Kokeile kuukausi maksutta

SP: Mökkilainojen keskikorko halvempi kuin viime vuonna

Suomalaiset nostivat kesäkuussa mökkilainoja viime vuoden tahtiin.

Suomalaiset nostivat kesäkuussa mökkilainoja viime vuoden tahtiin.

Uusien lainojen keskikorko puolestaan laski viime vuodesta. Se oli kesäkuussa 1,09 prosenttia, kun keskikorko viime vuonna samaan aikaan oli 1,26 prosenttia, kertoo Suomen Pankki.

Uusia mökkilainoja nostettiin kesäkuussa 102 miljoonaa euroa ja koko alkuvuonna 361 miljoonaa euroa. Vapaa-ajanasuntolainojen kannan vuosikasvu oli kesäkuussa 1,7 prosenttia ja tavallisten asuntolainojen 2,2 prosenttia.

Kesäkuu on yleensä suosituin mökkilainojen nostokuukausi. Vapaa-asuntolainakannan verkkaista kasvua selittää Suomen Pankin mukaan se, että mökkien määrä ei ole kasvanut yhtä voimakkaasti kuin aiemmin.

Samaan aikaan alhainen korkotaso on vauhdittanut lainojen lyhennystahtia eikä lomakiinteistöjen vuosittaisissa kauppasummissa ole ollut suurta muutosta viime vuosina.

Uusia asuntolainoja nostettiin kesäkuussa 1,8 miljardin euron edestä. Niiden keskikorko oli 0,87 prosenttia ja laskennallinen marginaali 0,85 prosenttia.

Yhteensä kotitalouksilla oli asuntolainoja 97,1 miljardin euron ja mökkilainoja 3,6 miljardin euron edestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “SP: Mökkilainojen keskikorko halvempi kuin viime vuonna”

  1. Mikä oli mökkilainojen keskikorko?

Vastaa käyttäjälle vanhempi insinöörri Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat