Kokeile kuukausi maksutta

Väitöskirjatutkija: Kolme syytä, jonka vuoksi rakennusalalla ollaan jäljessä tehokkuudessa ja innovatiivisuudessa

Rami Sariola tutki perjantaina Tampereen teknillisessä yliopistossa tarkistettavasssa väitöskirjassaan tuotetoimittajien, pääurakoitsijoiden ja suunnittelijoiden välisien suhteiden ja yhteistyön kehittämistä.

Yhä useampaa taloyhtiön korjaushanketta johtaa taloyhtiön hallituksessa eläkeiässä olevat asukkaat. Kuva: Anne Kurki.

Rakennusalalla tehokkuuden ja innovatiivisuuden esteinä ovat usein eri osapuolien väliset heikot suhteet, riittämätön yhteistyö sekä suunnittelun ja käytännön rakentamisen eriytyminen.

Sariola työskentelee Firan palveluksessa. Aiemmat rakennusalan tutkimukset ovat pääosin keskittyneet tilaajiin ja pääurakoitsijoihin projektiverkostojen keskeisinä toimijoina sekä niiden välisiin suhteisiin.

”Tehokkuuden ja innovaatioiden kannalta projektiverkostoissa on kuitenkin myös muita erittäin tärkeitä osapuolia, kuten tuotetoimittajia ja suunnittelijoita, jotka ovat saaneet hyvin vähän huomiota tutkimuksessa”, Rami Sariola kertoo.

Tuotetoimittajien heikko asema

Sariolan mukaan tuotetoimittajien ja suunnittelijoiden vähäinen huomioiminen on huolestuttavaa, sillä suurin osa rakennusprojektien kustannuksista määräytyy jo suunnitteluvaiheessa ja yli puolet rakennusaikana realisoituvista kustannuksista syntyy tuotetoimittajilta hankittavista komponenteista ja materiaaleista.

”Lisäksi tällaisia toimittajia pidetään yhtenä merkittävimmistä rakennusalan innovaatioiden kehittäjistä, mutta niiden heikko asema rakennusalan projektiverkostoissa vaikeuttaa innovaatioiden edistämistä”, Sariola sanoo.

Sariola teki väitöstyössään sekä haastatteluita että kyselyn, joiden avulla hän tutki toimittajien, pääurakoitsijoiden ja suunnittelijoiden välisiä suhteita ja yhteistyötä sekä niiden kehitysmahdollisuuksia.

Tutkimuksen mukaan useimmat pääurakoitsijat ja suunnittelutoimistot tiedostavat kyllä tuotetoimittajien kehityspotentiaalin, mutta ne eivät hyödynnä tuotetoimittajien tietotaitoa riittävästi rakennusprojektien suunnitteluvaiheessa.

”Tätä tehostamalla voitaisiin välttää turhaa suunnittelua ja valitsemaan jo varhaisessa vaiheessa kustannustehokkain ratkaisu.”

Rohkeus kokeilla puuttuu?

Sariolan mukaan rakennusala on vanhoillinen, ja uusiin tuotteisiin suhtaudutaan varauksella, jolloin tuotetoimittajien on vaikea tuoda innovaatioita markkinoille.

”Tuotetoimittajat eivät myöskään saa suunnittelijoilta ja pääurakoitsijoilta riittävästi tietoa projektien käytännön tarpeista, joka vaikeuttaa tuotteiden kehittämistä.”

Väitöskirjassaan Sariola suosittelee kaikille kolmelle osapuolelle käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat parantaa suhteitaan projektitoiminnassa ja kehittää rakennusalaa yhdessä.

Diplomi-insinööri Rami Sariolan tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Improving Suppliers’ Position in Construction Project Networks (Tuotetoimittajien aseman parantaminen rakennusalan projektiverkostoissa) tarkastetaan julkisesti Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Talouden ja rakentamisen tiedekunnassa perjantaina 11.5.

EDIT: 8.5.2018 Korjattu nimivirhe ja tarkennettu aiempia tutkimuskohteita.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Väitöskirjatutkija: Kolme syytä, jonka vuoksi rakennusalalla ollaan jäljessä tehokkuudessa ja innovatiivisuudessa”

  1. Joo jätkät kyllä välttävätkin aivan kybällä turhaa suunnittelua jo nytkin.

  2. Ongelma on siinä että tuotetoimittajat eivät pääse riittävän aikaisin mukaan hankkeisiin, jolloin rakennesuunnittelija päätyy usein tekemään asennuksellisesti ja tuotannollisesti epäytännöllisiä/kalliita ratkaisuja. Jos näitä aletaan suunnittelemaan toimittajan puolelta uudelleen myöhemmässä vaiheessa, niin päästään tilanteeseen, jossa suunnittelukustannukset kasvavat. Toimittajan suunnittelu kulut on tosin usein sisällä tuotteiden hinnassa, sillä rakennusliikkeiden hankkijat eivät ole ikinä valmiita maksamaan mitään asennettavuuden parantamisesta tai työmaan sujuvoittamisesta.

Vastaa käyttäjälle Hofnar Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat