Kokeile kuukausi maksutta

Taistelu rapistuvasta ostoskeskuksesta kuumenee – Kuka on Puhoksen pienosakkaiden mainostama mystinen uusi ostajatarjokas?

Puhoksen osakkeenomistajat ovat jakaantuneet kahteen leiriin.

Puhoksen ostoskeskus. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta saa tiistaina käsiteltäväkseen yllättävän paperin. Siinä lautakuntaa varoitetaan melko uhkaavinkin seuraamuksin esittämästä kaupunginhallitukselle suunnitteluvarausta Puhoksen ostoskeskuksen tontista ja rakennuksista NSF III Finland Advisory -kiinteistökehitysyhtiölle, joka sellaista kaupungilta on hakenut.

NSF on osa pohjoismaista kiinteistökehitysyhtiö NREP:iä.

Kaupunkiympäristölautakuntaa varoitetaan esittämästä kaupunginhallitukselle suunnitteluvarauksen antamista nyt, koska tontin nykyisellä vuokralaisella Puotiharjun Puhos oy:llä on paperin allekirjoittaneiden mukaan lainmukainen oikeus anoa vuokrasopimukselle jatkoa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Paperi on laadittu kiinteistöosakeyhtiö Puhoksen hallituksen kokouksessa viime torstaina. Kokouksessa oli läsnä kolme hallituksen viidestä jäsenestä.

Asia on jäänyt kolmesti pöydälle

Tilanne on kiusallinen Helsingille, sillä lautakunta on jo kolmesti jättänyt asian pöydälle eli lykännyt päätöstään. Se on harvinaista ja kiusallista kaupungin kannalta siksi, että sen voidaan tulkita olemaan kyvytön päätöksentekoon ja sitä kautta aiheuttavan haittaa neuvotteluosapuolen eli NREP:n elinkeinonharjoittamiselle.

Puhoksen osakkeenomistajat ovat HS:n tietojen mukaan jakaantuneet kahteen leiriin. Suuromistajat Ilmarinen, Kesko ja HOK-Elanto ovat tehneet osakkeidensa myynnistä esisopimukset NREP:n kanssa. Ne ovat tehneet sopimukset yrityksinä.

Pienosakkaat ja Sponda vastustavat hanketta. Ne kertovat löytäneensä kiinteistön kehittäjäksi tahon, jonka tarjous on osakkeenomistajille NREP:n tarjousta parempi. Tämän tahon nimeä tai suunnitelmaa ei ole tässä vaiheessa kerrottu julkisuuteen.

Kiinteistöyhtiö Puhoksen hallituksen tehtävänä on ajaa kiinteistöyhtiön etua. Torstaisessa kokouksessa paikalla olleet hallituksen jäsenet päätyivät siihen, että kiinteistöyhtiön ei tulisi kannattaa sopimusta NREP:n kanssa. Se johtuu siitä, että yhtiölle ilmaantunut toinen tarjous olisi jäsenten mukaan osakkeenomistajien kannalta parempi.

Puhoksen ostoskeskuksen tontin omistaa Helsingin kaupunki. Kiinteistöyhtiön osakkaiden eli ostoskeskuksen nykyisten toimijoiden vuokrasopimus on päättymässä 31. joulukuuta 2020.

Eri puolilla on jo vuosien ajan pohdittu kiinteistön kehittämistä ja tulevaisuutta, mutta kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole löydetty.

Ostoskeskus on huonossa kunnossa

Puhoksen ostoskeskus on kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas, mutta se on joutunut vuosikymmenten saatossa huonoon kuntoon ja vaatisi perinpohjaista kunnostusta.

”Nykyisessä taloudellisessa tilanteessaan yhtiö ei pysty huolehtimaan yhtiön omistamien liikerakennusten peruskorjaamisesta tai muista korjaustoimenpiteistä. Yhtiöllä ei myöskään ole tällä hetkellä varoja huolehtia maanvuokrasopimuksen päättämiseen liittyvistä velvoitteistaan, kuten rakennusten purkamisesta”, kaupunkiympäristölautakunnan esittelytekstissä todetaan.

Omistajat ja kaupunki ovat siksi etsineet ”kolmatta toimijaa”, joka rahoittaisi kiinteistön kunnostuksen ja sen edelleen jalostamisen. Tällaiseksi toimijaksi ilmoittautui NREP, joka on anonut Helsingin kaupungilta suunnitteluvarausta. NREP on ilmoittanut, että sillä on takanaan omistajien hyväksyntä 56 prosentista osakkeita. Osuus vastaa jotakuinkin Ilmarisen, Keskon ja HOK-Elannon osakkeiden yhteismäärää.

Kaksi rakennusosaa purettaisiin

Suunnitteluvarausta hakeneen NREP:n suunnitelmassa Puhoksen ostoskeskuksen nykyisistä kolmesta rakennusosasta kaksi purettaisiin. Tilalle rakennettaisiin asuinkerrostaloja noin 30 000 kerrosneliön verran.

HS:n tietojen mukaan NREP:n kanssa kilpailevan ehdotuksen paremmuus perustuisi siihen, että siinä asuinrakentamista on 40 000 kerrosneliötä, jolloin kiinteistönjalostuksesta saatava tuotto olisi parempi.

Ostoskeskus on joutunut vuosikymmenten saatossa huonoon kuntoon ja vaatisi perinpohjaista kunnostusta.

Rakennuksista vanhin ja kulttuurihistoriallisesti arvokkain A-osa pyöreine sisäpihoineen ja suihkulähteineen kunnostettaisiin. Kunnostus maksettaisiin asuinrakentamisesta saatavalla voitolla. Sen jälkeen nykyiset pienosakkaat tulisivat tiloihin vuokralaisiksi.

NREP on esittänyt, että sen suunnitelmassa pienosakkaiden asema ja toiminta säilyisivät ennallaan. Se on ollut myös Helsingin kaupungin toive. Puhoksen A-osassa on paljon maahanmuuttajataustaisten helsinkiläisten kauppaliikkeitä ja muuta toimintaa, jonka säilyttämistä on pidetty tärkeänä.

Pienosakkaat eivät ole innostuneita

Pienosakkaat ovat kuitenkin suhtautuneet NREP:n suunnitelmiin epäilevästi tai vähintään varauksellisesti.

NREP on ilmoittanut haluavansa lunastaa kiinteistöosakeyhtiö Puotinharjun Puhoksen omistajilta kaikki näiden osakkeet kompensaatiohintaan. Se ei kuitenkaan ole kertonut, paljonko se kustakin osakkeesta olisi valmis maksamaan. ’

NREP:n suunnitelmien mukaisessa mallissa nykyisten pienosakkaiden asema ja toiminta eivät siis säilyisikään ennallaan, vaan osakkuus vaihtuisi vuokrasuhteeksi.

Viime torstaina kiinteistöyhtiö Puhoksen yhtiökokous totesi, että jos kaupunki rikkoo nykyistä tontinvuokrasopimusta ja antaa suunnitteluvarauksen NREP:lle, Puotiharjun Puhos Oy:n osakkaat joutuvat tilanteeseen, jossa heidän mahdollisuutensa hankkia kumppaneita ja rahoitusta tontin kehittämiseen ja rakennusten kunnostamiseen käy mahdottomaksi.

Yhtiökokouksessa todettiin, että kiinteistöyhtiöllä on laillinen oikeus jatkaa oman kehitysyhteistyökumppanin etsimistä ensi vuoden loppuun saakka. Mikäli Helsinki rikkoisi tätä oikeutta antamalla suunnitteluvarauksen ennen sitä esimerkiksi NREP:lle, kaupungille saattaisi tulla taloudellisia seuraamuksia.

Kaupungille tilanne on hankala: se haluaisi ostoskeskuksen A-osan toiminnan jatkuvan nykyisellään, mutta sen intresseissä ei ole kunnostaa rakennusta itse saati ryhtyä sen omistajaksi.

Purkaminen sopisi kaupungille

Kaupungin näkökulmasta kiinteistön kolmesta rakennuksesta B- ja C-osien purkaminen ja rakentaminen asunnoiksi on sen strategian mukainen. Kaupunki haluaa asuinrakentamista hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Puhos sijaitsee Itäväylän ja Turunlinnantien risteymässä, ja ostoskeskuksen vieressä on Itäkeskuksen metroasema.

Keskon, HOK-Elannon ja Ilmarisen intressit ovat arvoitus, sillä niistä ei ole kerrottu julkisuudessa. Kiinteistöjen kehittäminen ei ole ainakaan Keskon ja HOK-Elannon toiminta-aluetta. Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan tilanne lienee osapuolista helpoin: se haluaa kiinteistöosakeyhtiö Puhoksen osakkeistaan mahdollisimman korkean hinnan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Taistelu rapistuvasta ostoskeskuksesta kuumenee – Kuka on Puhoksen pienosakkaiden mainostama mystinen uusi ostajatarjokas?”

  1. Kyseisessä massassa ja sen nykyisessä ’miljöössä’ ei ole mitään suojeltavaa.
    Kaupunki on täysin vastuuton leikkiessään kuntaveronmaksajien rahoilla.

  2. Maahanmuuttajat voi mennä muualle, paikka on todella rauhaton. Vihervasemmiston mielestä se on vain fantsua

  3. Vihervasemmisto jarruttaa,ei muuta kuin purkuun
    vaan.

  4. tämä puhoksen ostari on tosi kiva,meikäläisellä ei ole rahaa matkustaa ulkomaille,mutta lähden puhokseen kävelemään niin fiilikset ovat kuin olisin turkissa tai jossain muualla ulkomailla.

Vastaa käyttäjälle Hämmästynyt Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat