Kokeile kuukausi maksutta

Jo joka kymmenes vanha asunto maksaa Helsingissä yli puoli miljoonaa euroa

Isot perheasunnot Helsingin kantakaupungissa menevät nyt kaupaksi.

Asunto Helsingin Kruununhaassa. Kuvituskuva. Kuva: Sabrina Bqain / HS

Kalliiden kotien osuus vanhojen asuntojen kaupoissa on jatkanut kasvuaan pääkaupunkiseudulla. Yli puolen miljoonan euron kotien osuus käytettyjen asuntojen kaupoista oli Helsingissä jo 11 prosenttia viime vuonna. Näin kalliiden asuntojen kauppamäärä on kasvanut 70 prosenttia viiden viime vuoden aikana.

Helsinkiläiset hyvätuloiset perheet eivät enää muutamaan vuoteen ole hankkineet kalliita pientaloja kehyskunnista.

”Nyt ostetaan isoja perheasuntoja kantakaupungista. Pientalokauppa ei ole kokonaan loppunut, mutta se on vähentynyt merkittävästi”, sanoo toimitusjohtaja Jussi Karppinen Kahdeksas päivä -kiinteistönvälitysketjusta.

Sama kehitys käytettyjen asuntojen kaupassa näkyy myös Espoossa. ”Siellä ei aiemmin ollut ollut hyvää tarjontaa isoista kerrostalo­asunnoista, mutta nyt metron tultua on”, Karppinen kertoo.

Keskiarvohinta noussut

Helsingissä keskimääräinen kiinteistönvälittäjien tekemä kauppa on ollut 280 698 euroa 12 viime kuukauden aikana. Viidessä vuodessa keskiarvohinta on noussut lähes 13 prosenttia.

Keskihinta, 280 000 euroa, olisi viimeisen markkavuoden eli 2001:n rahan arvossa noin 1,35 miljoonaa markkaa. Yli miljoonan markan koteja vanhoista myytävistä asunnoista on jo kaksi kolmesta pääkaupunkiseudulla.

Sen sijaan alle 200 000 euron arvoisten käytettyjen asuntojen kauppamäärä on ollut laskussa Helsingissä kolme vuotta. Myydyin asuntojen hintaluokka voikin olla Helsingissä 200 000–300 000 euroa tänä vuonna, Karppinen sanoo. Myös Espoossa alle 200 000 euron kauppojen määrä kääntyi selvään laskuun viime vuonna.

Viidessä vuodessa keskiarvohinta on noussut lähes 13 prosenttia.

Kerrostalokodit menevät hyvin kaupaksi Helsingissä, mutta pientalojen kauppa ei ole suhteessa kasvanut.

”Espoossakin pientalojen myynti on ollut vähän tahmeampaa, ja suhteellisesti enemmän kasvua on kerrostalokaupoissa. Vantaalla yli puolen miljoonan euron käytettyjen asuntojen kaupat ovat harvinaisia: niitä tehdään vain muutamia kymmeniä vuodessa”, Karppinen kertoo.

Markkinoille on vilkkaan uudisrakentamisen ansiosta tullut myös muutaman vuoden vanhoja asuntoja, jopa miljoonan euron hintaisia. Tällaisia asuntoja 2010-luvulla rakennetuista taloista ei ole Karppisen mukaan tilastoissa juuri aiemmin näkynyt.

”Nyt alkaa tulla ensi kertaa jälleenmyyntiin merenranta-asuntoja: Jätkäsaarta, Lauttasaarta, Kalasatamaa ja Eiranrantaa. Viime vuonna tällaisia, yli miljoonan euron kauppoja tehtiin Helsingissä noin kymmenen, kun yhteensä miljoonakauppoja tehdään runsaat sata vuodessa”, Karppinen sanoo.

”Markkina on harvinaisen tasainen”

Tilastokeskuksen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat mukaan asuntojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla nousseet vuodessa 2,9 prosenttia.

”Noin pieni hintojen nousu on normaalia. Siitä ei voi tulkita, että hinnat olisivat nousussa, vaan ne pysyvät paikallaan. On rakennettu paljon uusia asuntoja, ja vanhoja taas on putkisaneerattu paljon. Peruskorjattujen talojen asuntojen hinnat ovat luonnostaan korkeammat. Markkina on harvinaisen tasainen tällä hetkellä, eikä mikään ennusta, että hinnat nousisivat”, Karppinen arvioi.

Finanssivalvonta kiristää asuntolainojen saamisen ehtona heinäkuun alusta. Uuteen asuntolainaan tarvitaan omaa pääomaa 15 prosenttia asunnon arvosta entisen 10 prosentin sijaan. Ensiasuntojen ostajilla lainakatto pysyy ennallaan, ja lainaa saa enintään 95 prosenttia asunnon arvosta.

”Voi olla, että lainakaton kiristymisen vuoksi kesäkuussa tehdään paljon kauppoja ja heinäkuussa vähemmän”, Jussi Karppinen uskoo.

Kahdeksas päivä tekee puolivuosittain markkinakatsauksen, jossa tarkastellaan kiinteistönvälittäjien pääkaupunkiseudulla tekemiä käytettyjen asuntojen kauppoja. Tilastotiedot ovat peräisin Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelusta, joka kattaa noin 75 prosenttia kaikista tehdyistä kaupoista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Jo joka kymmenes vanha asunto maksaa Helsingissä yli puoli miljoonaa euroa”

  1. Säälittävää lukea näitä asuntokupla uutisia, kaikkien aikojen asuntohintakupla tulossa tuulettimeen…
    Toivottavasti puhekaa nopeasti, sillä asuntokupla on taloudenkasvun suurin jarru tällä hetkellä.

    1. Rikkaat määrittävät rikkauksilleen rikkaan arvo. Ei kai tässä muusta ole kyse?

Vastaa käyttäjälle Rallinen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat