Kokeile kuukausi maksutta

Lahden poliisivankila suljetaan osittain huonon sisäilman vuoksi

Huonosta sisäilman laadusta kärsivä Lahden pääpoliisiaseman poliisivankila suljetaan osittain ensi maanantaista lähtien.

Lahden poliisitalo on rakennettu 1970-luvulla. Kuva: Tea Karvinen

”Ongelma havaittiin alun perin viime kesänä patteriverkostovuotojen yhteydessä. Jo loppukesällä jouduimme hankkimaan väistötiloja, ja nyt myös vankilan henkilöstö on oireillut”, kertoo Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Mikko Masalin.

Syksystä lähtien väistötiloissa ovat toimineet lupapalvelut. Sen sijaan päivystys on yhä pääpoliisiaseman yhteydessä.

Masalinin mukaan 1970-luvun alussa valmistuneen rakennuksen sisäilmaan liittyneitä ongelmia on yritetty ratkoa kiinteistön omistavan Lahden kaupungin kanssa tässä kuitenkaan onnistumatta.

Rikoksista epäillyt joudutaan nyt kuljettamaan Hämeenlinnaan noin 70 kilometrin päähän Lahdesta. Sen sijaan esimerkiksi päihtyneet ja häiriökäyttäytymisen takia kiinni otetut viedään edelleen pääpoliisiaseman vankilaan, Masalin kertoo.

Myös rikostutkinnan yhteydessä tehtävät kuulustelut hoidetaan väliaikaisesti Hämeenlinnassa.

”Onneksi kyseessä on melko lyhyt väliaikaisratkaisu, sillä poliisin uudet tilat valmistuvat Hennalan Leijonaan arviolta huhtikuussa”, hän sanoo.

Hämeenlinnan-kuljetuksiin käytetään Masalinin mukaan vankilan vartijoita, joita vapautuu tehtävään vankilatilojen osittaisen sulkemisen takia.

”Toissijaisesti käytämme kuljetuksiin myös liikennepoliisia.”

Tammikuussa kerrottiin Jyväskylän poliisiasemalla sijaitsevan poliisivankilan sulkemisesta sisäilmaongelmien takia.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Lahden poliisivankila suljetaan osittain huonon sisäilman vuoksi”

  1. Muutimme kyseiseen poliislaitokseen Loviisankatu 4 1973 kesän ja syksynaikana. Ensimmäisten vuosien aikana todettiin katutasossa sisäpihan puolella sijaitsevan järjestyspoliisin taukohuoneen ikkunat jäätyivät sisäpuolelta noin 2-3 cm paksuiseen jääkerrokseen. Tästä myös Iltasanomat teki etusivun jutun kuvineen jossa miehet istuvat karvalakit ja täysi ulkovaatetus päällä kahvitauolla. Sitten keväisin saimme kellari kerroksessa sijaitsevaan kuntoilusaliimme 6X9 metriä laajan umahallin syvyys noin 40 cm ja vesi oli tietenkin kevään sulamisvedet. Eihän siinä montaa vuotta mennyt kun norsunluutornissakin havahduttiin.

  2. Niin ja vankila sijaitsi seuraavassa kerroksessa taukohuonesta.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat