Kokeile kuukausi maksutta

Skaalan yrityssaneeraus vahvistettiin – vakuudettomista veloista katosi 92 prosenttia

Saneerauksen onnistumiselle oli ratkaisevaa Skaalan saama uusi omistaja.

Skaalan omistajat ovat tyytyväisiä saneerausmenettelyn vahvstamiseen. Kuvassa vasemmalta Hannu Hautanen, Christian Klinger ja Markku Hautanen.

Skaalan enemmistöosuus myytiin itävaltalaiselle IFN Holding AG:lle:lle viime lokakuussa.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vahvisti Skaala-yhtiöiden yrityssaneerausohjelmat 23.5.2018. Yhtiöt hakeutuivat yrityssaneeraukseen viime elokuussa.

Seitsemänvuotinen saneerausohjelma koskee kaikkia konsernin yhtiöitä: Skaala Group oy:tä, Skaala Production Oy:tä ja Skaala oy:tä. Saneerauksessa nämä yhtiöt fuusioidaan yhdeksi yhtiöksi.

Fuusio tuo säästöjä, kun tuotanto, myynti ja hallinto ovat jatkossa yhdessä yhtiössä.

Vakuudettomista veloista anteeksi 92 prosenttia

Saneerausohjelma kestää seitsemän vuotta, kertoo sannerauksen selvittäjä, asianajaja Jari Salminen Eversheds Asianajotoimistosta. Hänet määrättiin saneerausohjelman toteuttamisen valvojaksi.

Vuoteen 2024 mennessä Skaala maksaa velkojilleen vähintään 12 miljoonaa euroa. Lisäksi velkojat voivat saada enimmillään 1,2 miljoonaa euroa lisäjako-osuuksia, jolloin kokonaismäärä nousisi 13,2 miljoonaan euroon.

Skaalalla on nettovelkaa noin 50 miljoonaa euroa, kun summasta on putsattu pois yhtiöiden sisäiset velat ja takausvelat. Kaikkiaan velkasumma nousi 96 miljoonaan euroon.

Vakuudettomista veloista annetaan saneerauksessa anteeksi 92 prosenttia.

Salminen myöntää, että leikkausprosentti on vakuudettomissa veloissa iso. ”Mutta niin se vaan on”, hän toteaa saneerausmenettelystä.

Jatkossa selviää, joutuvatko takaajat maksamaan yhtiön velkoja.

Parempi vaihtoehto kuin konkurssi

Salmisen mukaan saneeraus oli velkojien kannalta konkurssia parempi vaihtoehto. Tämä näkyy myös saneerausmenettelyä koskeneen äänestyksessä.

Euro ja ääni –äänestyksessä ohjelman hyväksymistä kannatti 94 prosenttia äänestäneiden kaikista veloista.

”Merkittävä enemmistö velkojista kannatti äänestyksessä selvittäjän saneerausohjelmaehdotuksia. Usein ohjelmia vahvistetaan noin 20 prosentin kannatuksella veloista”, Salminen sanoo.

Julkisoikeudelliset velkojat eivät osallistuneet saneerausmenettelyn hyväksymistä koskeneeseen äänestykseen. Salmisen mukaan se on tyypillistä.

Salmisen mukaan saneerauksen onnistumisen kannalta oli ratkaisevaa Skaalan enemmistöomistuksen myynti itävaltalaiselle yhtiölle.

”Jos sitä ei olisi löydetty, en usko, että saneeraus olisi onnistunut.”

Salmisen mukaan velkojien käytöksessä näkyikin hakemusta jätettäessä odotukset Skaalan tulevasta yrityskaupasta. Skaalalla oli saneerausmenettelyn alkaessa iso tilauskanta. Ilman yrityskauppaa usko tilausten säilymiseen ja yrityksen kykyyn toimittaa tilaukset tuskin olisi Salmisen mukaan säilynyt.

”Mahdollisuus, joka tulee kerran 10 vuodessa”

”Tämä on merkittävä etappi Skaalalle.  Iso kivi vierähti sydämeltä”, Skaalan toimitusjohtaja Christian Klinger sanoo.

”Tullessamme tänne viime syksynä tiesimme, että riski on iso”,

Skaalan ydinliiketoiminta, ikkunat ja ovet, oli hänen mukaansa kuitenkin kunnossa.

Vaikka talousvaikeudet pelottivat, Skaalan ostaminen oli Klingerin mukaan mahdollisuus, joka tulee kerran kymmenessä vuodessa.”

Lokakuusta alkaen Etelä-Pohjanmaalla asunut Klinger on IFN:n osaomistaja.

Tällä hetkellä Skaala työllistää yli 350 henkilöä ja henkilöstömäärä tulee yhtiön mukaan kasvamaan tulevaisuudessa. Käräjäoikeuden päätös turvaa myös työn Skaalan alihankkijoille ja muille kumppaneille.

”Tuotanto pidetään Suomessa”, Klinger lupaa. Hänen mukaansa kaikkien kilpailijoiden valmistu ei ole Suomessa.

Vähemistöomistaja Markku Hautanen on tyytyväinen siitä, että yhtiön jatkuvuus on turvattu. ”Lopputulos on sitä kautta äärettömän hyvä.”

Itävaltalaiset kävivät tutustumassa Skaalaan ensimmäisen kerran vuonna 2012. Hautasen mukaan yrityskaupan toteutumiselle oli ratkaisevaa se, että Skaala etsi talousvaikeuksiinsa rahoittajaa.

”Kilpailijat eivät ole onnellisia Skaalan säilymisestä”

Skaalan velkojen mittava anteeksiantaminen on herättänyt kilpailijoissa katkeria kommentteja jo ennen saneerauspäätöstä.

”Kilpailijat ovat katkeria siitä, että Skaala on edelleen markkinoilla”, arvioi saneerausta vetänyt Salminen.

”He varmaan toivoivat, että Skaala häipyisi ja markkinoille tulisi enemmän tilaa. Ymmärrän sen, mutta itse olen kuluttajan näkökulmasta sitä mieltä, että on hyvä, että on kilpailua. Markkinoille olisi jäänyt vain yksi iso toimija”, Salminen arvioi

Jos väitettyä ylikapasiteettia on, se ajaa Salmisen mukaan parempaan toimintaan.

Klinger kehuu kilpailijoiden kommentteja siitä, että ne ovat samalla mainostaneet Skaalan tuotteiden edullisuutta.

”Ymmärrän, että kilpailijat eivät ole onnellisia, että iso kilpailija säilyy”, Klinger sanoo.

Klinger toivoo, että pääomistaja ei tarvitse tuoda Itävallasta rahaa Skaalaan saneerausohjelman aikana. Viime syksynä rahaa tuotiin. Hän ei kuitenkaan kerro, paljonko uusi omistaja joutui kaivamaan kuvettaan. Tuotannon uudelleen käynnistys oli hänen mukaansa hyvin vaikeaa.

Ensi vuodesta lähtien Skaala lyhentää Klingerin mukaan velkojaan 2 miljoonalla eurolla vuodessa.

Omistaja ei voi nostaa yhtiöstä osinkoja saneerausmenettelyn aikana.

”Kilpailijat huomaavat, että osaamme laskea”

IFN on 87-nuotias perheyritys, ja kertomansa mukaan yksi Euroopan johtavista ikkuna-, ovi-, julkisivu- ja auringonsuojatoimittajista. Klingerin mukaan kaikki yritysryppään yritykset tuottavat voittoa.

”Kilpailijat tulevat huomaamaan, että osaamme laskea ja toimia kannattavasti”, Klinger sanoo.

Klingerin mukaan Skaalalla on tehty jo monia kehittämistoimia.

”Kotimaassa olemme jälleen vauhdissa, toiminta on täydessä käynnissä ja uusia asiakkuuksia on solmittu. Olemme jo ottaneet takaisin haltuun vientimarkkinoitamme Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Samoin Skaala OOO Venäjällä on vahvistanut rooliaan Venäjän markkinoilla.”

”Varmistaaksemme tuotteidemme edelläkävijyyden jatkossakin, panostamme edelleen vahvasti tuotekehitykseen, Klinger toteaa.

Tästä eteenpäin Skaala keskittyy kannattavaan kasvuun ja markkinajohtajuutensa kasvattamiseen ydinliiketoiminnassaan Suomessa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Skaalan yrityssaneeraus vahvistettiin – vakuudettomista veloista katosi 92 prosenttia”

  1. Kukaan ei enää niitä uhoja näytä muistavan mitä omistajien suusta pääsi….mutta ehkä parempi niin?

    1. Kyllä eurooppalaiselle omistajalle suomalaisten pitää osata vielä kumartaa syvään. Niin se vaan on !

  2. Mitäs yhtiön sisäisille veloille ja takausveloille tapahtuu? Onko velkamäärä 96-64+12 milj eli 44 milliä? Tämä 64 milliähän leikattiin 12 miljoonaksi.

  3. Huima kusetus ja alihankkijat ,joiden velat on yleensä vakuuttomia, kiittää. Koko helvetin yrityssaneeraus pitäisi uudistaa noiden velkojen takaisinmaksujen osalta. Pienempi leikkausprosentti, useampivuotinen/takapainoitteinen takaisinmaksuohjelma sekä yrityksen tulokseen vahvemmin sidottu, suurempi lisätakaisinmaksu. Näin saataisin osa näistä venkuloista kuriin paremmin ja toisaalta yrittäjä ei voisi tehdä järkyttävällä riskillä muiden rahoilla älyttömiä päätöksiä.

  4. Asentajat varmaan suurimpia kärsijöitä. Tuskin ketään järkevä asentaja sotkeutuu tähän firmaan.
    Parhaat asentajat ja myyjät varmaan vaihtaneet jo maisemaa aikaa sitten.
    Vaikeaa nousta, kun pohjasakka enää jäljellä.

  5. Huonolla laadulla pääsee tosi pohjalle.
    Toivottavasti hoitaisivat edes viime vuotiset reklamaatiot.
    Eihän työn jälki voi kovin ihmeellistä olla ilman palkkaa.

  6. Niin, ketäpä sielä kiinnostaa kahdeksalla eurolla juosta hiki hatussa.

Vastaa käyttäjälle SB-Houses Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat