Kokeile kuukausi maksutta

Lakko pysäytti sähköasennustyöt suurissa yrityksissä – taustalla Sähköliiton halu päästä irti kiky-tunneista

Sähköliiton lakot vaikuttavat lähinnä rakentamiseen ja teollisuuteen.

Kuvituskuva. Kuva: Laura Oja

Sähköistystyöt ja sähköasennustyöt pysähtyivät tänä aamuna suurissa alan yrityksissä Sähköliiton lakon takia.

Sähköyritysten lisäksi lakko heijastuu lähinnä rakentamiseen ja teollisuuteen. Lakko haittaisi myös mahdollisten laajojen sähkövikojen korjauksia, mutta muuten se ei tavallisen kuluttajan arjessa juuri näy.

Sähköliiton mukaan lakon piiriin kuuluu noin 20 yritystä, joiden mukana ovat esimerkiksi Are, Aro Systems, Bravida Finland, Caverion Suomi ja Consti Talotekniikka. Näissä yrityksissä työskentelee Sähköliiton mukaan noin 2 500 liiton jäsentä.

Sairaalalaajennuksia pysähtyy

Sähköliiton puheenjohtajan Sauli Väntin mukaan kahdessa suurimmassa yrityksessä eli Aressa ja Caverionissa työskentelee noin puolet 2 500 asentajan joukosta.

”On paljon isoja, kriittisessä vaiheessa olevia teollisuussaneerauksia ja esimerkiksi sairaaloiden laajennuksia, jotka nyt pysähtyvät viikoksi. Kyllä ihmettelemme työnantajan välinpitämättömyyttä”, Väntti sanoo.

Uusien sairaaloiden työmaista Väntti mainitsee esimerkkeinä Keski-Suomen keskussairaalan alueelle Jyväskylään rakentuvan sairaala Novan ja Kainuun sairaalan Kajaanissa.

Sairaaloiden saneeraus- ja laajennustöitä on lakon piirissä muun muassa Helsingissä, Hyvinkäällä, Joensuussa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Porissa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Väntin mukaan lakon ulkopuolelle on rajattu välttämättömät hengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävät työt.

Uudisrakentamisen kohteista Väntti mainitsee Tampereen Ratinan kauppakeskuksen, jonka on määrä avautua 19. huhtikuuta. Myöhemmin valmistumassa ovat esimerkiksi Pasilan Tripla Helsingissä, Kilpilahden uusi voimalaitos Porvoossa sekä Kalasataman tornitaloalue Helsingissä.

Lakko koskee puolta yrityksistä

Työnantajajärjestö Paltan mukaan lakko vaikuttaa noin puoleen alan järjestäytyneistä yrityksistä.

”Työt eivät ole lakossa, vaan työntekijät”, huomauttaa Palvelualojen työnantajat Paltan työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara.

Sajavaaran arvion mukaan työntekijöitä järjestäytyneissä sähköalan yrityksissä on kaikkiaan noin 5 000. Alalla on myös paljon järjestäytymättömiä ja pieniä muutaman ja jopa yhden työntekijän yrityksiä.

Sähköliiton arvion mukaan koko työntekijämäärä alalla on noin 10 000.

”Työt eivät ole lakossa, vaan työntekijät.”

Sähköliitto yrittää nyt ainoana liittona sinnikkäästi päästä eroon kilpailukykysopimuksen työajan pidennyksestä eli niin sanotuista kiky-tunneista. Muutkin ovat sitä yrittäneet, mutta onnistumatta.

Väntin mukaan kiky-tunnit ovat nousseet työriidan julkisuudessa liiankin suureen rooliin, vaikka niistä hänen mukaansa olisi syytä päästä eroon. ”Sehän on järjetöntä byrokratiaa, joka ei lainkaan lisää tuottavuutta”, Väntti sanoo.

Raha riidan aiheena

Väntin mukaan riidan ytimessä ovat palkankorotukset, jotka olisivat hänen tulkintansa mukaan jääneet sovintoesityksessä jopa alle niin sanotun yleisen linjan

”Meillä on niin monimutkainen palkkausjärjestelmä, ettei siihen sovi kaksiosainen yleiskorotus, jossa on myös henkilökohtainen osa, vaan kaikki korotukset pitäisi saada taulukoihin”, Väntti sanoo.

Palta taas ihmetteli, miksi äskettäin Sähköliitolle kelpasi samankaltainen sovintoesitys, kun kyseessä oli energia-, ict- ja verkostoala. ”Nyt Sähköliitto haluaa lakkoja, vaikka kyse on samoista asioista”, Palta huomautti.

Väntin mukaan Sähköliiton sisällä on itsenäisiä pieniä liittoja, joissa on omat päättäjänsä, eikä yhtä toimialaa voi monistaa muille.

Sähköliitto hylkäsi lauantaina sovittelija Jukka Ahtelan sovintoesityksen, joka olisi kelvannut Paltalle ja Sähkötekniset työnantajat STTA:lle.

Viikon lakko alkoi maanantaina. Lauantaina Sähköliitto ilmoitti myös uusista työtaisteluista, joiden on määrä alkaa 17. toukokuuta.

Väntin mukaan sitkeä työriita ei ratkea valtakunnansovittelijan toimistolla, vaan neuvotellen.

”Sovittelijan kädet ovat sidotut yleiseen linjaan ja kilpailukykysopimukseen”, Väntti perustelee.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Lakko pysäytti sähköasennustyöt suurissa yrityksissä – taustalla Sähköliiton halu päästä irti kiky-tunneista”

  1. Minä hommaan sähköurakoitsijani Puolasta, joten LAKKOILKAA, POJAT LAKKOILKAA…OIKEEN PITKÄÄN!

    1. Ota intiasta saat vielä halvemmalla.Palkaksi riittää riisikuppi.

    2. Kunnon palkankorotukset nollatupojen jälkeen ja heti irtisanouduttava kikyystä!
      Perkele nyt ei sähköliitto saa myydä jäseniään, sillä jäsenten yksimielinen kanta on se että kikyä ei noudateta!!

  2. Hauska mies tämä Väntti
    ”Kyllä ihmettelemme työnantajan välinpitämättömyyttä”, Väntti sanoo.”

  3. Yrityksistä esim. Caverion olisi valmis hyväksymään sähköliiton ehdotuksen, mutta kun se ei kelpaa Paltalle. Kikyä vastustaa useat työnantajatkin ja meillä se hoidetaan pelkällä merkinnällä eikä oikeasti sitä tehdä.

    1. Alkaako rivit vastapuolella rakoilemaan, hyvä näin!

    2. Caverion ratkaisisi tilanteen eroamalla Paltasta ja liittymällä STTA,mutta sieltähän se vasta äskettäin erosi ja haki Paltan sopparin.

  4. Komento talous ja Paltan työstävieraantuneet Putinistit ei kuulu tähän maahan.

  5. Palta on huolissaan työmaista, työnantajista ja sähköliiton omasta maineesta. Pitää turpansa kiinni mediassa ja ohjeistaa nurkan takaa lakossa olevia yrityksiä rikkureiden käyttöön kun voisi niellä kiukkunsa niinkuin aikuiset ihmiset yleensä ja kestää tämä viikko.
    Rikkureita löydetty ympäri Suomen ja kyllä näistä asioista julkisia vielä tehdään!

Vastaa käyttäjälle Paroni Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat