Kokeile kuukausi maksutta

Näin YIT:n ja Lemminkäisen työntekijät rakentavat yhteistä yhtiötä – ”Onhan tämä ollut aikamoista rumbaa”

Kilpailijat muuttuivat kumppaneiksi , ja nopeasti työntekijät alkoivat katsoa kimpassa eteenpäin.

Juhani Ylitolonen, Pii Raulo ja Carolina Andersin-Vuorinen ovat tyytyväisiä YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisen etenemiseen. Kuva: Sari Gustafsson

Pessimistien pettymykseksi ”uudessa YIT:ssä” sisäisiä synergioita on kuitenkin löytynyt yllättävän nopeasti, ja väki katsoo optimistisin mielin eteenpäin, vakuuttaa henkilöstöjohtaja Pii Raulo.

Hän on ollut viimeiset 3–4 kuukautta yksi YIT:n kiireisistä työntekijöistä, sillä peukalon alla on muun muassa henkilöstökäytäntöjen yhtenäistämisen lisäksi tietojärjestelmien yhteensovittamista sekä henkilöstölle suunnattuja keskustelutilaisuuksia eri maissa.

”Onhan tämä ollut aikamoista rumbaa, kun tuplasti isomman henkilöstömäärän arki on pitänyt saada pyörimään palkanmaksusta lähtien mahdollisimman kitkattomasti. Töitä ja reissupäiviä on edelleen riittämiin, mutta kesälomat kyllä pidetään. Se on luvattu myös perheelle”, Raulo painottaa.

Oppia yli yritysrajojen

HR-ammattilaiselle fuusiot ovat aina haaste ja oppimisen paikka. Raulo sai siitä esimakua jo taannoisessa Caverion-casessa, kun talotekniikkapuoli irtaantui YIT:stä omalle polulleen.

”Caverion oli fuusioon verraten käänteinen projekti, mutta samoja asioita siinäkin oli kammattava läpi. Ja onhan tämä projekti, jollainen pitääkin osua kohdalle ainakin kerran työuralla”, Raulo naurahtaa.

Kesäkuun alkupuolelle saakka jatkuvissa YIT Päivä -tilaisuuksissa henkilöstö ja johto keskustelevat tarinasta, yhdistymisestä ja yrityskulttuurista yli 20 tilaisuudessa eri maissa. Raulon mielestä vastaanotto on ollut alkuhämmennyksen ja yt-kierrosten jälkeen positiivinen. Avoin viestintä ja johdon läsnäolo on saanut väeltä kiitosta.

”Varsinkin tuolla kentällä väki tuntee toisensa myös henkilötasolla. Joissakin projekteissa on oltu kilpailijoita, toisissa taas allianssikumppaneita. Se on ollut lopulta iso etu.”

Moni vanha oranssihaalari tekee silti edelleen hiljaista surutyötä, ja Raulo pitää sitä täysin ymmärrettävänä. Samalla hän painottaa, että fuusiota viedään edelleen eteenpäin puhtaasti best practise -periaatteella riippumatta siitä, onko jokin toimintamalli perua YIT:stä vai Lemminkäiseltä.

”Monessa kohtaa olen itsekin oppinut paljon uusilta kollegoilta”, 14 vuotta YIT:n leivissä ollut Raulo tunnustaa.

Uhkat mahdollisuuksiksi päällystyspuolella

Päällystysliiketoiminnassa myynnin kehitysjohtajana toimivan Carolina Andersin-Vuorisen mietteet ovat pitkälti Raulon kaltaiset, vaikka fuusiouutinen kuuluikin olleen aikanaan melkoinen jysäys.

Aika pian uhkakuvat kuitenkin muuttuivat mahdollisuuksiksi.

”Päällystyspuolella meillä ei ollut juurikaan päällekkäisyyksiä, mutta teiden kunnossapidossa olemme entistä vahvempia. Yhdistyminen on tuonut paljon synergioita sekä uutta ja entistä laajempaa osaamista koko infrapuolelle. Minusta tämä on mennyt eteenpäin jopa odotettua paremmin, ja porukka katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen”, Andersin-Vuorinen pohtii.

Varsinaisen surutyön hän sanoo jääneen lopulta vähiin, sillä hän ehti olla Lemminkäisen haalareissa vasta vajaat kolme vuotta.

”Koska integraatiotyö on sujunut hyvin ja häiriötekijät olleet pieniä, olemme pystyneet keskittymään asiakassuhteisiimme ja tulevaan päällystyskauteen. Tämä on minusta hieno juttu.”

Uutta virtaa myös veteraanille

YIT:n asumisen tuotannonohjauksesta ja laadunkehityksen koordinoinnista vastaava johtaja Juhani Ylitolonen painottaa hänkin, että ”uusi YIT” on saanut yhtiön sisällä alkushokin jälkeen varsin lentävän lähdön. Arviolle antaa painoarvoa se, että Ylitolonen on ollut YIT:llä yhteensä 38 vuotta ja ollut vuosien varrella mukana lukuisissa kehitys- ja integraatiohankkeissa.

”Tällä porukalla on jalat maassa, pitkälti sama arvopohja ja varsin yhtenevät toimintatavat muun muassa laatu- ja kehitysasioissa. Niitä kohti vain on menty hieman erilaisia reittejä”, Helsingin ja Rovaniemen väliä muutaman päivän välein pendelöivä ja myös monilla muilla toimipaikoilla piipahteleva Ylitolonen kertoo.

Pii Raulon ja Carolin Andersin-Vuorisen tavoin hän painottaa, että toimintamallien valinnassa ratkaisevat parhaiksi havaitut käytännöt. Niitä kuulemma riittää molemmissa ”leireissä” ilman, että kumpikaan kokee tulevansa jyrätyksi. Toki välillä tarvitaan numeroiden rinnalle myös hieman pelisilmää ja kaukokatseisuutta.

”Monessa kohtaa on huomannut, että olemme olleet tietyissä segmenteissä todella kovia kilpailijoita. Hommat ja systeemit on hiottu sen mukaisiksi. Ja saa tästä uutta virtaa itsekin, kun päästään tekemään ihan uusia juttuja”, hän tunnustaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Näin YIT:n ja Lemminkäisen työntekijät rakentavat yhteistä yhtiötä – ”Onhan tämä ollut aikamoista rumbaa””

  1. Hauska tilattu juttu. ”Hei kirjoittakaa meistä positiiviseen malliin ettei sijoittajat hermostu”.

    Seinien sisällä kaikki sitten sekaisin..

    1. Kyllä näin on, Kaikki vanhat Lemmiskäläiset sihteerit saivat laput käteen ja muutenkin pudotuspeli tiukkaa…molemmilla firmoilla avian omat kumppanit projekteissaan.

      YIT tosin sai vihdoinkin hieman kassaan rahaa.

  2. Miksi Lemminkäiset sai kenkää? Oliko niillä liian hyvät palkat?
    Kehtaako joku täällä epäillä, että heillä kaikilla ei olisi hyvä fiilis ja positiivinen katse tulevaisuuteen. On selvää, että he ovat nyt yhtä suurta perhettä.

  3. Eiköhän sitä nyt ala olla aika vaihtaa nimimerkkiä viimein täällä palstalla.

    Epäilen että kun seuraavaa lamaa pukkaa niin maakunnissa ei tarvita kahta organisaatiota kilpailu tai omaperusteiseen rakentamiseen.

  4. Just just, asfalttiporukalla kaikki hyvin. Konttoreiden toimihenkilöt saaneet monoa jos ei ole itse tajunut lähteä, varsinkin talonrakennuspuolella. Työmaiden henkilöstö saa olla rauhassa, kun muutenkin ko henkilöistä huutava pula. Kyllä on ollut kylmää kyytiä ex-Lemminkäisen porukalla. Mutta varmasti ex-YITläisiä hymyilyttää… Olisi tosin kiva kuulla toimihenkilöiden mielipideasista, eikä vain johtajien, uskomaton provoartikkeli.

  5. Kyvykkäimmät ovat jo ymmärtäneet lähteä… Eiköhän vielä tänäkin vuonna yt touhu jatku.
    Toivon et se pieni järki joka vielä jäljellä ymmärtää jotain muutakin kuin suuruuden hulluuden tyhjällä lompakolla.

  6. Kannattaisi tosiaan kysyä myös meidän alempien valkokypäräisten mielipidettä. Taitaa olla todella kapean johdon näkemys tuo ”hymyssä suin kohti tulevaisuutta” -näkemys! Aivan täyttä savea ollut, mutta eiköhän tämä tästä 10 vuodessa helpota, kun loputkin lempparit potkitaan lama-aikana pois.

  7. Lemminkäisen temppeli ja YIT:n hollitupa.

  8. Entinen Lemminkäinen
    Montako on irtisanottu tai lomautettu YIT kpl LMK kpl

  9. Taitaa tulla keskisuurille kulta-ajat. Työvoimaa piisaa, rakentamista riittää, vanhat synnit ei paina ja taseet ei pullistele. Tulkaahan sieltä jo pörssiin, sijoittajista ei ole pulaa. Voisin kuvitella että erää J aikuisen firman tulevaisuus näyttää kohtalaisen valoisalta.

  10. On selvää, että Lemminkäläiset on ajettu ja ajetaan edelleenkin ulos firmasta. Se siitä yhteisen yhtiön rakentamisesta.

    Entä tietääkö joku syyn, siis todellisen syyn Lemminkäisen ja YIT:N yhdistymiselle?

    1. Miten perustelet tätä nimettömänä antamaasi väitettä? Jos et pysty perustelemaan ja esittämään todisteita, niin on melko idioottimaista huudella omien mutujesi perusteella.

      Tietysti sellaiset päällekkäisvirat, joita ei enää tarvita karsitaan. Lemminkäisen mestarit ja työmaahenkilöstö on silti varmuudella työllistettynä tällaisena aikana. Vai tiedätkö jotain taas paremmin? Luuletko tosiaan, että YIT:llä on varaa heittää työmaahenkilöstöä pihalle, kun kaikki kärsivät koko ajan rekryvaikeuksista.

Vastaa käyttäjälle Jukka Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat