinnä huokosjakoa. Sen käyttö on osaltaan johtanut korkeiden ilmamäärien tavoittelemiseen, mikä ei ole johtanut parhaaseen mahdolliseen laatuun”, Mattila täsmensi myöhemmin.

”Muutenkin laatuvaatimuksena huokosjako on melko heikkolaatuinen. Jos huokosjako ei täyty, betonin säilyvyys on mahdollisesti puutteellinen. Tosin betoni voi silloinkin olla kunnollista. Valmistajan kannalta tuollainen vaatimus on aika kohtuuton.”

Jussi Mattilan mukaan ihanneoloissa betoniyritykset kyllä pääsivät tiukkoihin säilyvyysvaatimuksiin, mutta käytännössä tilanne on toinen. Kovassa hintakilpailussa betonitoimittajaksi valikoituu halvin eikä välttämättä suinkaan laadukkain toimittaja.

Uudet sillat saatu kestämään vanhoja paremmin

Matala ampuu alas Mattilan väitteen, että 1950- ja 60-luvun sillat olisivat kestäneet kohtuullisen hyvin, vaikka säilyvyysvaatimuksia ei juuri ollut.

”50- ja 60-luvun päätieverkon siltojen pakkassuolarasitetut osat on jo uusittu ainakin kertaalleen. Myös betonin karbonatisoitumisesta aiheutuneet päällysrakenteen, välitukien ja maatukien alimittaisesta betonipeitteestä johtuvien raudoitusten korroosiovauriot ovat olleet jo 40 vuotta korjausohjelmissa. Eli minun mielestäni sillat eivät ole kestäneet olosuhderasituksia erityisen hyvin.”

Matalan mukaan ne ovat kestäneet olosuhderasituksia paljon huonommin kuin uudemmat sillat, joissa on vuodesta 1992 noudatettu Matalan Liikennevirastolle kehittämiä P-lukuohjeita. Tämän vahvistaa VTT:n pari vuotta sitten tekemä selvitys noin 50 uudehkon sillan reunapalkeista.

”Tutkimustulosten mukaan rapaumat olivat enimmillään 1-2 mm/15…20 vuotta, joten noiden osalta voi odottaa jopa 100 vuoden käyttöiän täyttymistä. Tuo 100 vuotta on Liikennevirasto asettama kantavien vaikeasti korjattavien siltarakenteiden suunnittelukäyttöikä.”

P-lukumenetelmä sujuvoitti laadunvalvontaa

Huokostettua pakkasenkestävää betoni käytetään  Pohjoismaiden ja Pohjois-Amerikan lisäksi lähinnä Saksassa.

Suomalaisella P-lukumenetelmällä betonin pakkas-suolakestävyys voidaan määritellä jo betonin ominaisuuksien perusteella, kun muissa kylmän ilmaston maissa se joudutaan testaamaan kohdekohtaisesti.

Matalan mukaan järjestelmämme on Pohjoismaiden toimittajaystävällisin, vaikka laatuvaatimukset ovat samat.

”Ruotsin suolarasitetuilta silloilta edellytetään pakkassuolarasitustestiä, jossa 56 kierroksen rapautuma on enintään 500 g/neliömetrille.  Suomessa sillan päällysrakenteen kantavien osien P-lukuvaatimus on P30, joka vastaa Ruotsin rapaumarajaa. Suomessakin, mikäli P-lukumenettelyä ei haluta käyttää, laattakokeen testitulos tulee olla tuolloin enintään 500 g/neliömetrille. Vaatimuksemme ovat tässä suhteessa samat.”

”Suomessa kelpoisuus voidaan todeta laskemalla pakkasenkestävyys betonin suhteitustietojen ja oikeiden laadunvalvontatulosten perusteella. Ruotsissa joka ikisestä sillasta (jopa eriaikaisista valuista) tehdään porakappaleista rapaumakokeet, joiden perusteella kelpoisuus todetaan 2 kuukautta kestävän testin perusteella.”

Palataanko ajassa neljännesvuosisata taaksepäin?

Matala kysyy tahtooko Betoniteollisuus ja Jussi Mattila todella paluuta neljännesvuosisadan takaiseen käytäntöön, jossa testitulosten saavuttua 3 kuukauden kuluttua saatettiin todeta betonin pakkasenkestävyys riittämättömäksi, jolloin urakoitsija maksoi arvonalennusta tilaajalle ja nahisteli betonin valmistajan kanssa sitten kustannuksista.

”Betonin valmistajien asema siinä ei juurikaan muutu ja samat ovat itse betoninkin vaatimukset, eli vesisementtisuhde suunnilleen 0,42…0,45, semua 400 kg/kuutiometrille ja ilmaa 4-5 %. Mutta luulenpa, että urakoitsijataho ei taida oikein tykätä”, hän huomautti Mattilalle.

Lisäksi hän muistutti, että P-lukumenettely on kokonaisuus, joka sisältää betonin valmistajan laatutoimet, Inspectan valvonnan, urakoitsijan laadunvalvonnan ja tilaajan valvonnan. Noista kerätyn dokumentaation perusteella tilaaja toteaa kohteen kelpoisuuden. Ja jos kelpoisuutta ei voida laatuaineiston perusteella luotettavasti todeta, niin sitten porataan.

”Noin yksinkertaista se on.”

Myös Rudus halusi muutoksia P-lukumenettelyyn

Mattila ei ole yksin asialla.

Matalan mukaan muutama vuosi sitten Ruduksen edustaja halusi betoninormityöryhmässä poistaa P-lukumenettelyn käytön talonrakennuskohteiden säilyvyyden kelpoisuuden todentamisessa.

Asia nousi uudestaan esiin Kemijärven ja Turun sairaalan valmisbetonivirheiden seurauksena syksyllä 2016. Rudus lähetti silloin tiedotteen, jossa se ensin totesi, että tekniikan tohtori Seppo Matala ja Liikennevirasto ovat tehneet uraauurtavaa työtä ja kehittäneet Suomeen järjestelmän, joka on olennaisesti parantanut erityisesti siltarakenteiden säänkestävyyttä.

”Onko kuitenkin mahdollista, että järjestelmän vaatimukset olisivat osaltaan vaikuttaneet siten, että nykyisin P-lukubetoneissa käytettävät reseptit ovat kehittyneet sellaisiksi, joilla korkean ilmapitoisuuden ilmiön riski on normaalia suurempi? ”

Matala piti Rakennuslehden nettisivulla silloin väitettä käsittämättömänä.

”On betoninvalmistajalta outoa väittää, että juuri nyt nesteyttimien muututtua polykarboksylaateiksi, menetelmä olisi liian vaativa ja sitä pitäisi jotenkin rustata nykynesteyttimien ominaisuudet paremmin sietäväksi.”

”P-lukujärjestelmä edellyttää vain, että betonilla on tietty ilmamäärä (ei liian pieni eikä liian suuri) ja betonilla on vaadittu lujuus. Jos tuohon ei betoninvalmistaja katso pystyvänsä, niin toinen vaihtoehto on sitten P-lukujärjestelmän mukaisesti tutkia vastaavat ominaisuudet (pakkassuolakestävyys ja lujuus) kovettuneesta betonista ja osoittaa betonin kelpoisuus siten. Ei pitäisi olla vaikeaa.”

Hän lisäsi, että keskustelisi mielellään P-lukumenettelyn käytön vaikeuksista myös sellaisten betoninvalmistajien kanssa, jotka kykenevät menetelmän vaatimusten mukaisesti toimimaan.

”Heiltä löytyisi varmaan arvokkaita toimintamalleja korkealaatuisen siltabetonin valmistamiseksi. Ei P-lukumenettely ole itsetarkoitus. Liikennevirasto on se viranomainen, joka päättää kelpoisuudentodentamismenettelyt siltojen osalta.”

Matala muistuttaa nyt, että hän on ollut mukana siltojen betonirakenteiden laatuvaatimusten asettamiseen kohdennetuissa tutkimuksissa mukana yli 30 vuotta.

”Tuona aikana on tehty Liikenneviraston rahoittamina laajat tutkimussarjat betonin pakkassuolakestävyyden ja karbonatisoitumisen mallintamiseksi juuri siltojen oikeiden säilyvyysvaatimusten asettamiseksi. Noita tuloksia on käytetty myös Betoninormien laatimisessa. Vuosikymmenten kehitystyön tuloksena Suomeen on luotu järjestelmä (Betoni SYL3, nykyinen InfraRYL-ohjeisto), joka on toiminut erinomaisesti, kun kaikki betonirakentamisen osapuolet ovat siihen sitoutuneet.”

 

Lisäys juttuun 15.12. klo 9.30:

Seppo Matala ja Jussi Mattila ovat jatkaneet vielä keskustelua netissä. Tässä Matalan vastaus Mattilalle  Auri Häkkisen jutussa, joka koska Mäkikyrön raporttia:

”Huokosjako on todella erittäin epäluotettava pakkassuolakestävyyden tutkimusmenetelmä, joka lisättiin yhdeksi ennakkokoevaatimukseksi vuoden 2004 betoninormiuudistuksen yhteydessä. InfraRYL-ohjeisiin se otettiin myöhemmin osittain syystä, että suora pakkassuolakoe oli Suomessa tehtynä erittäin kallis. Pahimmillaan kustannuksiltaan jopa kymmenkertainen huokosjakotestin kustannukseen verrattuna. Olen aina ollut sitä mieltä, että tuo joutaa infraohjeista roskakoriin ja sinne se lähitulevaisuudessa nähtävästi on menossakin. Sen korrelaatio suoran pakkassuolakokeen tai P-lukumenetelmän kanssa on todella heikko.

Haluan lisäksi huomauttaa sinulle, että huokosjakovaatimus siltaohjeissa on ollut P30-betoneilla tasolla 0,25 mm (enimmäisarvo), joka saavutetaan normaalilla 4-5 % ilmamäärällä. Monet valmisbetonitehtaat esittelevät tuloksia tasolla 0,10…0,12, joka kertoo asiantuntijalle usean %-yksikön yli-ilmamäärästä. On myös ihmeellistä, että tuo huokosjakovaatimus talonrakennuskohteissa puhtaassa jäätymissulatusrasituksessa on selvästi tiukempi (0,22 mm rasitusluokassa XF3). Onko se sielläkin aiheuttanut ongelmia? Sopiiko sinulle, että se heitetään koko testimenetelmä myös talonrakennusalan normeista pois ja siirrytään sielläkin suoriin pakkaskokeisiin. Nähtävästi talonrakennuksessa ei koeta tuota infravaatimusta tiukempaa huokosjakovaatimusta ”äärimmilleen viedyksi säilyvyysvaatimukseksi”.

Tahdon vielä selventää, että huokosjakovaatimus ei ole sallittu kelpoisuudentoteamismenetelmä siltakohteissa. Kelpoisuus siltakohteissa todetaan aina joko laskemalla P-luku suhteitustietojen ja mitatun ilmamäärän perusteella tai sitten käyttämällä suoraa pakkassuolarapaumakoetta. Huokosjakotestiä ei voi käyttää tähän tarkoitukseen silloissa ollenkaan. Talonrakennuskohteissa tuo sinunkin soimaamasi koe on sallittu myös kelpoisuuden osoittamisessa ja toteamisessa, jota te talopuolella kutsutte vaatimuksenmukaisuuden täyttämiseksi.

Testimenetelmä, oli se mikä tahansa, ei ole suinkaan syy viimevuotisiin epäonnistumisiin. Jos ennakkokokeet olisi ylipäätään noissa tapauksissa tehty ohjeiden mukaisesti, olisi yli-ilmaongelma paljastunut, kuten Robust Air-raportissakin todetaan ja kuten olen näillä palstoilla jo yli vuoden yrittänyt kertoa.

Ennakkokoekeet ovat tilaajan asettamia laatuvaatimuksia ja niistä ei todellakaan tulla luopumaan. Mutta koska ennakkokokeet ja jopa työnaikaiset laadunvalvontakokeetkin ovat joskus jääneet tekemättä, niin ainoa tapa silloin on todeta kelpoisuus lujuuden suhteen porakappaleista ja säilyvyyden suhteen suoralla pakkassuolakokeella jälkikäteen. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa. Tilaajalle ei riitä, että betoni olisi valmistajan vakuuttamaa koostumuksenmukaista laatua. Mutta tilaajalle kelpaa kyllä, että betoni on tilaajan asettamat laatuvaatimukset täyttävää.

Kysyin 9.12 sinulta tässä mediassa: Mikä on sinun tai RT:n kanta siihen, josko Suomessakin siirryttäisiin siltojen osalta Ruotsissa käytössä olevaan menettelyyn? Siihen en saanut vastausta!!!!!”

 

Faktat kohteista:

Kemijärven silta

Kemijärven Kallanvaarassa liki valmis rautatiesilta jouduttiin kesällä 2016 purkamaan betonivalussa havaitun lujuusongelman vuoksi. Jännittämisen yhteydessä ankkurit painuivat betoniin 8-12 mm. Lisäksi ankkurialueella sillan päät halkeilivat. Työmaalla meni hukkaan 300 kuutiota Ruduksen Rovaniemeltä asti kuskaamaa betonia.

Kyseinen silta liittyi Liikenneviraston VR Trackiltä tilaamaan Kemijärvi-Patokangas rataurakkaan. Sillan rakentamisessa VR Trackin aliurakoitsijana toimi  oululainen Mestek oy.

Liikennevirasto ei ole vaatinut VR Trackiltä korvauksia, koska radan sivuun valettu siltakansi purettiin ja rakennettiin aliurakoitsijan toimesta uudelleen, eli lopputuotteessa eli rakennetussa sillassa ei ole laatuongelmia. Mestek on vastannut aliurakoitsijana täysimääräisesti aliurakkansa laatuongelmasta, joten VR Trackillä ei ole ollut korvausvaateita Mestekin suuntaan.

Mestek ja Rudus ovat kieltäytyneet kertomasta korvauksista. Jotain voi kuitenkin päätellä Mestekin tilinpäätöstiedoista. Ne kertovat, että 3,9 miljoonan euron liikevaihdon omaavan yrityksen tulos nousi 31 prosentilla 220 000 euroon. Tulos olisi mennyt miinukselle, jos satoihin tuhansiin euroihin nousseet purku- ja uudelleenvalutyöt olisivat menneet sen piikkiin.

Turun T3-sairaala

Lemminkäisen Turun T3-sairaalan kansirakenteen työmaalla törmättiin betonin lujuusongelmiin syksyllä 2016.

Kansirakenteen tukiseinät on mitoitettu junan törmäykselle, joten raudoitus on hyvin tiheä. Seinällä on paksuutta 70 senttiä ja lisäksi siinä on metrin paksuinen palkki. Pituutta sillä on 16 metriä ja korkeutta yli kolme metriä.

Kyseisen seinän valutyössä oli mukana kuusi Lemminkäisen aliurakoitsijan miestä vibraamassa noin 75 kuution betonimassaa.

Raudoitukseen oli valuletkua ja sen päässä olevaa teräsputkea varten tehty aukkoja, joilla putki saatiin laskettua reilun metrin korkeudelle pohjasta. Tältä korkeudelta betonin ei pitäisi erottua.

Se mikä Lemminkäisen työssä ilmeisesti meni pieleen, oli se, että valu tehtiin betonimassalla, joka oli jäänyt yli edellisestä valusta. Se oli ehtinyt seisoa säiliössä kaksi ja puoli tai kolme tuntia ja oli siten jo jäykkää. Urakoitsija päätti kuitenkin käyttää sitä.

Valun tulos oli se, että seinään jäi  ”rotankoloja”ja betonin lujuus oli vain alle puolet siitä mitä se olisi tuossa vaiheessa pitänyt olla.

Yllätys oli, että kyseisessä seinärakenteessa yläosan hyvältä näyttävän betonin lujuus ei ollut merkittävästi isompi kuin alaosan selvästi huonon betonivalun. Rotankolot siis paljastivat paljon laajemman  ongelman.

Tehdyissä tarkastuksissa huomattiin, että työmaan monissa muissakin betonirakenteissa lujuus oli liian matala. Silloin katseet kohdistuivat betonityöstä itse valmisbetoniin eli ryhdyttiin tutkimaan, oliko valmisbetonissa samanlaisia lujuusongelmia kuin aiemmin Kemijärven sillassa.

Tästä asiasta riidellään nyt oikeudessa ison asiantuntijajoukon voimin. Lemminkäinen vaatii Rudukselta 20 miljoonan euron korvauksia. Tilaajan vaatimukset Lemminkäiselle olivat 17 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoa:

Robus Air -tutkimuksen johtopäätöksiä:

Riskejä ilmamäärän kohoamiseen voidaan vähentää seuraavin keinoin:
1. Lisäaineita tulee kehittää niin, että kohtuullisella sekoitusajalla saadaan aikaiseksi ilmamäärä, joka on lähellä maksimi-ilmamäärää (Ilmamääräpotentiaalia).
2. Betonisekoittimia tulee kehittää niin, että huokostus saadaan aikaa mahdollisimman tehokkaasti.
3. Betonin valmistajan tulee testata ja tuntea tuotannossa olevien huokostettujen betonien Ilmamääräpotentiaalit. Rakennuspaikalla tehtävään testaukseen on panostettava. Liikenneviraston edellyttävät ennakkokokeet P-lukubetoneilta paljastavat oikein tehtynä mahdolliset ongelmat huokostuksen stabiilisuudessa. Kokeita ei kuitenkaan ole aina tehty. Pikatestinä 6 minuutin sekoittaminen kertoo myös paljon betonin maksimi-ilmamäärästä.
4. Mikäli mahdollista, erittäin notkeita huokostettuja betoneita tulisi välttää. Milloin niitä tarvitaan, huokostukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
5. Tavoiteilmamäärät tulisi pitää kohtuullisella tasolla. Hyvä pakkas-suolakestävyys saavutetaan luotettavimmin alhaisemmalla vesi-sementtisuhteella kuin korkealla ilmamäärällä.
6. Betonin pakkasenkestävyyteen liittyvä ohjeistus tulee arvioida kriittisesti ja tarvittaessa päivittää. Nykyisellään ohjeisto suosii korkeita ilmamääriä. Kuitenkin tietyn tason yläpuolella ilmamäärän kasvattaminen ei enää paranna betonin pakkasenkestävyyttä. Tämä tulisi huomioida myös määräyksissä. Huokosjaon roolia pakkasenkestävyyden vaatimuksena tulisi arvioida uudelleen, alhainen huokosjakovaatimus johtaa helposti liian korkeisiin ilmamääriin.
7. Betonin valmistuksen laadunvalvontaa tulee kehittää niin, että betoni ilmamäärä tiedetään myös rakennuspaikalla. Laadunvalvonnan tulee olla jatkuvatoimista ja automaattista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 17 kertaa

17 vastausta artikkeliin “Tekniikan tohtori Seppo Matala pitää betonin lujuusalitusten syytä selvänä: Rudus ei noudattanut ohjeita”

  1. Aika outoa hyökätä yhden valmistajan kimppuun tällaisella intensiteetillä…LiVin siltatutkimusten mukaan lujuusongelmia oli monilla betonin valmistajilla, suhteessa jopa enemmän kuin Ruduksella. Onko tohtorilla jotain henkilökohtaista Rudusta vastaan ?

    1. En mielelläni keskustele nimimerkkien kanssa. Nyt teen poikkeuksen ja ilmoitan, että minulla ei todellakaan ole mitään Rudusta vastaan. Olen käsitellyt vain tutkimaani Kemijärvi-tapausta ja en ole vastuussa lehtijuttujen otsikoinneista.

      1. Otsikointi on toimituksen valinta. Sillä halusin korostaa sitä, että koko valmisbetoniteollisuutta ei voi samanarvoisesti syyllistää sillanrakentamisen laatuongelmiin. Tämä oli tulkintani mukaan myös Matalan viesti.

        Kuten jutussa kerrotaan, Matala on tutkinut Kemijärven tapauksen ja päätynyt siinä selviin johtopäätöksiin, jotka koskevat Ruduksen toimintaa. Betoniteollisuudeltakin on tullut kiitosta tuon raportin perusteellisuudesta. Korvausvastuiden osaltakin tuo tapaus lienee jo hoidettu, vaikka osapuolet ovat halunneet olla siitä vaitonaisia.

        Turun tapauksen selvittelyyn Matala ei halunnut osallistua eikä RT:n kutsuma selivtysmies Tapani Mäkikyrökään halunnut lähteä siihen ”tuomariksi”. Se selittää hänen sinänsä ansiokkaan laaturaporttinsa ”ympäripyöreyttä”.

        Betoniteollisuuskin riensi jostain syystä omassa tiedotteessaan riemuitsemaan yhteisestä syyllisyydestä, joka ulotettiin Mäkikyrön raportissa koko rakentamisen ketjuun tilaajasta lähtien. Betoniteollisuuden riemun syynä lienee logiikka, että kun kaikki ovat syyllisiä, niin kukaan ei oikeastaan ole. Minusta Matala on ansiokkaasti tuonut esiin, että ihan näin ei asia ole.

        Turun tapaukseen on Lemminkäinen jo tuonut korvausvaateeseensa professoritason asiantuntijajoukon näkemyksiä, joihin Rudus vastaa tässä kuussa käräjäoikeudessa varmaankin yhtä vakuuttavin asiantuntijavoimin.

        Turun rakennusvalvonta esitti Auri Häkkisen kirjoittamassa jutussa vielä aika monta seikkaa, jotka kannattaisi vielä selvittää valmisbetonin valmistuksessa ja siinä käytetyissä lisäaineissa.

        Jutussa olleen Robust Airin taulukon olen korjannut oikeaksi. Sekaannuksen aiheutti sen, että englanninkielisessä raportissa taulukko oli numero 16, mutta suomenkielisessä numero 9.

        1. Seppo Mölsän vastaus kertoo paljon myös hänen asenteellisesta suhtautumisestaan, ”riemuitsemaan yhteisestä syyllisyydestä” jne. Ikään kuin sen havainnointi, että koko ketjussa on puutteita, ei ollutkaan sallittu lopputulos. Tämän oman arvioinnin oikeuden lopputuloksena suolataan puolueeton parhaimman luokan selvitysmies ja Betoniteollisuuden tj, koska eivät yhtyneetkään Mölsän ja Rakennuslehden räksytyslinjaan. Mutta pitkä oli puolustuspuhe, tuli mieleen vanha sanonta se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Lopetan kommentoinnin tähän ja toivon RL:ltä asiallisempaa uutisointia asiasta jatkossa.

          1. Betoniteollisuuden tiedote: Kuluvana vuonna rakennusala on aktivoitunut betonirakentamisen laatukysymysten suhteen. Tuloksena on syntynyt monenlaisia selvityksiä laatuun vaikuttavista osatekijöistä. Syyttävä sormi osoitti pitkään yksinomaan betoninvalmistajien suuntaan, mutta selvitysmies Mäkikyrön raportti ja sen pohjana olleet selvitykset jakavat vastuuta laadusta betonirakentamisen koko tuotantoketjuun aina tilaajasta alkaen.

          2. Kummeksun itsekin tuota ”betoniala riemuitsee” -sanamuotoa.

            Betonialalla näemme jatkuvasti merkittäviä tasovaihteluita asiakkaidemme tai heidän aliurakoitsijoidensa betonoinneissa sekä suurta varianssia betonoinnin osaamisessa ja rakenteiden jälkihoidossa. Kun tämä asia nostettiin julkiseksi selvitysmiehen raportissa, on aika vaikeaa mennä väittämään, että betoniala jotenkin riemuitsisi tästä.

            Mielestäni selvitysmiehen raportin tärkein ydinanti oli, että betonointi ja betonintuotanto on ammattilaisten hommaa koko ketjussa, ei mitään hiace-vuokramiesten aina hallitsemaa yleistyötä tai kenen tahansa pikkuvalimon osaamaa raaka-aineiden hätäistä sekoittamista. Kun tämä tunnustetaan ja uskotaan, että etenkin vaativien kantavien rakenteiden betonointi vaatii kovan luokan ammattilaiset koko ketjuun, ollaan oikealla tiellä. Siltikin inhimillisten virheiden, olosuhteiden ja satunnaisvirheiden suhteen tulee olla jatkuvasti äärimmäisen tarkkana ja kehittää laadunvarmistusjärjestelmiä koko ketjussa periksiantamatta.

            Betonialan ja sen lisäainetoimittajien rooteliin jää notkistimien, vanhalta nimeltään nesteyttimien, teknisen toiminnan parantaminen ja ilmantuotto-ominaisuuden poiskitkeminen tai ainakin merkittävä vähentäminen. Tämä ei kuitenkaan mitenkään poista muiden virheiden mahdollisuutta betonointiketjussa eikä vähennä niiden mahdollisuuksia laatuvirheille.

          3. Yhteen sanaan ei kannata takertua. Itse te varmaan parhaiten tiedätte siellä Betoniteollisuudessa kuinka tyytyväisinä otitte vastaan RT:n ja siis myös teidän itsenne tilaaman Mäkikyrön raportin johtopäätökset.

            Kirjoit hyvin koko rakennusprosessin laatuongelmista. Tiedotteessanne nostitte kuitenkin ensimmäisenä esiin tilaajan eli siis jos puhutaan konkreettisesti viime vuoden siltamokista, niin Liikenneviraston vastuun.

            ”Syyttävä sormi osoitti pitkään yksinomaan betoninvalmistajien suuntaan, mutta selvitysmies Mäkikyrön raportti ja sen pohjana olleet selvitykset jakavat vastuuta laadusta betonirakentamisen koko tuotantoketjuun aina tilaajasta alkaen.”

            Koko keskustelu tuntuu kulminoituneen Liikenneviraston laadunvalvontakeinoihin (P-luku) ja hankintamenettelyihin (halvin hinta alan tunnetuilta toimijoilta).

            Itse en todisteitta niele sitä, että Liikennevirasto asettaessaan laatuvaatimuksia maksamilleen tuotteille ja pyytäessään niihin hankintalain mukaisesti veronmaksajan kannalta edullisimman toimittajan, olisi osavastuussa viime vuoden mokiin. Tarkoitatteko tiedotteessanne tilaajalla siis Liikennevirastoa vai rakennusliikettä, joka on viime kädessä tuon valmisbetonitilauksen tehnyt?

  2. P-lukumenettelystä on käyty paljon keskustelua toimialan sisällä viime aikoina. Menettelyhän on kiistatta hyvä betonirakenteiden säilyvyydelle, mutta haasteena on erittäin tarkat toleranssit huokosmäärille. Mielestäni keskustelua ja selvitystyötä tulee jatkaa yhteistyössä toimialan, Liikenneviraston ja asiantuntijoiden kanssa.

    Yksi vaihtoehto säilyvyyden takaamiselle taitorakenteissa olisi käyttää korkealujuusbetoneita, jotka eivät tarvitse tutkimusten mukaan huokostamista pakkasrasitusta vastaan. Miten Seppo M. suhtaudut alan asiantuntijana tähän vaihtoehtoon? Mielestäni tämä vaihtoehto on ohitettu keskusteluissa yleensä sangen vähällä pohdinnalla. Korkealujuuusbetoneiden tuottaminen on kuitenkin arkipäivää elementtiteollisuudelle.

    1. Korkealujuusbetonien käyttö on erinomainen ja suositeltava vaihtoehto säilyvyyttä vaativissa siltakohteissa. Niiden säilyvyysominaisuuksista on meillä Suomessa runsaasti tutkimustietoa, mutta valitettavan vähän käyttökokemuksia. Korkealujuusbetoneilla on hyvä vaste pakkaseen ja suolaan, siltojemme pahimpiin vihollisiin. Jo vuonna 1990 valettiin ensimmäinen koekohde. Alusta alkaen korkealujuusbetonin hyödyntämistä sillanrakentamisessa rajoitti betonin lyhyt työstettävyysaika ja halkeiluriski suuremman kutistuman vuoksi. Elementtiteollisuudessa nuo eivät olisi ongelmia ja valmisbetoniteollisuudessakin ne olisi tuotekehittelyllä ratkaistavissa.

      Elementtisiltaratkaisut ovat ilman muuta kilpailukykyisiä tietyillä jännemitta-alueilla ja isoissakin silloissa käyttämällä erilliskuoria ja liittorakenneratkaisuja.
      Liikennevirasto jopa yritti reippaat 10 vuotta sitten vauhdittaa korkealujuusbetonin käyttöä siltakohteissa laatimalla kaksi suunnitteluohjetta (Siltojen reunapalkkien kuoret ja Siltapilareiden kuoret), joihin korkealujuusbetonit sopisivat erinomaisesti. Nuokaan ratkaisuehdotelmat eivät ole oikein lähteneet vetämään, vaikka ne tarjoaisivat huippuluokan pakkassuolakestävyyden ja erinomaisen kloriditunkeumavastuksen. Ohjeistus ei ole käytön esteenä.

      Uusien teknisten sovellusten läpimeno suomalaisessa rakentamisessa on valitettavan hidasta. Elementtirakentaminen on tästä yksi esimerkki. Olemme nähtävästi metsän kansaa ja tottuneet 70 vuoden aikana siihen, että ennen risteyssillan rakentamista meidän on käväistävä metsässä tekemässä 1,5 ha:n hakkuuaukko, jotta saataisiin riittävästi puutavaraa betonisillan muotteja varten. Vastaava kokemus on korjausbetonien käytöstä. Eräs itäsuomalainen yritys kehitti erinomaisen korkealujuuksisen, nopeasti päällystettävän korjausbetonin (lujuus 100 MPa; P-luku 100, kutistuma tavallisen betonin luokkaa) ja vasta nyt yli 10 vuoden jälkeen ovat rakentajat sen käytön omaksuneet..

  3. ” Kovassa hintakilpailussa betonitoimittajaksi valikoituu halvin eikä välttämättä suinkaan laadukkain toimittaja”.

    Olenkohan nyt ymmärtänyt edellämainitusta kaiken oikein, onko tosiaan niin että halvimman tarjoajan ei tarvisekaan täyttää tilaajan asettamia laatuvaatimuksia ja miten joku toinen voi olla toista laadukkaampi jos kerran samat laatukriteerit koskevat kaikkia ??

    1. Euro toimii hankintapäätöksessä konsulttina. Rutina halvimmasta hinnasta on turhaa, kaikille betonimassan toimittajille tilaaja esittää samat laatuvaatimukset tarjouspyynnön yhteydessä.

  4. Pieni täsmennys: Mäkikyrön ei alun perinkään pitänyt selvittää Kemin tai Turun ongelmatapausten syitä, vaan ilmiön laajuutta, syitä ja ratkaisukeinoja yleisemmällä tasolla. Tämä todetaan selvästi myös RT:n maaliskuisessa tiedotteessa, jossa kerrottiin Mäkikyrölle tehdystä toimeksiannosta http://www.rakennusteollisuus.fi/Ajankohtaista/Tiedotteet1/2017/rakennusteollisuus-jouduttaa-betonirakenteiden-lujuusasioiden-ratkaisemista-selvitysmiehen-avulla/

  5. Jostain syystä tässä asiassa tuntuvat olevan tunteet kovin pinnassa. Valitettavasti tuntuu myös siltä, että ajoin harjoitetaan syystä tai toisesta jopa tarkoituksellista väärinymmärtämistä.

    Se, että olen todennut ennen moderneja säilyvyysvaatimuksia valetut sillat yllättävän kestäviksi tarkoitan juuri sitä, mitä Seppo (Matalakin) toteaa, eli että niiden reunapalkit ovat kestäneet lähes 50 vuotta, osin ylikin. En ole suinkaan väittänyt, että nuo vanhat sillat olisivat yhtä hyviä kuin nykyisillä vaatimuksilla tehtävät. Toki tiedän itsekin säilyvyysasioista sentään jotakin. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että säilyvyysvaatimuksista luovuttaisiin.

    Kaikkia asioita lienee valitettavasti mahdollista tarkastella niin, että syyllinen löytyy aina vain yhdestä osapuolesta.

    Jos katsotaan vaikkapa P-lukumenettelyohjeen vaatimusta uusia ilmamittaus 30 min kuluttua, siis jonka olisi pitänyt yksin ehkäistä tapahtuneet laatuongelmat. Mainittu ohje on selvästi kirjoitettu sen varmistamiseksi, että betonin ilmamäärä ei pääse laskemaan sekoituksen jälkeen liian alas. Tästähän oltiin aikanaan huolissaan. Menettelyä ei siis ole tarkoitettu sekoituksen jälkeisen liikahuokoistumisen selvittämiseksi, eikä sitä olisi tuolla menettelyllä edes saatu selville. Tämä johtuu siitä, että ohjeessa ei luonnollisestikaan puhuta mitään betonin sekoittamisesta ennen tuota 30 min jälkeen tehtävää mittausta. Ilmahan ei synny betoniin itsestään vaan sekoittamisen seurauksena.

    Osallistuin Robust Air -tutkimuksen johtoryhmän jokaiseen kokoukseen. Sen pohjalta uskallan väittää, että ko tutkimuksessa ei oletettu mitään kantaa siihen, mitä jossain yksittäisessä betonirakentamiskohteessa on tapahtunut tai miten ongelmat olisi voitu välttää.

    Kuten jo edellä totesin, en ole ehdottanut säilyvyysvaatimusten heittämistä romukoppaan. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että ”paras on hyvän pahin vihollinen”. Olen lähinnä pohtinut sitä, voisiko tässä olla osasyytä myös nyt havaittuihin ongelmiin.

    Jos tutustuu ajatuksella Kemijärven siltaa koskevaan raporttiin, minusta huomaa kyllä aika helposti, että vikaa on ollut niin sysissä kuin sepissäkin. Melko harvassa ovat ne osapuolet, joilla on varaa heittää ensimmäisen kiven.

    Betoniteollisuus on osallistunut vuosikymmenten saatossa melkoisen suurilla panoksilla betonin säilyvyystutkimuksiin ja säilyvyyden kehittämiseen. Osallistumme myös parhaillaan mm. VTT:n säilyvyystutkimuksiin liittyvien koekenttien ylläpitämisen ja seurantamittausten rahoittamiseen. Tätä työtä haluamme jatkaa ja olla kehittämässä betonirakentamista kaikkien sidosryhmien kanssa yhteistyössä niin, että lopputuloksena syntyy kestävää rakentamista.

    P.S. On minusta kohtuutonta vaatia, että selvitysmies olisi tällä aikataululla ottanut kantaa yksittäisten kohteiden epäonnistumisiin johtaneisiin syihin. Meillä ei ole sellaista kulttuuria, että olisi yhden hengen maallikko- (tarkoitan siis ei-juristi) tuomioistuimia, jotka määräisivät, kuka on syyllinen ja kuka syytön.

    1. Tuntuu kovin turhauttavalta vastailla teksteihisi, kun taipumuksesi näyttää olevan vääristellä toisten kirjoittamaa. Tarkoitan tässä tuota 1950- ja 60- luvun siltojen kestoikää. Totesit:”1950- ja 60-luvun sillat ovat kestäneet mielestäni kohtuullisen hyvin, vaikka säilyvyysvaatimuksia ei juuri ollut”. Tuohon totesin:” Mitä tulee 50- ja 60-luvun päätieverkon siltoihin, niin niiden pakkassuolarasitetut osat on jo uusittu ainakin kertaalleen”. En suinkaan ole sanonut, ”että niiden reunapalkit ovat kestäneet lähes 50 vuotta, osin ylikin” kuten yllä olevassa tekstissä väität minun sanoneen. Betoneiden huokostus tuli laatuvaatimukseksi siltojen suolapakkasrasitetuissa osissa, lähinnä reunapalkeissa, melko tarkalleen 50 vuotta sitten. Nuo mainitsemasi ”kohtuullisen hyväkuntoiset sillat” ovat ajalta ennen suojahuokostuksen käyttöönottoa ja jokainen alalla toimiva tajuaa, että niiden pakkassuolarasitetuista osista ei ole enää mitään jäljellä. Jos ne olisivat kestäneet 50 vuotta, niin rapaumaongelmaan olisi alettu etsiä ratkaisuja vasta vuosituhannen vaihteessa. Nyt niin tehtiin kuitenkin jo 35 vuotta aikaisemmin.

      Kritisoit P-lukumenettelyn laatuvaatimuksia nyt ennakkokokeiden osalta. Ennakkokokeissa ilmamittaukset sekoituksen jälkeen ja tunnin (ei mainitsemasi 30 min) kuluttua sekoituksesta ja kaikki muutkin ennakkokokeiden testit tulee tehdä aina kun betonin osa-aineissa tapahtuu muutoksia. Kokeet tulee tehdä kaikilla osa-ainekombinaatioilla. Erityisen merkittävää kokeissa on lisäaineiden luotettavan yhteistoiminnan varmistaminen. Väität, että vaatimus on selvästi kirjoitettu sen varmistamiseksi, että betonin ilmamäärä ei pääse laskemaan sekoituksen jälkeen liian alas. Olen kirjoittanut nuo ohjeet, joten luulen tietäväni niiden sisällön ja tarkoituksen. Vaatimus on kirjoitettu stabiilin huokosrakenteen varmistamiseksi. Tietyillä lisäaineilla on ilmaa vähentävä vaikutus ja toisilla lisäävä. Nykyisin operoidaan P-lukumassoilla yleisesti vain notkistimen ja huokostimen kanssa. Ennen oli tilanteita, että yleisesti jouduttiin käyttämään lisäksi vielä hidastimia ja vesirajabetoneissa vielä stabiiliutta ja koossapysyvyyttä parantavia lisäaineita. Jopa 4 lisäaineen yhteistoiminta oli kokeilla tarkastettava. Jopa lämpötilan vaikutus lisäaineiden toimintaan on selvitettävä. Nuo ovat myös tuon ennakkokoevaatimuksen taustalla. Notkeuden ja ilman hallinta, massan koossapysyvyys, kuljetuskestävyys ja pumpattavuus ovat tänäänkin yhtä tärkeitä kuin ohjetta kirjoitettaessa.

      Ennakkokokeet eivät saa olla vuotta vanhempia. Ennakkokokeina hyväksytään myös aikaisemmasta tuotannosta tehdyt kokeet tietyin edellytyksin. Ennakkokokeiden yleisenä tarkoituksena on varmistua siitä, että betonin valmistajalla on edellytykset tietyn betonilaadun valmistamiseen. Siksi InfraRYL:n kohdassa 42020.1.1.4 edellytetään, että ennakko- ja kelpoisuuskokeiden suunnitelmat toimitetaan tilaajan edustajalle viimeistään viikkoa ennen ennakkokokeiden aloittamista. Lisäksi tilaajan edustajalle toimitetaan ennakkokokeiden tulokset ja suhteitustiedot viimeistään viikkoa ennen rakenteen betonointia. Ei tainnut mennä ihan noin Kemijärven purkusillan osalta, koskapa Liikenneviraston silta-asiantuntijoiden useista pyynnöistä huolimatta noita asiakirjoja ei koskaan saatu nähtäväksi.

      Kemijärven purkusillan betonilaaduksi on ilmoitettu C40/50 P30. Tuosta betonista olisi pitänyt tehdä ennakkokokeet, ennen kuin betonilaatu olisi otettu tuotantoon. Tehtaalla tehdyt tuoreen betonin ennakkokokeiden tulokset, puristuslujuustulokset sekä akreditoidussa testauslaitoksessa tehdyt säilyvyyskokeiden tulokset olisi pitänyt Inspecta Sertifiointi Oy:n tarkastaa. Ehkä niin oli tehty, koska myöhemmin muistaakseni TUKES totesi, että tehtaan toiminnassa ei ole löytynyt huomautettavaa. Olin kovin yllättynyt tuon kuultuani.

      Oliko Kemijärvellä edellä kuvattu betoninvalmistajan toiminta ohjeiden mukaista? Siis oliko tehtaalla edellytykset toimittaa betonilaatua C40/50 P30 toukokuussa 2016 Kemijärvelle. Oman arvioni asiasta olen esittänyt yli vuosi sitten julkaistussa Kemijärvi-raportissa.

      Näkemyksesi betonin ennakkokokeista on varsin rajoittunut. Toteat: ”Jos katsotaan vaikkapa P-lukumenettelyohjeen vaatimusta uusia ilmamittaus 30 (po. 60, kirjoittajan huomautus) min kuluttua, siis jonka olisi pitänyt yksin ehkäistä tapahtuneet laatuongelmat …….”. Noinhan ei tietenkään ole. Mutta kokonaisuutena ennakkokokeiden teko olisi paljastanut epäkurantin betonisuhteituksen ja estänyt betonin tulon tuotantoon. Se on fakta.

      Kemijärvellä sattui vielä lisämokia betonintoimittajan tekemien työmaan ilmamittausten suhteen. Ilmat ilmoitetaan mitatuiksi, mutta mitattiinko ne ja mitkä olivat todelliset tulokset. Raportissani tuon esille epäilyt mittausten oikeellisuudesta. Ilmamäärämittaukset sekä tehtaalla että työmaalla antoivat tuloksen, että ilma ei ensimmäisen 2-3 tunnin aikana lähes 100 km kuljetusmatkan jälkeen lisäänny kuin 1 %-yksikön verran. Ei ole uskottavaa, että ilma lisääntyisi vain 1 %-yksiköllä ensimmäisen 2 tunnin aikana ja sen jälkeen ilma olisi lisääntynyt jopa 8 %-yksiköllä betonin ollessa koekappalemuotissa (olosuhdekoekappalekokeet) ja saman 8 %-yksikköä rakenteessa (VTT:n kokeet).

      Kun P-lukumenettely otettiin käyttöön 1990-luvun alussa, keskeinen edellytys menettelyyn siirtymisessä oli luotettavan työmaavalvonnan toteuttaminen erityisesti ilmamäärien mittaamisen osalta. Ilma edellytetään mitattavaksi aluksi viidestä ensimmäisestä kuormasta ja sen jälkeen joka kymmenennestä kuormasta. Jos työaikaista laadunvalvontaa olisi tunnollisesti noudatettu, ilman lisääntyminen olisi havaittu viimeistään työmaalla jo ennen betonointia ja vauriot lujuuden suhteen eivät olisi realisoituneet.

      Esitin Kemijärvi-raportin johtopäätöksissä syyt siihen, miksi vaadittu lujuustaso alittui 50 %:lla.:

      ”Syy lujuusalitukseen on selvä; epäonnistunut betonin valmistus.

      Jos kaikkia Liikenneviraston asettamia betonin laatuvaatimuksia ja laadunvalvonnan toteutuksesta annettuja määräyksiä olisi noudatettu, virhettä ei olisi päässyt syntymään. Kattavien ennakkokokeiden suoritus olisi paljastanut epästabiilin ilmahuokosrakenteen ja suhteettoman korkean ilmamäärän muodostumisen ja niistä aiheutuvaa betonin huomattavaa alilujuutta ei olisi esiintynyt.”

      Nuo johtopäätökset toin mielestäni aika selvästi esille myös selvitysmiehelle.

      Minusta Kemijärvi-tapauksen osalta ei kannattaisi enää etsiä lujuusalitukseen uusia syyllisiä. Niitä ei löydy muusta tuotantoketjusta. Betoninvalmistaja poltti näppinsä, kärsi kärsittävänsä ja nuolee haavansa. On selvä, että kärsijöitä ko. tapauksessa on myös muita.

      Oikeastaan meidän kaikkien tulisi olla iloisia betonivuodesta 2016. Pohjakosketuksen jälkeen ei enää voi vajota syvemmälle. Laatua, sen tekijöitä ja betonin substanssiosaajia ylipäätään aletaan taas pikku hiljaa arvostaa alan yrityksissä.

      Luulen, että Betoniteollisuus ry tarkoittaa tilaajataholla näissä tapauksissa urakoitsijoita. Nähtävästi Mattila on laajentanut tuon määrittelyn laajemmalle koskemaan siltarakenteiden osalta myös Liikennevirastoa, koskapa laatuvaatimuskritiikki on noussut voimakkaasti esille. Kuvitellaanpa, että Kemijärvi-tapauksen kaltainen sössiminen olisi päässyt läpi ja karkeasti alilujuinen silta olisi päätynyt päärataverkollemme. Junanopeudet lienevät päärataverkolla tulevaisuudessa noin 250 km/h ja kiskojen alla olisi hauraan ja äkillisen murtotavan omaava esijännitetty, betonin osalta alilujuinen silta. En halua edes kuvailla pahinta skenaariota, johon voitaisiin päätyä. Ehkä kertomani kuitenkin avaa sinulle, miksi 100 vuodeksi suunniteltujen siltojen laatuvaatimukset ovat sellaiset kuin ovat. Ne on harkiten tutkimustietoon perustuen asetettu.

      Et ole Jussi vieläkään ilmoittanut, miltä osin siltojen laatuvaatimukset ovat syy todettuihin lujuusongelmiin. Huokosjako ei voi olla se syy infrarakentamisessa, jos se ei kovemmin vaatimuksin ole syy talonrakentamisessakaan. Siltojen ja muiden taitorakenteiden laatuvaatimukset asettaa Liikennevirasto. Olisi hyödyksi tietää millaista laatuvaatimuspakettia sillanrakentamisen varalle ollaan Betoniteollisuus ry:ssä kaavailemassa. Olisi kohtuullista kertoa nuo kipukohdat, jotta niihin voitaisiin etsiä parannuskeinot.

      Esitän lisäksi nyt kolmannen kerran kysymyksen: Mikä on sinun tai Betoniteollisuus ry:n kanta siihen, josko Suomessakin siirryttäisiin siltojen laadunvalvonnan ja kelpoisuuden toteamisen osalta Ruotsissa käytössä olevaan menettelyyn? Siihen en saanut vastausta!!!!

  6. Kyllä valmisbetonitoimittajan pitää nyt hyvänen aika tietää mitä tuotteelle tapahtuu kuljetuksen ja mahdollisten venttojen aikana työmaalla. Ei pelkästään P-lukubetoneilla, vaan myös ei-suolarasitetuissa XF1 ja XF3 rasitusluokissa. Ei säänkestävä pilari talon alla ole yhtään sen vähempiarvoinen rakenne kuin sillan reunapalkki. Rudus ei näissä tapauksissa ole tuntenut omia tuotteitaan ja sitä ei voi tästäkään ketjusta kukaan kiistää. Vastuutonta toimintaa.
    Muut betonivalmistajat tekevät esim. P50 ennakkokoemassoja C25/30 anturoihin muille työmaille ja tutkivat betonin käyttäytyimistä niin ei tule tällaisia yllätyksiä.

    1. Helpommin sanottu kuin tehty ja juttu menee jo tarinankerronnan puolelle. Suomessa betonivalut tehdään pääasiassa -15 + 30 asteen välillä ja kuljetusmatkat sekä odotusajat vaihtelevat hyvin paljon. Minkähän olosuhteiden mukaan testejä pitäisi tehdä ja kun kerran ei ole simulaattoria olemassa? Oikeassa elämässä tuollaisen testaaminen tulisi aika kalliiksi. Aika harvassa ovat ne valmistajat jotka tekevät yhtään sen enempää kuin mitä nyt vaaditaan normien puitteissa, itse en ole vielä törmännyt kuin ihan poikkeustapauksiin, joissa olisi edellämainittuja testauksia tehty.

      Niin ja kyllä rakenteilla on eroa ja osa on vähempiarvoisia, siitähän tämä koko käyttöikäideologia ja ylipäätänsä rakenteiden suunnittelu lähtee. Jos rakenteen uusiminen on kallista ja/tai se on rakenteen toiminnan kannalta kriittinen niin se on ihan eri asia. Esimerkkinä vaikka juuri pilari tai pilariantura, joiden betonin pitää olla oikeasti hyvin tehtyjä, koska uusiminen on hankalaa ja jos betonissa on vikaa niin rakenne ei sitä kestä. Sen sijaan esimerkiksi jatkuva seinä ja seinäantura voi olla tehty paljon huonommin, koska vaikka rakenteessa olisi paikallisesti heikompia kohtia niin kuormat jakautuvat sitten vaan uudelleen ja samasta syystä myös rakenteen korjaaminenkin on paljon helpompaa.

      Muutenkin tuo esimerkkisi on lähinnä hyvä esimerkki siitä, että nykyiset rasitusluokat ovat aikalailla epämääräiset tietyissä tapauksissa ja johtavat aika hassuihin tilanteisiin ja järjettömiin tulkintoihin. Nimenomaan ne talojen alle tehtävät säänkestävät pilarit ovat juurikin niitä vähempiarvoisia rakenteita, joista voi olla montaa mieltä tarvitsisiko niiden olla edes säänkestäviä kun talo suojelee niitä ympärillä? Ihan käytännön kokemuksesta voin sanoa, että isoisäni käsin sekoitetusta betonista 30-luvun puolissa korkeaan ryömintätilaan tehdyt pilarit ovat kestäneet oikein hyvin ja eivät takuuvarmasti ole tehty säänkestävästä betonista ja lujuusluokkakin on todennäköisesti enintään K15-K20 paikkeilla.

      1. Aika paksua. Mitä tarkoitat säänkestävällä betonilla? Jos tarkoitat P-luku betonia, niin mikään kohta normista ei taida vaatia sitä käytettävän talon alapuolisissa rakenteissa jotka eivät ole ulkoseinälinjoilla (eri ympäristöolosuhteet), ko. massaa käytetään lähinnä kloridi- ja jäätymis-/sulamisrasitetulle rakenteille, mistä näissäkin jutuissa on kyse. Mikään kantava rakenne ei myöskään voi olla toista ”vähempiarvoinen”. Rakenteiden käyttöikä luokitus vaikuttaa lähinnä suojabetonin paksuuteen. Isoisäsi tekemät betonivalut 30-luvulla ovat kasassa todennäköisesti vain sen takia, että ne eivät sisällä terästä ollenkaan.

Vastaa käyttäjälle Betonimies Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat