Kokeile kuukausi maksutta

Suomeen saattaa tulla jälleen uusi miljardiluokan sellutehdas – Metsä Group aloitti selvityksen Kemin tehtaan uusimisesta

Toinen vaihtoehto on modernisoida tehdas satoilla miljoonilla euroilla.

Toinen vaihtoehto on modernisoida tehdas satoilla miljoonilla euroilla.

Metsäkonserni Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre aloittaa esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Se saattaa rakentaa jopa kokonaan uuden tehtaan Kemiin, joka olisi Äänekosken mittaluokkaa. Sen kustannus olisi todennäköisesti yli miljardi euroa.

Toinen selvitettävä vaihtoehto on pidentään nykyisen tehtaan elinkaarta modernisoimalla useita osastoja. Tällöin tuotantokapasiteetti ja puun kulutus pysyisivät suurin piirtein ennallaan. Myös tämä maksaisi satoja miljoonia euroa.

Kyseessä on vielä esiselvitys eikä investointipäätöstä ole tehty.

Kustannukset nousussa

Metsäkonserni Metsä Groupin uusi pääjohtaja Ilkka Hämälä varoittaa siitä, ettei nyt meneillään oleva nousukausi pilaa suomalaisten yhtiöiden tuloksia. Hän sanoo, ettei yhtiöiden kustannuksia saa kasvattaa hyvän talouskasvun aikana.

Hämälän mukaan kustannukset ovat jo nousussa. Metsäyhtiöt siis pelkäävät puun hinnan, kuljetusten ja palkkojen nousevan niin, ettei Suomessa tuotetut tuotteet mene enää kaupaksi.

”Konsernin kustannustehokkuuden, samoin kuin kansallisen kilpailukyvyn parantaminen, on ehdottoman tärkeää tulevaisuuden menestyksen turvaamiseksi. Tämä on syytä muistaa erityisesti nyt myönteisen talouskehityksen suhdanteessa”, Hämälä sanoo Metsä Groupin torstaina julkaistussa osavuosikatsauksessa.

Metsä Groupin osavuosikatsauksen mukaan toistaiseksi yhtiö pärjää kilpailussa erinomaisesti. Yhtiön liikevaihtoa on kasvattanut etenkin Äänekosken sellutehdas, joka käynnistyi viime vuoden alkusyksystä. Hämälän mukaan sen tuotanto kasvaa suunnitellussa aikataulussa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Suomeen saattaa tulla jälleen uusi miljardiluokan sellutehdas – Metsä Group aloitti selvityksen Kemin tehtaan uusimisesta”

  1. Nämä karijordanit ajavat koko alan vaikeuksiin. Sitten ne palkitaan/tai jäävät jättiläiseläkkeelle. Ja pelkän sellun vienti ulkomaille pitäisi kieltää.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat