Terviön tammikuussa tekemien vertailujen mukaan viiden kilometrin säteellä Helsingin keskustasta asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin muiden Pohjoismaiden pääkaupunkien keskustojen ympärillä. Tilanne ei muutu, vaikka vertailukohdaksi otettaisiin muita satunnaisesti valittuja suurin piirtein samankokoisia eurooppalaisia kaupunkeja. Esimerkiksi Helsinkiä pienemmässä Espanjan Bilbaossa viiden kilometrin päässä keskustasta asuu lähes kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin Helsingissä samalla säteellä.
Terviön mukaan tästä voi tehdä yhden johtopäätöksen: Helsingillä on ongelma.
Se, onko Helsingissä kaupunkipula, riippuu tietenkin siitä, katsotaanko ”kaupunkimaisuuden” lisääntyvän asukastiheyden mukana. Yksi perusteltu mittapuu kaupungille tiheys kuitenkin ehdottomasti on.
Maine on merkittävä tekijä
Kaupungit ovat alun perin kasvaneet vaihdon ja kaupan ympärille. Taloustieteilijät taas ovat hyvin yksimielisiä siitä, että juuri asukas- ja työpaikkatiheyden kasvu mahdollistaa palveluiden syntymisen kaupunkialueelle. Palvelun tuottamiseen kuluu aina rahaa, joten sen tuottajan mahdollisuudet päästä voitolle liittyvät potentiaalisen asiakaskunnan laajuuteen. Terviö näkee monen taloustieteilijän ja poliitikon tavoin Helsingin tiivistämisen jopa jonkinlaisena kaupungin kohtalonkysymyksenä.
Kilpailussa kansainvälisesti toimivien yritysten konttoreista ja ulkomaalaisista osaajista kaupungin elävyydellä ja maineella on roolinsa. Helsingin maineesta saatiin esimerkki viime vuonna. Kun Lontoossa toimineelle Euroopan lääkevirastolle etsittiin uutta Brexitin jälkeistä olinpaikkaa, viraston työntekijöistä yli 70 prosenttia kertoi mieluummin jättävänsä työpaikkansa kuin muuttavansa Helsinkiin.
Viraston olinpaikkaa ei päätetty työntekijöiden kannan perusteella, eikä kysely edes kerro syytä työntekijöiden nihkeään suhtautumiseen. Tulosta ei kuitenkaan välttämättä kannata täysin ohittaa. Lääkevirastoa itselleen havitellut Helsinki jäi suosittuudessa samaan sarjaan Bukarestin ja Zagrebin kanssa, kun esimerkiksi Kööpenhamina ja Amsterdam kiilasivat vertailun kärkeen.
Lääkevirastoa itselleen havitellut Helsinki jäi suosittuudessa samaan sarjaan Bukarestin ja Zagrebin kanssa.
On selvää, että Helsinki kärsii myös maantieteestään. Terviö otti vertailussaan Helsingin keskipisteeksi Kaivokadun ja Mannerheimintien risteyksen. Kun siitä piirtää viiden kilometrin säteellä ympyrän, ympyrän sisään jää paljon merta. Jos keskustan liepeille haluttaisiin yhtä paljon asukkaita kuin vaikka Bilbaossa, rakentamisen pitäisi olla huomattavasti tiiviimpää.
Mutta maantiedettäkään ei sovi syyttää kaikesta. Terviö nimittäin tutkaili kysymystä myös toista reittiä pitkin. Hän pyrki tarkastelemaan, kuinka tiiviisti Euroopan kaupunkien asukkaat asuvat riippumatta siitä, asuvatko he keskustan läheisyydessä vai eivät.
Helsingin Kalliossa asutaan tiiviisti
Lähteenään Terviö käytti Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin tilastoja, jotka kertovat kaupunkien väestötiheydestä neliökilometrin tarkkuudella. Kaupungin asukkaiksi hän laski vertailun helpottamiseksi kaikki 40 kilometrin säteellä keskustasta asuvat. Helsingin tapauksessa tämä vertailu kertoo enemmänkin Helsingin seudun asukastiheydestä, koska mukaan tulee silloin myös Espoo ja Vantaa.
Lopputulos paljastaa, että tiiviin asutuksen puute on pitkälti kaavoituksesta johtuva kysymys. Helsingin seudulla asutaan huomattavasti harvemmassa kuin Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja varsinkin Bilbaossa.
Tilastokeskuksen mukaan koko Suomen tiheimmin rakennettu neliökilometri on Kalliossa. Sieltä löytyvällä ruudulla asui 20 308 ihmistä vuonna 2016. Esimerkiksi juuri Bilbaossa yli 20 000 asukkaassa neliökilometrillä ei ole mitään poikkeuksellista.
Terviö kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että Helsingin kaavadokumenteista löytyy yleensä monenlaisia selvityksiä kaavan vaikutuksista liikenteeseen ja meluun. Sen sijaan vaikutusta lähialueen asukastiheyteen – joka pitkälti määrittää lähipalveluiden tason – ei samalla tavalla seurata.
”Asia hoidetaan kaavoittamalla liiketiloille kerrosneliömetrejä. Sitten toivotaan, että palveluita vain ilmestyy.”
Terviö korostaa, että neliökilometrin tarkkuudella tehdyt vertailut ovat suuntaa antavia. Hänen vertailunsa on tehty blogitekstiä varten. Kaupunkitaloustieteellisessä tutkimuksessa tarkastelutasoa olisi hyvä tarkentaa, ja mukaan tulisi ottaa myös esimerkiksi työpaikkatiheys.
”Tätä minä olen yrittänyt jauhaa iät ja ajat”
Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki Loikkanen kertoo olevansa iloinen Terviön tekemästä vertailusta.
Näin vertailu tehtiin
- Aalto-yliopiston mikrotaloustieteen professori Marko Terviö vertaili eurooppalaisten kaupunkien asukastiheyksiä. Tiiviistä rakentamisesta uskotaan syntyvän niin kutsuttuja kasautumishyötyjä – siis palveluita, kohtaamisista syntyviä innovaatioita ja esimerkiksi lyhyempiä matka-aikoja.
- Vertailussa käytetyt luvut ovat Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin väestöruudukosta, joista viimeisin on vuodelta 2011. Tämän jälkeen Helsingin kantakaupunkiin on rakennettu asuntoja esimerkiksi Jätkäsaareen ja Kalasatamaan. Tilastokeskus julkaisee Suomelle väestöruudukkoa, jonka ruutujako poikkeaa Eurostatin käyttämästä.
- Vertailussa on tarkasteltu Eurostatin tilastoimien neliökilometrin kokoisten ruutujen asukaslukuja. Asuinympäristön kaupunkimaisuutta mitataan lähipalveluiden syntymiselle tärkeän paikallisen väkiluvun avulla. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa ruudut sisältävät myös vesialueita, joten ruutujen väentiheys maa-aluetta kohti on suurempi kuin niiden väkiluku.
”Tätä minä olen yrittänyt jauhaa iät ja ajat”, Loikkanen sanoo.
Hän muistuttaa, että vuonna 2006 Euroopan ympäristövirasto EEA jopa nimesi Helsingin varoittavaksi esimerkiksi kaupunkirakenteen hajautumisen osalta. Tukholma ei Euroopan – tai varsinkaan maailman – mittakaavassa ole tiivis kaupunki, mutta silti sekä väestön että työpaikkojen tiheydet ovat Tukholman keskustan jalankulkuvyöhykkeellä huomattavasti Helsinkiä korkeammat. Asia käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2014 julkaisemasta tutkimuksesta.
Viimeisin Loikkasen oma raportti aiheesta on kaupunkitutkija Seppo Laakson kanssa tehty Tiivistyvä kaupunkikehitys -raportti. Se on tilaustyö Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiölle.
”Pääsanoma on, että Helsingin seudun kasvu on ollut ekstensiivistä eli laajenevaa, eikä intensiivistä eli tiivistävää rakentamista”, Loikkanen sanoo.
Hajautunut rakenne huono taloudellisessa mielessä
Kaupungin talouden kannalta suunta on Loikkasen mukaan ollut pitkään täysin väärä.
”Hajautunut rakenne on taloudellisessa mielessä huono ratkaisu. Se nostaa asuntojen hintoja kaikilla etäisyyksillä keskustasta. Se myös vähentää sekä julkisen että yksityisen sektorin tehokkuutta ja tuottavuutta”, Loikkanen sanoo.
Uusimmassa yleiskaavassaan Helsinki on kuitenkin Loikkasen mukaan menossa oikeaan suuntaan. Yleiskaava tähtää jo rakennettujen alueiden voimakkaaseen täydennysrakentamiseen. Viime viikolla hallinto-oikeus tosin kaatoi osan Helsinkiin suunnitelluista niin kutsutuista kaupunkibulevardeista.
Loikkanen suhtautuu täydennysrakentamiseen positiivisesti, mutta hänkään ei intoile bulevardeista varauksetta. Loikkanen kertoo suhtautuvansa epäilevästi siihen, riittäisikö nauhamaisten bulevardien asukaspohja elävän katutilan syntymiseen.
”Potentiaalia pitäisi hakea asukaskeskittymistä eikä yhtenäisestä nauhasta”, Loikkanen sanoo.
Kuva lisätty kello 13.27.
Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa
5 vastausta artikkeliin “Helsinki on Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon verrattuna tuppukylä – Eurooppalaisten kaupunkien asukastiheyksiä vertaillut taloustieteen professori huolestui ”kaupunkipulasta””
Näin se on, suureellinen ja ammattitaidottomasti toteutettu länsimetro on esimerkki tästä kuntapoliitikkojen Napoleon -kompleksista. Käydään exkursioilla suuressa maailmassa ja tuodaan metrot/raitiovaunut ja tunneliviritykset keskikokoiseen mittakaavaan suurella kustannuksella.
Espoo on muuten Suomen velkaisin kunta: konsernivelkaa nyt 17000 per capita ja lisää tulee.
Tuon lehtijutun taustalla ei ollut Länsimetro vaan harmitus siitä, että kaupunkibulevardit tyrmättiin hallinto-oikeudessa. Niiden osalta on jutun viimeiset lauseet syytä ottaa vakavasti ja keskukset on syytä ottaa jatkosuunnittelujen pohjaksi ja unohtaa kesäkahviloiden reunustama nauharakenne.
Kun Helsinkiin laskeutuu lentokoneella, näkyy kaikkialla vain metsää ja muutama moottoritie. Sitten siellä Helsingissä kaikki valittavat korkeita asumiskustannuksia ja tonttimaan puutetta. Professori on tässä oikella asialla. Tuottavuus ja tehokkuus on nostettava kaavoituksessa prioriteetiksi. Infraverkon, liikenteen ja palveluiden on onnistuttava olemaan tehokkaita.
Koulujakin lakkautetaan ilmeisesti Suomessa eniten Vantaalla, ei Itä-Suomessa.
Harmi vain, että luvuista vedetään johtopäätöksiä ilman, että syy ja seuraussuhdetta on osoitettu. Kun varsinkin lapsiperheet tässä alenevan syntyvyyden maassa haluavat usein asua hiukan keskustaa väljemmillä alueilla, pitäisi ihmisten asua keskustassa. rakennetaanko yhteiskuntaa ihmisiä vai ekonomien tutkimuksia varten?
Joko taas pitää hakea itsetuntoa ulkomailta. Helsinki on suomalainen kaupunki. Ehkäpä tällä on erilaiset arvot kuin väkirikkaissa maissa, missä on tehtävä kompromisseja. Eipä monissa maissa ole kesämökin tarvetta kuten suomalaisilla. Olen tykännyt kotikaupungistani juuri sen oman aidon tyylin vuoksi. Kun syyskuun 11. tulivat New Yorkin tornit alas sovittiin, ettei pilvenpiirtäjiä enää tehdä. Ei niitä muutenkaan kaivata maassa, jossa yli puoli vuotta on niin pimeää, ettei valoa nytkään saa tiheimmin rakennettujen talojen huoneisiin. Kuka pimeitä koppeja kaipaa. Tokihan rakennuskustannukset on kovemmat kylmässä maassa. Onko ihme, ettei tänne juuri haluta muualta muuttaa kun olemme vuosia lähettäneet Kaurismäen elokuvia kertomaan maastamme, jota ne eivät kuvaa. Täällä ei koskaan ole ollut sellaista – itäblokissa oli. Nämä, jotka hinkuvat tiukempaa asumista, tahtovat vain hyötyä tilanteesta. Itse eivät taatusti muuta ahtaasti asumaan. Jonkun muun tarttis!