Osa moottoritien sillasta romahti tiistaina lähellä Genovaa Pohjois-Italiassa. Yli kilometrin mittaisella sillalla oli romahdushetkellä useita autoja, ja onnettomuudessa kuoli kymmeniä ihmisiä.
Silminnäkijähavaintojen mukaan siltaan oli turmahetkellä iskenyt salama. Liikenneviraston silta-asiantuntija Heikki Lilja pitää kuitenkin salamaniskua epätodennäköisenä syynä romahdukselle.
”Salamanisku romahduksen syynä kuulostaa kaukaa haetulta. Yleensä silloissa, joissa on korkeat tornit, on erilliset ukkosenjohtimet, jotka maadoittavat sillan. En tunne yhtään tapausta, jossa salama olisi romahduksen syynä.”
Lilja arvioi, että onnettomuuden syynä on todennäköisimmin rakenteellinen heikkous. Turmasilta on suunniteltu 1960-luvulla, jonka jälkeen kuormat ovat merkittävästi kasvaneet. Sillassa ja sen eri osia yhdistävissä saumoissa on voitu käyttää materiaaleja, joilla ei ole riittävästi vaurionsietokykyä.
”Kun sillassa on paljon saumoja ja niveliä, kuten Italian turmasillassa, sillan osat voivat irrota toisistaan äkillisesti, jos liitososat pettävät.”
Paljon kansallisia eroja
Useista erillisistä osista rakennettu silta voi siis romahtaa nopeasti ilman ennakkovaroitusta. Samanlaisia ongelmia ei ole silloissa, jotka rakennetaan yhtenäisenä betonivaluna.
”Jos betonisilta tehdään yhtenäisenä valuna kaikkien tukien yli, on rakenteella enemmän sitkeyttä. Se taipuu ennen kuin se sortuu, ja mahdollinen vaurioituminen huomataan ennen romahdusta.”
Siltojen rakentamisessa on paljon kansallisia eroja. Suomessa Italian turmasillan tyyppisiä siltoja ei Liljan mukaan ole rakennettu. Täällä teiden suolaaminen talvikausina asettaa sillan rakenteille omat erityisvaatimuksensa, ja siksi sillat rakennetaan yleisimmin jatkuvana rakenteena.
”Useista osista rakennetun sillan saumauksiin voisi päästä teiden ylläpidossa käytettyä suolaa, joka saattaa aiheuttaa raudoituksien korroosiota. Jatkuvana rakenteena tehty silta ilmoittaa vaurioista ennen kuin tapahtuu mitään järisyttävää.”
Liljan mukaan Italian turmasillan tyyppisiä siltoja on rakennettu kansainvälisestikin vähän, ja sillan rakennuspaikka on poikkeuksellisen vaikea. Silta ylittää joen, asuinalueen ja suuren ratapihan Genovassa.
Siltaturman lopullinen syy varmistuu vasta huolellisen onnettomuustutkinnan jälkeen.
”Koskaan ei kannata syytellä mitään tahoja, ennen kuin onnettomuustutkimus on valmis.”
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Suomalaisasiantuntija epäilee Italian siltaturman syyksi rakenteellista heikkoutta: ”Salamanisku kuulostaa kaukaa haetulta””
Kyseisessä Italialaisessa siltaturmassa on seuraamusten laajuuden perusteella arvioiden kyse ns. jatkuvasta sortumasta. Kyse on samasta ilmiöstä, mistä Suomessa kärsittiin kovina lumitalvina kymmenen vuotta sitten, kun urheiluhallien ja maneesien kattoja alkoi sortua liitosvirheiden jatkoseuraamuksena. Kyse ei Suomessa ollut kertaakaan liiasta lumikuormasta vaan ns. vähäisen liitosvaurion (aiheutui virheellisestä suunnittelusta) eskaloitumisesta jatkuvaksi sortumiseksi. Sellaisessa ilmiössä on isona riskitekijänä Heikki Liljan eo. artikkelissa toteama rakenteiden epäjatkuvuus (ja kaikenlaiset nivelet).
Eurokoodien suunnitteluohjeiden mukana Suomeen ja Italiaankin on 2000-luvulla otettu rakentamisessa käyttöön ns. seuraamusluokitus, missä mahdollisesta sortumasta arvioitujen seuraamusten perusteella päätetään suunniteltujen rakenteiden laatu ja tekniikka siten, että yksittäinen vähäinen vaurioituminen (johtuupa vaikka salamaniskusta!) ei voisi johtaa suoraan mihinkään täysin kohtuuttomiin seuraamuksiin. Ikävä kyllä em. suomalaiset katot ja tämä italialainen siltakin on rakennettu ennenkuin tällaiset riski- ja seuraamusanalyysit kuuluivat standardisuunnitteluun. Kokeneet konstruktöörit ovat tosin soveltaneet niitä oppeja aina Suomessakin.
Italiassa ja muuallakin olisi varmaan syytä tarkastella ko. sillan suunnittelijoiden kohteiden ja ehkä muidenkin vastaavien ja erikoisrakenteiden sortumisriskejä uudelleen. Suomessakin YM määräsi suuret urheiluhallit tarkastettavaksi mm. Mustasaaren Botniahallin vähäisen kattovaurion jälkeen.
Epäilemättä Italiassakin näin tehdään.
Kukahan on se Jaatinen, joka jättää liikuntasaumat pois, ja kysymys on tietenkin kuormituslajista, mikä on koitunut kohtaloksi tässä vanhassa sillassa, mikä retkahti siitä kohtaa, mikä oli vaijereilla tuettu ehkä löysästi ajan kuluun.
Hofnarille tiedoksi, että nykyopein pystytään tekemään (ja yleensä tehdäänkin) sillat siten, että liikuntasaumat ovat vain sillan päissä, sillan pituudesta riippumatta.
Maanjäristyksille alttiissa Italiassa tunnetaan todella hyvin erilaiset maanjäristyksiä kestävien rakenteiden suunnitteluperiaatteet ja osataan soveltaa niitä talonrakennuksessa ja silloissa ja muissakin erikoisrakenteissa. Jatkuvan sortumisen estämisessä pätee monet samat periaatteet kuin maanjäristysmitoituksessa, ja Eurokoodit ohjeistavat niidenkin käytössä. Suomessa näitä em. asioita ei ehkä hallita ihan samalla tavalla. – Esimerkiksi liikuntasaumoja ei tarvitse mitenkään vältellä, kunhan suunnittelee ne ja muut rakenteet siten, että juuri liikuntasaumat tai nivelet eivät voi edistää jatkuvaa sortumaa. Kyse on siis vain tiedosta. Riskianalyysien tavoitteena onkin bongata suunnitelmista juuri ne rakenteet tai rakenteen kohdat, joiden rooli on erityisen merkittävä (esimerkiksi jäykistävät rakenteet), jolloin niissä kohdissa voi ylimmän seuraamusluokan kohteissa käyttää esimerkiksi lisättyä varmuutta tai rakentaa sinne maanjäristysmitoituksessa tunnettuja ”sulakkeita”.
Ongelmana onkin kaikkialla yleensä vain nuo vanhemmat rakennukset ja rakenteet, joiden suunnittelu on tehty jo viime vuosituhannella ja toisenlaisilla periaatteilla. Niitähän Etelä-Eurooppa on täynnä, ja niiden riskeistä yo. tekstissäni oli kyse.