Kokeile kuukausi maksutta

Pasilan uuteen Tripla-kauppakeskukseen tulee virolainen elokuvateatteri ja seurakuntakeskus

Pasilaan on tulossa virolaisen Cinamon-teatteriketjun elokuvateatteri, joka aukeaa vuoden 2019 lopulla. Paikka on rakenteilla oleva kauppakeskus Tripla.

Tripla nousee Helsingin Pasilaan. Kuva: YIT

Tämä on toinen Helsinkiin avautuva Cinamon-ketjun teatteri. Yhtiö on aiemmin kertonut avaavansa syksyllä 2018 teatterin kauppakeskus Redin tiloihin Kalasatamaan.

Triplan multiplex-elokuvateatteriin tulee kuusi salia, joihin mahtuu yhteensä noin 700–1000 ihmistä, ketjun kaupallinen johtaja Toomas Luhats sanoo.

Vuokrattavan tilan kokonaispinta-ala on 2 600 neliömetriä.

”Yritämme tarjota mahdollisimman kohtuullisia hintoja”

Finnkinolle ei ole Suomessa varteenotettavaa kilpailijaa. Cinamonin Luhats ottikin tämän esille tiedotustilaisuudessa.

”Näemme, että vierailut elokuvateattereissa ovat vähenemään päin. Se johtuu korkeista hinnoista ja kilpailun puutteesta.”

Kysyttäessä Luhats ei kuitenkaan sanonut, tarjoaako elokuvateatteri nykyistä edullisempia elokuvalippuja. Hänen mukaansa hinnoittelua vasta suunnitellaan.

”Yritämme tarjota mahdollisimman kohtuullisia hintoja.”

Cinamon toimii parhaillaan Baltian maissa: ketjulla on elokuvateatteri esimerkiksi Liettuassa.

Kirkko jalkautuu kauppakeskukseen

Tämän lisäksi kauppakeskukseen on tulossa uusi seurakuntakeskus, kertoo Meilahden seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus.

Töölön ja Meilahden seurakunnat yhdistyvät vuonna 2019 uudeksi Töölön seurakunnaksi. Pasila kuuluu parhaillaan Meilahden seurakunnan alueeseen.

Ronimus vertaa keskusta Ison Omenan Chappleen, joka on Olarin seurakunnan ja Esbo svenska församlingin toimitila.

Seurakunta tulee rekrytoimaan paikalle noin viisi uutta työntekijää, Ronimus sanoo.

Tavoitteena on hänen mukaansa jalkautua keskukseen muun muassa uuden kauppakeskuspapin voimin.

”Kirkolla on laskennallisesti nuoriin aikuisiin vähiten kontaktipintaa. [Kauppakeskuksessa] tavoitetaan sellaisia, jotka eivät muuten kirkkoon löytäsikään.”

Liiketiloista vuokrattu 70 prosenttia

Kauppakeskus Triplaan tulee 250 toimijaa. Liiketilojen perusteella se on siis YIT:n mukaan Suomen suurin kauppakeskus.

Liiketiloista on nyt vuokrattu noin 70 prosenttia.

Aiemmin on uutisoitu kodinsisustusketju Ikean mahdollisesta uudesta liikkeestä Triplassa.

YIT:n kaupallisen kehitysjohtajan Pirjo Aallon mukaan YIT:llä ei ole mitään kerrottavaa tästä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Pasilan uuteen Tripla-kauppakeskukseen tulee virolainen elokuvateatteri ja seurakuntakeskus”

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat