Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistöjohtamispalveluja tarjoava Ovenia Group myytiin ulkomaille

Kansainvälinen kiinteistöjätti on ostanut Ovenian. Kauppaan kuuluvat Ovenia Groupin yritykset Ovenia, Ovenia Isännöinti ja Realprojekti.

Colliers International Finlandin johtoryhmään kuuluvat Hanna Inget (vas), Sirpa Ojala (kesk), Heli Iisakka ja eturivissä Mikko Turunen (vas), Panu Vuorimaa (kesk) ja Juha Tiuraniemi. Kuva: Colliers International Finland

Maailman johtaviin kiinteistöjohtamisalan yrityksiin kuuluva Colliers International on torstaina ilmoittanut ostaneensa Ovenia Groupin, joka tarjoaa esimerkiksi kiinteistöjohtamis- ja isännöintipalveluja.

Ovenian viime vuoden liikevaihto oli yli 45 miljoonaa euroa. Yhtiö on perustettu vuonna 1980 ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yhtiön palveluksessa on 550 henkilöä ja sen toimitusjohtaja on Sirpa Ojala.

Ovenia myy tytäryhtiöineen esimerkiksi kaupallisia kiinteistöjohtamispalveluita kiinteistösijoittajille ja kiinteistöjä käyttäville yrityksille, kiinteistöjen kehitys- ja konsultointipalveluja, kauppakeskusten johtamispalveluja sekä asuinkiinteistöjen isännöintipalveluja.

Colliersille kauppa vahvistaa sen läsnäoloa Pohjoismaissa ja Euroopassa.

”Tämä hankinta on tärkeä merkkipaalu Pohjoismaiden ja Euroopan kasvustrategiamme kannalta”, sanoo Colliers Internationalin Euroopan ja Lähi-Idän sekä Afrikan alueen toimitusjohtaja Chris McLernon.

Ovenialla on tällä hetkellä hoidossaan kiinteistöjä yhteensä yli 10 miljoonan neliömetrin verran. Yhtiön toimitusjohtaja Sirpa Ojala jatkaa kaupan jälkeen Colliers International Finlandin toimitusjohtajana.

”Kun Ovenia rakentui ja kasvoi nykymuotoonsa, se kolminkertaistui alkuperäisestä Ovenia oy:stä. Nyt on seuraavan kasvuvaiheen aika, yhdessä alan kansainvälisen markkinajohtajaosaajan kanssa”, Ojala kommentoi kauppaa.

Colliers tuo Ojalan mukaan Suomeen uusia palveluja ja asiakasjohtamiskonsepteja.

Colliers International Group on listattu sekä Nasdaqin (CIGI) että Toronton (TSX: CIG) pörsseissä. Sen palveluksessa työskentelee 15 000 työntekijää 396 toimistossa 68 eri maassa.

Esimerkiksi ulkoistamisammattilaisten kansainvälinen yhdistys (International Association of Outsourcing Professionals) on sijoittanut Colliers Internationalin 100 parhaimman ulkoistamisyrityksen joukkoon yli 10 vuoden ajan, pidempään kuin yhdenkään toisen kiinteistöalan yrityksen.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Kiinteistöjohtamispalveluja tarjoava Ovenia Group myytiin ulkomaille”

  1. Ja näin siirtyy taas yksi veronmaksaja veroparatiiseihin.. Ovenia lienee maksanut yritysverot suomeen mutta Colliers vie verot muualle..
    Toivottavast Ovenian asiakas taloyhtiöt ymmärtävät tämän ja vaihtavat isännöinnin kotimaiseen yritykseen joka maksaa veronsa Suomeen.. vaihtoehtoja riittää.

  2. Veronkierto yleistyy kaikiööa aloilla.

  3. Colliers ei kauan ole kiinnostunut suomalaisten asunto-osakeyhtiöitten isännöinnistä toiminnan heikon kannattavuuden vuoksi. Ensin yhtiöitetään kiinteistöjen huoltopalvelut ja myydään eniten maksavalle. Seuraavaksi saneerataan Isännöintipalvelut ja myydään jollekin kilpailijalle. Jäljelle jäävällä Groupilla aletaan vuolemaan kultaa niin kauan kunnes seuraava laskusuhdanne vie siltä edellytykset ja veroparatiisit kielletään EU:n toimesta.

  4. Jospa ihmiset tajuaiosivat vaatia Suomalaista huoltoyhtiötä eikä näitä pääomasijoittajien omistamia yrityksiä joita valtaosa isommista yhtiöistä on, saataisiin töitä ja verotuloja suomeen, mutta lienee pelkkä haave tämäkin, kun pääomasijoittajia ei kiinnosta pätkänvertaa miten huoltoyhtiöt hommia hoitaa, raha se on joka kiinnostaa..

  5. En mlellä Oveniaa huoltoliikkeeksi kuten Onccu. Muuten samaa mieltä. Kumma kun suomalaisissa käsissä mikään ei kannata

  6. Luulisi tämän Ovenia mainoksen jo loppuvan. Juttu vain nousee ja on julkaistu jo 4.1.

  7. Aikoihin eletty. Ko firman keskuksessa ei edes kieli taivu uutta nimeä sanomaan. Mutta olisihan se suomennos ollut vielä kauheampi sanahirviö: Miilunpolttajat kansainvälinen Suomi Ovenia.

  8. Sen verran ’laadukasta’ toimintaa, että firman isännöimän As Oy Vantaan Helioksen sähköt katkaistiin.

    Luulisi että sähköyhtiöltä olisi tullut montakin huomautusta, mutta silti…

    Jokin mättää pahasti!!!

  9. kumma taloyhtiö.jakaa useita aiheettomia varoituslappuja.isännöitsiä vaihtuu sitten häätö.älkää vuokratko entiseltä ovenialta mitään paska firma

Vastaa käyttäjälle Ulos markkinoilta Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat