Rakennusliiton ja Ralan viime viikolla julkaisemassa työntekijäkyselyssä suunnitelmien myöhästyminen tai niiden puutteet nousivat keskeiseksi syyksi siihen, että töitä ei voida tehdä työmaalla häiriöttömästi ja aikataulun mukaisesti. Sama havaittiin vuonna 2012 työnjohdolle tehdyssä Rakennusteollisuuden kyselyssä.
A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinänen on työskennellyt myös rakennusliikkeessä, viimeksi SRV:ssä, joten hän tuntee ongelman sekä työmaan että suunnittelun näkökulmasta.
1. Millaisena ongelmana koit suunnitelmien myöhästymiset rakennusliikeaikanasi?
”Suunnitelmatuotanto on hankkeen aikataulussa ison osan kriittisellä polulla. Vaikutus näkyy ensimmäisenä urakoitsijalle liian lyhyinä hankinta-aikoina ja liian lyhyenä tuotannon suunnitteluaikana. Molemmat aiheuttavat härdelliä ja nostavat hankkeen kustannuksia.
Suunnitelmien myöhästyminen on tässä mielessä aina ollut iso ongelma.
Parhaiten onnistuivat hankkeet, joissa suunnittelijat olivat mahdollisimman lähellä urakoitsijaa ja aidosti urakoitsijan projektipäällikön keskustelukumppani. Tämä vaati tosin normaalista menettelystä poikkeavia tapoja korvata suunnittelijan osaaminen ja ajan käyttö. Käytin aikanaan suunnittelun bonusmalleja eli fiksun suunnittelun avulla säästetyistä rakentamisen euroista suunnittelijakin sai osansa. Se motivoi hyvin.”
2. Mistä syistä suunnitelmat ovat myöhässä tai puutteelliset?
”Tähän on useita syitä. Ensinnäkin suunnittelun johtaminen ja ohjaus ontuu. Tuotannon suunnittelua tehdään paljon, mutta suunnitteluaikataulua ei linkitetä riittävän hyvin tuotantoaikatauluun eikä varsinkaan hankinta-aikatauluun.
Suunnittelijan, urakoitsijan ja tilaajan välisiin keskusteluihin ei ole varattu aikaa eikä rahaa.
Suunnittelija harvoin pääsee urakoitsijan kanssa integroimaan hankinta- ja tuotantoaikatauluja suunnitteluaikatauluun tai eri suunnittelualojen aikatauluja toisiinsa. Joissakin hankkeissa tämä on ollut jopa kiellettyä. Tämä tietysti maksaa ja siitä on helppo säästää.
Mutta kun euroa hankkeen alussa poimitaan, niin satasen henkselit katkeavat.
Muutosten hallinta työn aikana ontuu. Muutos on muutos myös suunnittelusopimuksessa, mutta muutosten vaikutuksia ei hallita. Suunnittelijat ovat usein liian varovaisia kertoakseen lisä- ja muutostöiden vaikutuksesta aikatauluun tai tuntibudjettiin. Tärkeintä on vain saada suunnitelmat aikaan ja piiloviiveitä syntyy.
Eri suunnittelualojen ja rakentamisen välisiä riippuvuuksia ei hallita riittävän hyvin. Suunnittelukokoukset ovat liikaa toteavia tehty/ei-tehty, mutta suunnitelmatuotannon riippuvuuksia ja vaikutuksia kokonaisaikatauluun ei käsitellä. Katsotaan liikaa peräpeiliin.
Suunnittelijoiden kilpailutus tapahtuu liian usein tuntihinnan ja -määrän kombinaationa. Suunnittelijan arvontuottamiskykyä ei osata kilpailuttaa.
Kaupallinen malli on usein aikaveloitusperusteinen ja kattohintainen. Liian kireäksi vedettynä tämä ohjaa suunnittelijan vääränlaiseen ajan käyttöön. Vaihtoehtoja ei tutkita tarpeeksi, kun ei ole tunteja käytettävissä.
Suunnittelijalla on tuntibudjettia ylittämättä harvoin varaa käyttää tarpeeksi aikaa työmaalla. Omalla kustannuksella tämä tietysti onnistuu.
Lähtötietoaikatauluja tehdään liian harvoin, tässä suunnittelijatkin voisivat terästäytyä.
Suunnittelun suunnittelun osaaminen on ohutta. Suunnittelijoiden omassa tuotannonohjauksessa on mahdollisuuksia parantaa. Suunnittelun tilaaja liian harvoin pääsee tai haluaa kurkistaa suunnittelutuotannon konepellin alle.
Tilanne ei ole juurikaan muuttunut vuosien saatossa. Teknologia on tullut hieman avuksi ja koneellista laadunvarmistusta tehdään 3D-maailmassa visuaalisen laadunvarmistuksen lisäksi. Mutta suunnittelun johtamisessa ja ohjauksessa on menty ehkä jopa taaksepäin.”
3. Millä keinoilla nämä asiat saadaan kuntoon?
”Yhteistoimintamallit ovat jo tuoneet näihin asioihin parannusta. Suunnitteluratkaisujen innovoinnin, suunnitelmien rakennettavuuden ja kustannus- ja elinkaaritehokkuuden ja aikataulutuksen toivoisi leviävän tätä kautta laajemmin myös perinteisiin urakkamuotoihin.
Yhteistoimintamalleissa suunnittelukustannukset ovat olleet yleensä muutaman prosentin korkeampia kuin muissa urakkamuodoissa, mutta rakentamisen kustannukset toisaalta selvästi alempia.
Suunnittelu on tätä kautta saatu käytännössä lähes ilmaiseksi. Tätä voi kutsua yhdessä tehdyksi arvon tuottamiseksi.
Suunnittelijoiden omaa projektinjohtamista on kehitettävä. Olemme A-Insinööreissä käynnistäneet omat projektipäällikkökoulutukset tämän asian kehittämiseksi. Koulutuksessa keskeistä on omaa suunnittelualaa laajemman näkemyksen ottaminen rakennushankkeissa ja lean-periaatteiden ymmärtämisen. Suunnittelija voi ja suunnittelijan pitää tuoda esiin myös prosessiongelmia, jos sellaisia esiintyy. Ja esittää niihin myös ratkaisuja.
Suunnittelun aikataulutuksen johtaminen ja sen kytkeminen urakka-aikatauluihin kuuluu YSE:n mukaan tilaajan myötävaikutusvelvollisuuden piiriin. Muutos lähtee tilaajan vaatimuksesta, mikäli ala ei itse saa muutosta aikaan.”
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “A-Insinöörien Jyrki Keinänen tietää, miksi suunnitelmat ovat aina myöhässä ja miten asia saadaan kuntoon”
Ne resurssit, ne resurssit.
Lähes poikkeuksetta kuvitellaan, että alakanttiin varatuilla suunnitteluresursseilla voidaan hanke viedä kunnialla läpi. Näin varsinkin pienissä suunnittelutoimistoissa. Taas isoissa organisaatioissa, joissa resursseja saattaisi löytyä, suunnittelun ohjaus ontuu. Resursseja ei osata varata oikein. Kun toimeksianto on saatu, mielenkiinto organisaation ylemmällä tasolla seurantaan usein lopahtaa. Ehkä muut projektit ja niiden hankkiminen painavat jo päälle.
Yksittäinen suunnittelija painiskelee projektinsa kanssa yksin saamatta apua mistään. Apua ei ehkä tohdita kysyä tai sitä ei ole saatavilla. Puutteellinen aikataulutus saa aikaan kaaosta kriittisellä polulla. Suunnittelijasta tulee palopesäkkeestä toiseen ryntäilevä vapaapalokuntalainen, joka yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Siinä ei työtunteja lasketa eikä omasta jaksamisestakaan pidetä huolta.
Kyllä kaksi työntekijää saa 8 tunnissa enemmän aikaan kuin yksi 16 tunnissa!
Eli tehossa: 2×8 > 1×16. Lisäksi kello tykkää.
Esimerkki elävästä elämästä, n. 50-150 M€ hankkeissa koettua.
Pääosin hankkeista puuttuu kaksi aika oleellista suunnitelmaa: suunnitelma-aikataulu ja suunnitteluaikataulu.
– Usein käy niin, että suunnitellaan se mitä tarvitsee suunnitella, jotta saadaan hankkeen rakennuslupa sisään.
– Sitten täydennetään suunnitelmia juuri sen verran, että saadaan urakkakilpailu käyntiin.
– Tässä vaiheessa täydennellään hieman ja etsitään omia virheitä, kunnes urakoitsijat on valittu ja työmaa käynnistynyt.
– Seuraavaksi työmaalta alkaa hirveä itku ja poru, ettei ole suunnitelmia jne, joten aletaan sammuttamaan tulipaloja ja ryntäillään suunnitelmia valmiiksi sieltä täältä. Eli viimeistään tässä vaiheessa on hommasta karannut kontrolli.
– Tilaaja valitsi urakointimuodoksi kaiken pelastavan ja kustannuksissa säästävän KVR-urakoinnin, vieläpä niin että urakoitsijalle toki kuuluu suunnittelun ohjaus, mutta ei kustannukset! Se ohjaus on tyystin nolla, ei vertailla vaan päätetään jokin ratkaisu ja mennään sillä, eikä käyttäjillä ole merkitystä.
– Urakoitsija ei laadi eikä toimita suunnitelma-aikataulua, eli vuoropuhelua suunnittelun ja toteutuksen välillä ei käydä vaan suunnittelijat suunnittelevat jotain ja työmaa toteuttaa jotain muuta. Sitten kiireessä paikataan tarpeiden mukaisesti.
– Alun alkaenkaan pääsuunnittelija ei tee hommiaan, eikä huolehdita suunnitteluryhmän integraatiosta, joten ei saada laadittua suunnitteluaikataulua. Näin ollen kukin suunnitteluala suunnittelee hieman sieltä täältä, kuka mistäkin ehtii ensin ja sitten muut korjailevat ja ”yhteensovittavat” tekemisiään toisten ehdittyä ensin.
1) Tilaaja ei saa tehtyä päätöksiä, kun kysymyksiä ei esitetä oikea-aikaisesti
2) Pääsuunnittelija ei tee pääsuunnittelijan tehtäviä, ei laadita suunnitteluaikataulua ja synkronoida eri suunnittelualojen tekemisiä, vaan pääsuunnittelija keskittyy luomaa monumenttia.
3) Urakoitsijan ”suunnittelunohjaus” on ihan yhtä tyhjän kanssa. Päätöksiä ja ratkaisuja venytetään loppuun asti, hankintoja ja aliurakoita vedeätetään mahdollisimman pitkälle ja aina voidaan vetäytyä sen taakse, ettei ole suunnitelmia, vaikkei niitä ole ohjattu tekemään tai kerrottu niiden tarpeesta eli suunnitelma-aikataulua ei ole laadittu hankintoja ja toteutusta palvelevaksi – ei me suunnittelija voida arvata jonkun tuotantoaikataulun perusteella ihan kaikkea!
Hyvä kirjoitus. Parannettavaa on valtavasti hankkeiden kokonaisvaltaisessa johtamisessa. On mukava huomata, että pikkuhiljaa aletaan laajemmin tuomaan esiin kaikkien alalla kohtaamia epäkohtia ja mahdollisesti etsimään parannuskeinoja.
Mielestäni rakennustuotetoimittajat olisi myös hyvä tuoda hankkeisiin mukaan aiemmin. Näin voitaisiin tukea suunnitteluratkaisuja, jotka mahdollisesti nopeuttaisivat rakennusvaihetta ja tukisivat tuotantoa. On hassua, että kerran suunniteltuja suunnitelmia tehdään uusiksi rakennustuotetoimittajan taholta, toteutusvaiheessa, kun suunnittelija on tehnyt hassuja valintoja tarjousvaiheen suunnitelmissa ja työmaa on edennyt pisteeseen, jossa muutoksia ei aikataulullisista tai muista syistä voida enään tehdä.
Oman kokemuksen mukaan suurin ongelma on se, että lähdetään yleistasoisilla piirros lippusilla ja lappusilla rakentamaan kohdetta ja urakan aikana vasta valmistuvat ne toteutuskelpoiset rakennussuunnitelmat. Tällöin myös rakennuttajalle tulee suunnitteluttajan rooli, joka ei ole rakennuttajan päätyötä ja vahvin toimintakenttä. Jos tilaaja ei ole hoitanut suunnittelua kunnolla, niin yleensä mennään vaikeuksista vain uusiin vaikeuksiin. Työmaan seisottaminen kun maksaa ja seisova työmaa ei tuota.
Toinen ongelma on konsulttien ylityöllisyys. Rakennustöiden ollessa käynnissä muutossuunnitelmatarve tulee työmaalta ihan oikeasta tarpeesta/tilauksesta, eikä silloin kun ongelma havaitaan kesken töiden olisi kauheasti aikaa jäädä suunnittelijaa odottelemaan ja töitä seisottamaan. Alkaa epätietoisuuden aika, milloin saadaan uudet kuvat ja ovatko ne edes toteutuskelpoisia tai tilaako rakennuttaja edes muutostyötä. Jos suunnittelija pistää vielä kohteen toimistollaan oman työkasansa pohjalle, eikä palvele käynnissä olevaa kohdetta, niin ongelmat ovat varmoja. Kyllä vituttaa kun hommat seisoo ja jää lopulta vain siitä yhdestä miehestä/naisesta kiinni. Suunnittelijaa kun ei helpolla voi vaihtaakaan.
Joskus on konsultti sanonut suoraan, että ei hänelle ole nyt suunnittelijaa joka kerkeisi nyt heti muutossuunnitelman laatimaan ja siitä se riemu vasta repeääkin.