Kokeile kuukausi maksutta

Keskustan lähelle suunniteltu Ikea otti merkittävän edistys­askeleen

Helsingin Koivusaareen viriteltävä Ikean tavaratalo sai maanantai-iltana merkittävän sysäyksen.

Koivusaari sijaitsee Länsiväylän varressa Helsingin ja Espoon rajalla. Kuva: Sami Kero

Johtavat kuntapoliitikot päättivät kaupunginhallituksen elinkeinojaostossa myöntää Ikealle suunnitteluvarauksen tavaratalon ja siihen liittyvien hotelli-, liike- ja toimistotilojen suunnitteluun.

”Kyse on merkittävästä edistysaskeleesta. Heillä on yksinoikeus suunnitella varauksessa mainittua aluetta. Kaupunki pitää yrityksen aikomuksia lähtökohtaisesti suotavina”, kuvasi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) päätöstä tuoreeltaan.

Vapaavuori johtaa elinkeinojaostoa.

Kesäkuuhun asti aikaa

Suunnitteluvaraus on voimassa vuoden 2020 loppuun. Se on vasta ensimmäinen vaihe kaupungin rakennusbyrokratiassa, joka edellyttää vielä kaavapäätöksiä ja varsinaisen rakennusluvan.

Nyt Ikealla on ensi vuoden kesäkuuhun asti aikaa esittää suunnitelmansa esimerkiksi tiiviille alueelle tulevista pysäköintitiloista tai Koivusaaren läpi kulkevan Länsiväylän kansirakenteesta.

Kannesta ei saa tulla yli satametristä, ja sen rakennuskuluista on määrä päättää erikseen. Erityisesti Koivusaaren asuinrakentamista on tähän asti haitannut juuri Länsiväylä, joka halkaisee alueen kahtia.

Toisaalta Länsiväylää on myös esitetty kaupunkibulevardiksi, joka ei katuna vaatisi suuria ramppeja ja liittymiä. Helsingin kaupunkibulevardien tulevaisuus on vielä epävarma mahdollisen oikeusprosessin takia.

”Jatkosuunnittelu ja kaavaprosessi ratkaisevat, toteutuuko hanke ja jos, niin millaisena. Yhteinen tavoite on, että rakentamiseen päästään”, Vapaavuori arvioi.

Ei sinikeltaista laatikkoa

Koivusaaren Ikeasta ei tulisi sinikeltaista laatikkoa. Runsaan 15 000 neliömetrin varausalue on Koivusaaren puistokadun länsipuolella Koivusaaren keskustassa. Ikean suunnitelmasta kielletään asuntojen suunnittelu.

Suunnitelma on jo ehtinyt nostattaa vastarintaa. Joitakin Koivusaaressa viihtyviä ihmisiä huolettaa saaren tunnelman muuttuminen Ikean tulon myötä.

Helsingin kaupunki ohjaakin suunnittelua korostamalla esimerkiksi, että city-Ikean tulee olla kaupunkimainen, arkkitehtonisesti laadukas ja sen tulee sopia merelliseen ympäristöön.

Koivusaaren Ikeaan on määrä päästä helposti ilman autoakin.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Keskustan lähelle suunniteltu Ikea otti merkittävän edistys­askeleen”

  1. Kuka voi enää väittää että kuntamaailmassa kaikki kestää. Ihan uusi alue/saari päätettiin Helsingissä rakentaa IKEAn ympärille yli yön !
    Nyt alkaa raivoisa liito-orava papanajahti. ))

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat