Kokeile kuukausi maksutta

Forenom ostaa Sato HotelliKodin

Majoituspalvelu Forenom ja Sato ovat solmineet osakekaupan, jolla Sato HotelliKoti oy siirtyy Forenomille 1.2.2018 alkaen.

SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola kertoo neuvottelujen jatkuvan yhtiön Venäjän omistusten suhteen.

Tiedotteen mukaan Forenomille siirtyy Saton palveluksesta 6 työntekijää sekä 195 kalustettua asuntoa.

Saton toimitusjohtaja Saku Sipolan mukaan Forenom on kalustettujen asuntojen markkinajohtajana erinomainen taho kasvattamaan HotelliKodin liiketoimintaa.

” HotelliKoti on ollut meille mielenkiintoinen liiketoiminta-alue, joka on kuitenkin jäänyt melko pieneksi. Toiminnan kasvattaminen ja kehittäminen vaatisivat suuria panostuksia. Vertailimme eri vaihtoehtoja ja totesimme, että paras ratkaisu on etsiä HotelliKoti-toiminnalle sellainen uusi omistaja, joka on erikoistunut lyhytaikaisempaan majoitustoimintaan. Uskon, että yhteistyö Forenomin kanssa kasvaa jatkossa”, Sipola sanoo.

Tiedotteen mukaan yrityskauppa vahvistaa Forenomin 5 000 kalustetun asunnon tarjontaa eniten Helsingissä sekä alueilla, joissa laadukkaille asunnoille on kysyntää enemmän kuin tarjontaa. Forenomille siirtyvät 195 asuntoa sijaitsevat pääasiallisesti Helsingin Kampissa ja Kruununhaassa, mutta myös laajemmin Uudellamaalla kuten metron varrella Espoon Tapiolassa.

”Joustavien kalustettujen asuntojen tarve kasvaa edelleen rivakasti kaikissa Pohjoismaissa. Olemme innoissamme saadessamme asiakkaillemme lisää uusia, erinomaisesti hoidettuja asuntoja kärkisijainneilta kuten Helsingin ydinkeskustasta ja Espoon kasvukeskuksista”, Forenomin toimitusjohtaja Johannes Kangas toteaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Forenom ostaa Sato HotelliKodin”

  1. Toivottavasti julkinen raha lopettaa Forenomin 40-80 euron neliövuokrien maksamisen.

  2. Onhan tuo kuitenkin halvempaa kuin hotellissa, jos hinta vaikuttaa korkealta julkiset sopimukset sellaisiksi että alalle tulee riittävästi kilpailua. Esim. Hoivarakentamisessa kaupunkien ostopalveluiden strategia on vaihtunut vähintään valtuustokausittain, usein jopa tiheämmin.

Vastaa käyttäjälle Veronmaksaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat