Kokeile kuukausi maksutta

Kojamo selvittää pörssilistautumista

Asuntosijoitusyhtiö Kojamo selvittää mahdollista pörssilistautumista.

Kojamo osti Kustannusyhtiö Weilin+Göösin entisestä paino- ja konttorikiinteistöstä reilut 30 prosenttia. Helsingissä sijaitseva rakennus muuntui vuokra-asunnoiksi. Kuva: Jan Ahlstedt

Kojamo eli entinen VVO-yhtymä kertoo tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön hallitus on päättänyt selvittää pörssilistauksen mahdollisuutta yhtiön omistajapohjan laajentamiseksi ja Kojamon jatkuvan kasvun tukemiseksi.

Kojamon liikevaihto supistui viime vuonna 337,0 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 351,5 miljoonasta. Yhtiön mukaan liikevaihdon lasku johtui 1 603 vuokra-asunnon myynnistä viime vuonna ja 9 011 vuokra-asunnon myynnistä edeltävänä vuonna.

Nettovuokratuotto pieneni 216,0 miljoonaan euroon vertailukauden 222,0 miljoonasta eurosta. Myös nettovuokratuoton lasku johtuu vuokra-asuntojen myynnistä.

Kojamon koko viime vuoden tulos ennen veroja laski 266,7 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 289,7 miljoonasta eurosta. Tulokseen sisältyy 126,2 miljoonan euron nettovoitto sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostamisesta. Vuotta aiemmin vastaava nettovoitto oli 163,3 miljoonaa euroa.

Kojamon suurimmat omistajat ovat eläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma, joiden osuudet vuoden vaihteessa olivat 18,1 prosenttia ja 17,0 prosenttia. Vajaan kymmenen prosentin siivut ovat Teollisuusliitolla, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:llä ja Rakennusliitolla.

Kuva lisätty klo 17.13.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Kojamo selvittää pörssilistautumista”

  1. Yleensä suht pieni nurkka laitetaan pörssiin, saadaan ilmaista rahaa ja innostuksessa arvoa ylös. Liikaa ei kannata maksaa, varsinkaan jos torpat arvostetaan IFRS -bullshit metodeilla. Vain kassavirta on totta. Vuokramarkkina on myös isossa muutoksessa.

  2. Miten PERKELE VALTIONVUORATALOT OY MYYTIIN TÄLLÄISILLE KUSTETTAJILLE???

  3. Kojamo/VVO:sta on vuosien saatossa otettu ulos useiden satojen miljoonien osingot ay-liikkeelle, Varmalle ja Ilmariselle. Nämä osingot ovat peräisin asukkaiden maksamista vuokrista ja Suomen valtion maksamista asumistuista.

    Nyt kun rahasäkin pohja alkaa ilmeisesti häämöttämään, niin toteutetaan rahastuksen seuraava vaihe myymällä yhtiön osakkeet (pien)sijoittajille. Vuokra-asuntosijoituksista saatavat tuotot ovat jatkossa paljon heikommat, kun korot lähtevät nousuun ja korjausvelka tulee maksuun.

    Onnittelut omistajille kylmäverisestä toiminnasta ja hyvästä ajoituksesta.

  4. Ei näytä ammattiliittoja ja demareita häiritsevän omaisuuden myynti ulkomaille, jossa samalla valtion tukema asuntotuotanto ja asumistuet menevät muille maille.
    Sote-toimijoiden ulkomaalaisomistus on kyllä myrkkyä. Verotulotkin näistä kaupoista jäävät kehnoiksi, koska ay-liike ei veroja maksa bisnestensä tuotoista.
    Melkoinen veroparatiisi tämä Suomi heille on.

Vastaa käyttäjälle Seppo Laakkonen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat