Kokeile kuukausi maksutta

Yle: TVO:n mukaan Olkiluoto 3:n kaupallisen tuotannon on tarkoitus alkaa suunnitellusti

Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa rauhoittelee viikonlopun uutisointia, jonka mukaan Olkiluoto 3:n voimalan valmistuminen hidastuisi jälleen.

Olkiluoto 3 -rakennushankkeen viivästyminen on aiheuttanut Teollisuuden voimalle suuret lisäkustannukset.

Olkiluodossa viime joulukuusta saakka tehty kuumakoe on venähtänyt, minkä takia aikatauluihin saattaa tulla muutoksia. Aikataulumuutoksista uutisoivat muun muassa Kauppalehti ja Talouselämä.

”Olemme nyt kysyneet laitostoimittajalta, onko tällä vaikutusta aikatauluihin, jotka he ovat aikaisemmin ilmoittaneet. Vaikka loppuvuoden suunnitelmat viivästyisivät, tällä ei välttämättä ole vaikutusta kaupallisen käytön alkamiseen toukokuussa”, Pasi Tuohimaa sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Yle: TVO:n mukaan Olkiluoto 3:n kaupallisen tuotannon on tarkoitus alkaa suunnitellusti”

  1. ”Tarkoitus alkaa suunnitellusti” 😂. Onpa upea kannanotto. Päinvastainen tilanne olisi aika erikoinen.

  2. Olkiluoto 3:ssa ei taida olla mitään, mikä olisi alkanut ja toteutunut suunnitellusti 🙂

Vastaa käyttäjälle Omituinen pohtija Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat