Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Hoivatilat myy kiinteistöjään EQ:n rahastolle

Suomen Hoivatilat on allekirjoittanut 30. elokuuta Erikoissijoitusrahasto EQ Hoivakiinteistöjen kanssa kauppasopimuksen useasta kiinteistöyhtiöstä.

Suomen Hoivatilat on allekirjoittanut 30. elokuuta Erikoissijoitusrahasto EQ Hoivakiinteistöjen kanssa kauppasopimuksen useasta kiinteistöyhtiöstä.

Suomen Hoivatilat myy EQ:lle kuuden kiinteistöyhtiön osakekannan 16,4 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Hoivatilat arvioi, että kaupasta syntyy kertaluonteinen noin miljoonan euron myyntivoitto.

”Nyt toteutettavalla kaupalla vapautamme pääomia uusiin kiinteistöhankkeisiin. Kaupasta saatavat nettovarat yhdessä pankkirahoituksen kanssa mahdollistavat noin 30 miljoonan euron arvoisten uusien kiinteistöinvestointien toteuttamisen”, Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula sanoo.

Kohteiden myynnin myötä Suomen Hoivatilat täsmentää kuluvan vuoden talousohjeistustaan. Hoivatilat arvioi vuoden 2018 liikevaihdon olevan noin 17 miljoonaa euroa (aikaisempi ohjeistus vähintään 17,5 miljoonaa) ja operatiivisen tuloksen noin 40 prosenttia liikevaihdosta. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon yhtiö arvioi olevan vuoden 2018 lopussa 330-340 miljoonaa euroa (aikaisempi ohjeistus vähintään 340 miljoonaa).

Ohjeistus perustuu sille oletukselle, että yhtiö ei loppuvuoden 2018 aikana tee uusia merkittäviä valmiiden sijoituskiinteistöjen ostoja tai myyntejä ja että kiinteistöjen arvonmäärityksessä käytettävät markkinatuottovaatimukset pysyvät nykyisellä tasollaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Suomen Hoivatilat myy kiinteistöjään EQ:n rahastolle”

  1. Korjausvelka vaihtoi omistajaa, vastuullista omistamista!

  2. Miljoona voittoa. Sillä käynnistetään pankkirahoituksen kanssa 30 milj hankkeet. Mikäli pitää paikkansa eikä ole toimittajan väärinymmärrys, suorastaan nerokasta.

  3. Kunhan ei olisi Lehto konsernimaista lahkokikkailua.

Vastaa käyttäjälle Veikko Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat