Kokeile kuukausi maksutta

Tapiolan uimahallia on remontoitu Espoossa vuosikausia – nyt arvorakennus on paljastunut läpimäräksi, ja se saatetaan purkaa kokonaan

Tapiolan uimahalli saatetaan purkaa kokonaan ja rakentaa uudelleen alkuperäisten piirustusten mukaan, kertoo Espoon Tilapalvelut-liikelaitoksen suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen.

Tapiolan uimahallin vuonna 2005 valmistuneessa laajennusosassa sijaitsee muun muassa terapia-allas. Myös uuden osan altaassa on samanlaisia kosteusongelmia kuin alkuperäisissä altaissa. Kuva: Joonas Vohlakari / HS

Asiasta on Martinsenin mukaan tarkoitus aloittaa keskustelut museoviranomaisten kanssa tammikuun aikana.

”Keskustelemme siitä, mitä on tehtävissä”, Martinsen sanoo.

”Purkaminen ja uudelleen rakentaminen on yksi vaihtoehto. Siinä tapauksessa jouduttaisiin miettimään, halutaanko ihan kaikkea tehdä vanhojen suunnitelmien mukaan.”

Martinsen arvioi, että vuonna 1965 valmistuneessa hallissa on asioita, joita nykyosaamisella kannattaisi käyttäjien näkökulmasta korjata tai tehdä toisin.

”Uudelleen rakentaminen antaisi joiltakin osin mahdollisuuden korjata vanhassa rakennuksessa olevia oman aikakautensa rakentamis- ja suunnitteluvirheitä”, Martinsen sanoo.

”Se saattaisi toki muuttaa vähän rakennuksen ulkonäköä.”

”Kyse on isosta kysymyksestä”

Espoon kaupunginmuseon johtaja Maarit Henttonen ei purematta niele ehdotusta Tapiolan uimahallin purkamisesta.

Tausta: Hallin korjaus vienyt jo 20 vuotta

Tapiolan uimahallin peruskorjaus ja siihen liittyvät viivästymiset eivät ole uusi asia. Ensimmäisen kerran hallin korjaustöiden viivästymisestä kerrottiin Helsingin Sanomissa jo vuonna 1998 eli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin kerrottiin, että uimahalli on päässyt huonoon kuntoon ja ”vaatisi nopeaa korjaamista”.

Noin yhdeksän miljoonaa euroa maksava peruskorjaus alkoi lopulta vuonna 2004 alussa ja valmistui vuonna 2005. Peruskorjauksen yhteydessä toteutettiin myös laajennus. Hanke poiki arkkitehtuuripalkinnon alkuperäisen arkkitehtuurin ansiokkaasta säilyttämisestä.

Pian peruskorjauksen valmistuttua ilmeni kuitenkin uusia kosteusongelmia, joita ryhdyttiin korjaamaan vuonna 2015. Korjaukset eivät ole edenneet toivotulla tavalla, sillä laattojen poistaminen ja kiinnittäminen uudelleen eivät tuottaneet odotettua tulosta vaan eteen on tullut aina vain uusia ongelmia.

Betonirakenteita rikkovaa alkaalikiviainesreaktiota ei aiemman peruskorjauksen aikaan vielä osattu tunnistaa. Uudet korjaukset ja tutkimukset ovat tähän mennessä tulleet maksamaan noin kaksi miljoonaa euroa. Korjauksiin vielä kuluvaksi arvioitu 21 miljoonaa euroa ei välttämättä ole remontin lopullinen hinta.

”Olen kyllä kuullut, että myös hallin purkamista on pohdittu, mutta kyse on isosta kysymyksestä”, Henttonen sanoo.

”Hallia ei voida lähteä purkamaan kevyin perustein, esimerkiksi vain siksi, että purkaminen ja uudelleen rakentaminen olisi helpompaa.”

Tapiolan keskusaltaan reunalla sijaitseva uimahalli on suojeltu alueen asemakaavassa. Kaikki halliin suunniteltavat korjaukset on tehtävä tiiviissä yhteistyössä Espoon kaupunginmuseon kanssa.

”Tapiola ja Tapiolan uimahalli osana sitä ovat kulttuurihistoriallisesti äärimmäisen merkittävä kohde”, Henttonen sanoo.

”Tapiola on Suomen kansallismaisemassa ainoa moderni kohde, ja uimahallin suunnittelija Aarne Ervi on Suomen tunnetuimpia arkkitehteja.”

Henttosen mukaan olisi helpompi löytää ratkaisuja, jos kyse ei olisi tällaisesta harvinaisuudesta.

”Koska kyse on valtakunnallisesti merkittävästä kulttuuriympäristöstä, tulee myös Museovirasto mukaan keskusteluun.”

Rakennus luultua huonommassa kunnossa

Purkamisvaihtoehdon selvittämiseen ovat johtaneet rakennuksen kunnosta ja korjaustarpeesta puolen vuoden aikana tehdyt tarkemmat selvitykset.

Hallin aiempi peruskorjaus valmistui vuonna 2005. Pian sen jälkeen uima-altaissa havaittiin kosteusongelma, jonka vuoksi hallia alettiin korjata uudelleen vuonna 2015.

Tilapalveluiden johtajan Maija Lehtisen mukaan rakennus on paljon huonommassa kunnossa kuin alun perin luultiin. ”Suurin ongelma on betonia haurastuttava alkaalikiviainesreaktio.”

Betonissa oleva kiviaines laajenee kemiallisen reaktion vuoksi veden vaikutuksesta, mikä aiheuttaa halkeamia. Siksi vesi on päässyt rakenteiden läpi.

Tilapalveluiden työpäällikön Minna Pelkosen mukaan ongelma ei koske ainoastaan altaita ja allashallia vaan myös hallin muita betonirakenteita, kuten seiniä.

”Altaat pitää todennäköisesti purkaa maata myöten ja rakentaa uudelleen”, Pelkonen sanoo.

”Seinien kanssa on vähän kiikun kaakun.”

Kaikkia katon kantavia rakenteita ei ole tarkastettu

Myös kattorakenteiden kuntoa on selvitetty, sillä kaikkien laajarunkoisten rakennusten katot on tarkastettava viime vuosina sattuneiden sortumisonnettomuuksien vuoksi.

”Siellä on raudoituksia ja halkeamia näkyvissä. Kaikkia katon kantavia rakenteita ei ole vielä tarkastettu, joten tarkka korjaustarve ei ole tiedossa. Jotakin korjaustarvetta on joka tapauksessa”, Martinsen kertoo.

Lisäksi korjauslistalla ovat muun muassa ilmanvaihto, lvi-järjestelmä ja vedenkäsittelyjärjestelmä.

”Rakennuksen korjaustarve on suuri, ja korjausten tekeminen tulee olemaan erittäin vaikeaa”, Martinsen sanoo.

Hallin pystyrakenteet kytkeytyvät allasrakenteisiin tai ovat ainakin jollain tavalla yhteydessä niihin.

”Kysymys on, miten viereiset rakenteet pysyvät pystyssä, kun vierestä kaivetaan”, Pelkonen sanoo.

Korjausten suunnittelemiseksi on tehtävä laajoja tutkimuksia, mikä vie aikaa.

Seitsemän miljoonaa varattu remonttiin

Remonttiin on varattu joulukuussa hyväksytyssä budjetissa seitsemän miljoonaa euroa vuosille 2018–2019. Nyt tehtyjen selvitysten perusteella hallin korjaaminen maksaisi noin 21 miljoonaa euroa.

Martinsen arvioi, että suunnilleen samalla hinnalla halli voitaisiin purkaa ja rakentaa uudelleen. Uuden rakentaminen tosin veisi todennäköisesti hieman pidempään, sillä se vaatisi enemmän suunnittelutyötä.

Tapiolan uimahalli on ollut puolitoista vuotta poissa käytöstä. Rakennustutkimusten lisäksi pukuhuone- ja peseytymistilat sekä osa saunoista on sinä aikana ehditty remontoida.

Hallin korjausten oli arvioitu valmistuvan tämän vuoden lopulla. Korjaustarpeen laajentuminen tarkoittaa kuitenkin myös projektin venymistä. Halli voisi aueta aikaisintaan vuoden 2019 lopussa, Maija Lehtinen kertoo.

Espoon kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto käsittelee hallin korjaussuunnitelmaa kokouksessaan maanantaina.

Lisäys:

VTT:n vuonna 2012 tekemässä selvityksessä todettiin, että Suomessa harvinaisena pidetty alkalikiviainesreaktio on luultua yleisempi. Merkkejä siitä löytyi 50 kohteesta. Esimerkiksi siltoja on tutkittu tämän ilmiön takia, sillä ne kärsivät suolan tuomasta rasituksesta samalla tavalla kuin uimahallit kloorista.

Kun Rakennuslehti teki jutun Tapiolan uimahallin korjaamisesta, niin silloin samanlaisia alkalikivivaurioita oli havaittu Kalevan ja Hervannan uimahalleissa Tampereella. Juttu oli otsikoitu: Rapautuva betoni on yhä yleisempi vanhojen uimahallien riesa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Tapiolan uimahallia on remontoitu Espoossa vuosikausia – nyt arvorakennus on paljastunut läpimäräksi, ja se saatetaan purkaa kokonaan”

  1. Kyllä nämä kuntahommat ovat käsittämättömiä: saman konsernin (Espoo) palkolliset riitelevät mediassa mikä on oikein ! Eikö Espoon johdon vastuulla ole valmistella ja tuoda esiin kaupungin yhteinen kanta ?

  2. Onko järkevää käyttää veronmaksajien varoja hallin jatkuvaan paikkaamiseen. Museovirastolla lienee unohtunut uimahallin tarkoitus. Jos se on vain museokäyntejä varten, niin jätetään rakennus rappeutumaan ja kansalaisille malliksi, miten raaka-aineiden laatu vaikuttaa lopputulokseen.
    Espoo voinee rakentaa uuden uimahallin toisaalle, vaikka siihen Westendin laitaan rannalle, mihin piti rakentaa hotelli. Tai sitten vaikka Matinkylään Tynnyripuistoon suunnitellun uimahallin rinnalle laajennusosana.

    1. Hyvä Hyvä!! Olen aivan samaa mieltä 110%
      Laatikkoko on arkitehtuurisesti erikoista..
      Museo virastohan voi alkaa kustantaa ja säilyttää tätä viasko ihmettä 💡

  3. Ei tainnut sittenkään olla tragikoomisin remontti
    Porikin tohti olla suunnannäyttäjä ja räjäytti vanhan hallinsa, tästä seuraava?
    Senajan tietämyksellä hutiloiden rakennetuissa alkaa tulla tunnit täyteen.
    Ainut joka kiittää tuollaisesta saneerauksesta on injektiomassojen myyjät.

  4. Olisikohan meidän rakennesuunnitelijoiden aika pistäytyä Kesi- Euroopassa. Tuolla uusitaan vanhoja altaita ruostumattomalla teräksellä vuotamattomiksi.
    Sekä suurin osa uusista altaista on rosteria.
    Muovikalvolla leikkiminen veden kanssa on köyhän miehen homaa, mikä tulee pirun kalliiksi.

  5. Ongelmat johtuvat yleensä huonosta kunnossapidosta ja seurannasta. Joku kehtaa puhua yllätyksestä.

  6. ”Hallin aiempi peruskorjaus valmistui vuonna 2005. Pian sen jälkeen uima-altaissa havaittiin kosteusongelma, jonka vuoksi hallia alettiin korjata uudelleen vuonna 2015”
    Suomeksi; Annettiin vähäisien vaurioiden laajeta niin että meni purkukuntoon.

  7. Palstalla ilmeisesti kirjoittavat sen eliksiirikauppiaan ingenjöörit, jotka tekivät ennätystuloksen Tapiolan uimahallilla läträämällä siihen saksalaisista päniköistä eri tavaraa.

  8. Ettäkö joku uimahalli kulttuurihistoriallisesti merkittävä!? Uimahallissa on tarkoitus UIDA, ei pällistellä seiniä. Eiköhän Yrjönkadun uimahalli riitä kulttuurihistoriaksi. Tapiolan uimahallissa ei ole mitään erikoista, koettavaa eikä katseltavaa.

  9. Ehkä olisi parempi korjata ja oppia kuinka rakentaa ja pitää kunnossa kestävä rakenne, kuin purkaa ja rakentaa toinen halli, joka on pahampi näköinen ja myös täytyy purkaa 40 vuotta jälkeen.

    Mutta 21 miljoonaa euroa!! Eli 350 miehiä vuoden ajan työtä, tai 100 miehiä ja paljon materiaaleja ja laitteita. Aivan järjeton!

Vastaa käyttäjälle Ingenjööri Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat