Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen kuuluisa Hämeensilta meni heikkoon kuntoon – Melkein satavuotias silta puretaan kivi kerrallaan

Jälleen yksi näkyvä tietyömaa alkaa Tampereella, kun kaupungin länsi- ja itäosan yhdistävä Hämeensilta puretaan ja rakennetaan uudelleen.

Jokainen kivi irrotetaan, merkitään, hiekkapuhalletaan ja asetetaan takaisin samalle paikalle. Kuva: Reijo Hietanen

Siltaurakka alkaa 5. helmikuuta. Se aiheuttaa isoja liikennejärjestelyjä heti alusta alkaen.

Remontin syy on vuonna 2015 tarkastuksessa löydetyissä vaurioissa. Tuolloin todettiin, että silta on käyttöikänsä päässä. Silta on rakennettu vuosina 1928-29 – sillä on siis ikää 90 vuotta.

Kaupungin rakennuttamispäällikkö Petri Kantolan mukaan tarkastuksessa havaittiin esimerkiksi erittäin vakavia rapautumisvaurioita, vesivuotoja ja halkeamia. Siltaholvin alapinnassa oli näkyvissä isoja reikiä.

Valittavana oli alun perin pienempikin remontti, jolla lisäaikaa olisi saatu parikymmentä vuotta, mutta Tampere päätyi isompaan remonttiin, jolla lisävuosia pitäisi tulla jopa sata.

Iso syy valintaan oli Kantolan mukaan se, että jo muutaman vuoden päästä siltaa käyttävät myös Tampereen tulevat raitiovaunut. Ratikkakiskojen jo kulkiessa sillalla remontin toteuttaminen olisi ollut vielä hankalampaa.

Uusiminen tehdään kahdessa vaiheessa

Sillan kantavuus on nyt vähintään 60 tonnia, mutta remontin jälkeen silta kestää vielä enemmän kuormaa.

Hämeensilta on kivillä verhottu teräsbetonisilta. Uusiminen tapahtuu kahdessa vaiheessa: ensin puretaan ja rakennetaan uudelleen sillan eteläinen eli Ratinan puoli, sitten pohjoinen. Yksityisautoilu kielletään Hämeenkadulla ja sillalla saavat kulkea vain joukkoliikennevälineet.

Liikenne ohjataan vuoroin sille puolelle katua, joka ei ole remontissa. Kevyt liikenne pääsee siltaa pitkin kavennetuilla väylillä.

”Silta tulee olemaan prikulleen samannäköinen kuin nyt”, Kantola sanoo.

”Kivet irrotetaan yksitellen, merkataan ja palautetaan samalle paikalle.”

Remontin ajaksi Tammerkosken yli rakennetaan väliaikainen, katettu puusilta Värjärinkujalta Verkarantaan. Silta tulee käyttöön huhtikuussa ja sen pituus on 110 metriä.

Hämeensillan molemmat puolet ovat valmiit lokakuussa 2019, jolloin sillalla aletaan raitiokiskojen vetäminen ja pintarakenteiden teko. Remontin hinta on 4,3 miljoonaa euroa, sen toteuttaa Lemminkäinen.

Luvassa on myös kaupungissa liikkumista helpottava uutuus, sillä sillan länsipuolelle tulee kevyen liikenteen alikulkuyhteys nimeltään Tempon tunneli. Vastaava tunneli on jo sillan itäpuolella Tammerkosken suuntaisesti.

Vanha silta oli puukantinen

Ennen nykyistä, 1920-luvulla valmistunutta kivisiltaa Tammerkosken yli kulki puukantinen silta. Vuonna 1884 tehty rakennelma jouduttiin uusimaan, koska kaupunki kasvoi vauhdilla, eikä silta kestänyt lisääntyvää liikennettä.

Nykyisen Hämeensillan valmistumista viivyttivät ensimmäinen maailmansota ja siitä aiheutunut lama.

Silta vihittiin lopulta käyttöön 1. lokakuuta 1929. Sillan vihkimistilaisuuden piti alun perin olla osa kaksipäiväisiä Tampereen kaupungin 150-vuotisjuhlia, mutta tuolloin höyrylaiva Kurun onnettomuuden vuoksi kaikki suunnitellut tapahtumat peruttiin.

Jutussa on käytetty lähteenä Koskesta voimaa -verkkojulkaisua.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Tampereen kuuluisa Hämeensilta meni heikkoon kuntoon – Melkein satavuotias silta puretaan kivi kerrallaan”

  1. Vitut . Ratikan takia remontti tehdään !!

  2. Ei Hämeensilta mitenkään mennyt ”heikkoon kuntoon”. Voisi jopa sanoa, että se on ikäisekseen hyväkuntoinen. Olen samaa mieltä avaajan kanssa: ratikan takia silta uusitaan.

    1. Juu, salaliittohan tässä tietenkin on, niinkuin ihan joka paikassa muuallakin.

  3. Niin. Silta uusitaan ratikan takia. Asiaa ei vain voinut paljastaa, kun ratikasta päätettiin, koska sillan uusinta olisi laskettu rakentamisbudjettiin mukaan. Entä uusittava muu infra: tuskin sekään on budjetissa mukana.Tosin infraa on joskus uusittava. Nyt onkin kyse aikaistamisesta: silta olisi muuten ollut uusittava vuosikymmenten kuluttua. Ehkä korjauksellakin olisi pärjätty. Ylläpitokorjauksia olisi tietysti pitänyt tehdä.

  4. Jutun mukaan työ alkavat ensi kuussa. Mistähän löytyisi urakkahinta?

    Tiukka lupaus tuo, että uusittu silta tulee näyttämään prikulleen samalta kuin nykyinen.

  5. Teräsbetonisilta joka on vain verhottu kivillä .” erittäin vakavia rapautumisvaurioita, vesivuotoja ja halkeamia. Siltaholvin alapinnassa oli näkyvissä isoja reikiä.” katseltu pelkästään silmillä ? sillan kantavuutta ei ole testattu?

    Käykö tässä niin että ehjä siltä puretaan kokonaan ja rakennetaan todella kalliisti uudelleen sama ? Koko siltahan pitää tehdä tehdä uudestaan valuineen ja raudoituksineen koska on betonisilta. Lisäksi vielä hassataan mania jokaisen kiven raaputteluun ja putsailuun.

    Tulee paljon kalliimmaksi kuin vaikka erillinen silta raskaalle junalle.

    1. Eli noin sata vuotta vanhan betonirakenteen rapautumisella ja vesivuodoilla ei olisi mitään yhteyttä sillan kantavuuteen? Materiaalin ominaisuuksien heikkeneminen ei ole suoraan verrannollinen sillan kantokykyyn, mutta vakavien vauroiden vaikutus on aina merkittävä ja useimmiten myös arvaamaton.

  6. Ehkä sillan pitäminen erillään ratikkabudjetista ei ole aivan salaliitto, mutta tamperelainen tapa käytäntö on. Ja todennäköisesti muidenkin kuntien tapa. Hyvä esimerkki on Tampereella tunneli. Mustanlahden tarpeellinen liittymä jätettiin kuin varkain pois ja nyt se on ”todettu ehdottoman tarpeelliseksi”. Valtioltakin ollaan taas pyytämässä rahaa. Toivotaan, että valtiolta löytyy järkeä eli siis ei enää varoja Tampereen tunnelille.

Vastaa käyttäjälle Itsekin_vähän_rakentanut Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat