Genovan sillan suunnittelija, Firenzen ja Rooman yliopistojen siltasuunnittelun professori Ricardo Morandi oli Murolen selvitysten mukaan innovatiivinen siltasuunnittelija.
”Hän halusi optimoida rakenteita. Morandon siltojen ongelma lienee vetotankojen esijännitysterästen korroosio. Niistä silloista olisi pitänyt ilmeisesti poistaa betoni vetotankojen ympäriltä. Näin hän oli itsekin tehnyt Venezuelan suursillassaan. Nyt muuten siinäkin sillassa on ongelmia. Libyan silta on suljettu ongelmien vuoksi. Kolumbian sillalla on sama kohtalo. Näyttää valitettavasti siltä, että Morandin elämäntyö siltasuunnittelijana on saamassa traagisen lopun. Hän ei ole itse enää tätä näkemässä, sillä hän kuoli 1989. Siltasuunnitteluissa pyrkimys liiallaisen materiaalin käytön optimointiin näyttää koituvan turmioksi”, Murole kirjoittaa.
Hän ottaa esille myös Genovan sillan liikuntasaumoihin kohdistuneen rasituksen sillan romahtamiseen vaikuttaneena syynä. Hänen laskelmiensa mukaan jokaiseen sillan noin 10 liikuntasaumasta on kohdistunut sillan 50 vuoden elinaikana 2,5 miljardia iskua. Viidesosa niistä on ollut raskaiden ajoneuvojen iskuja. Näistä iskuista syntyy iso dynaaminen rasitus.
Ilmasto on aggressiivinen. Suola kiihdyttää korroosiota sillan teräksissä ja erityisesti betonin suojaamissa vetotangoissa.
”Siltasuunnittelijoilla Ricardo Morandi, Leon Moisseiff ja Matti Ollila oli yhteinen ominaisuus: he pyrkivät optimoimaan rakenteita, mutta jotain unohtui. Morandilta unohtui terästen korroosio, Moisseffiltä unohtui aerodynamiikka ja Ollilalta (Turun Myllysillassa) jäiden puristus. Kaikki unohdukset liittyvät luonnonvoimiin. No tietysti asiaan liittyvät materiaalivalinnat, perustukset, rakennusaikainen valvonta ja työn laatu ym. ym., mutta kuitenkin”, Murole sanoo.
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Italian onnettomuussillan kaltaisia rakenteita on muissakin silloissa, arvioi suunnittelualan konkari”
Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta blogikirjoituksesta!
Muroleelta erinomainen analyysi.
On hyvä havainto, että materiaalin käytön minimoimainen saattaa johtaa rakentamisessa ongelmiin, joskus isoihinkin.
Asia on sillä tavalla akuutti Suomessakin, että ympäristöministeriö on parhaillaan valmistelemassa määräyksiä, joilla tullaan rajoittamaan rakennusmateriaalien käyttöä rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämisen nimissä. Eli rakentamismääräyksillä ollaan ohjaamassa materiaalin käytön minimoimiseen.
Toistaiseksi rakentamismääräyksiä on laadittu niin, että tavoitteena on ollut kolme asiaa: Turvallisuus, terveellisyys ja taloudellisuus (viimeisin erityisesti pitkässä juoksussa ja kansantalouden näkövinkkelistä). Se, että materiaalin käyttöä aletaan rajoittaa ei tue näitä tavoitteita, vaan on niiden kanssa usein peräti ristiriidassa.
Toki on olemassa turhaakin materiaalinkäyttöä, jota sopii karsia. Mutta että määräyksillä aletaan rajoittaa esim. paremman muuntojoustavuuden tai paremman ääneneristävyyden toteuttamista, tai turvallisempien märkätilojen rakentamista raskaista materiaaleista asettaa rakentamismääräykset todella kummalliseen valoon.
Diagonaalit, kannen vääntövastus väsymisessä ja perustan heikko betoni, jälkimmäistä povataan päällimmäiseksi syyksi. Kannen poikkileikkauksen kapeissa kohdissa varmaan myös ruostuneet raudoitukset. Sillan suunnittelijan patentit ovat kuitenkin olleet poissa käytöstä pitkän aikaa.
Pentti Murole kirjoittaa ”Siltasuunnitteluissa pyrkimys liiallaisen materiaalin käytön optimointiin näyttää koituvan turmioksi”. Nyt minimoidaan turvallisuutta ja luullaan, että suunnittelijan runsas laskeminen varmistaisi lopputuloksen? Puoli vuosisataa sitten käytössä ollut normi oli monessa suhteessa parempi kuin nykyinen. Kuormat yhdistettiin oikein eli riippuvasti, normit olivat sallittujen jännitysten normeja, ne olivat yksinkertaisia ja laskentatyötä oli vähän.
Tuomo Poutanen