Kokeile kuukausi maksutta

Vantaa kaavailee uutta asemaa kehäradalle – kaksi asemavarausta jo tehty

Vantaa pallottelee Ruskeasannan asemavarauksen kanssa. Kaupunki on suhtautunut asemaan nihkeästi.

Vantaa suunnittelee Kivistön aseman itäpuolelle uutta Lapinkylän asemaa. Kuva: Mika Ranta / HS

Vantaa varautuu kokonaan uuden aseman rakentamiseen kehäradalle. Asema sijoittuisi Kivistön juna-aseman itäpuolelle Lapinkylään.

Uutta asemaa on selvitetty osana Kivistön alueen runkokaavaa, joka mitoittaa tulevaa asutusta sekä työpaikkarakentamista Kivistöön.

Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä luonnehtii Lapinkylän asemaa Kivistön täydentäjäksi. Kaavatarkastelun perusteella kahden aseman malli käytännössä nelinkertaistaisi Kivistön asukasmäärän.

”Aseman tekoon on Vantaa taloudellisesti valmis”, Penttilä kommentoi.

Yhden aseman mallilla asukasmäärä voisi nousta noin 16 500 asukkaaseen. Kahdella asemalla Kivistön asukasluku voisi olla 28 000–45 000 asukasta.

Suunnittelijoiden näkemyksen mukaan kahden kohtuullisen lähekkäin sijaitsevan aseman mallilla voitaisiin rakentaa tiivistä, urbaania keskustarakentamista.

Työpaikkarakentamisen määrä voisi nousta enimmillään jopa miljoonaan kerrosneliöön, joka on reilusti tuplaten verrattuna jo kaavoitettuihin työpaikka-alueisiin.

Kaksi asemavarausta olemassa

Kehäradalle on jo tehty kaksi asemavarausta, jotka ovat odottaneet tulevaa toteutusta: Viinikkala lentoaseman eteläpuolella ja Ruskeasanta Tuusulanväylän kupeessa.

Vantaa on johdonmukaisen nihkeästi suhtautunut Ruskeasannan toteutukseen, koska sillä ei juuri ole mahdollisuuksia täydennysrakentamiseen tuolla alueella.

Kivistön kaavarunkoluonnoksessa viitataankin siihen, että mahdollinen Lapinkylän aseman toteutus voisi vaikuttaa Ruskeasannan aseman tilanteeseen.

Uusien asemien rakentamista punnitaan siihen, miten ne vaikuttavat junien matka-aikoihin kehäradalla.

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Kivistön runkokaavaa maanantaina.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Vantaa kaavailee uutta asemaa kehäradalle – kaksi asemavarausta jo tehty”

  1. Ja parkkipaikkoja rakennetaan sitten 4 kertaa alle tarpeen ja fillarivarastot on jo uutena pursuavan täynnä. Ei kiitos. Seuraava asuinalue..

  2. Ruskeasantaan asema ja Tuusulanväylän päälle viereen liityntäparkki. Helpottaisi valtavasti liikennettä.

  3. Ruskeasannan asema voidaan rakentaa vain Tuusulan piikkiin.

  4. Nyt, kun kehärata on aikansa ollut käytössä ja Leinelän alue kehittynyt, on selvää, että Ruskeasannan asema tulee toteuttaa jo liityntäpysäköinnin vuoksi viivytyksettä. Leinelän asema vetää autoja Tuusulantieltä niin, että paikoitusalueet ovat aina täynnä ja paikkoja haetaan asuinkaduilta. Myös Koivukylänväylän liikenne on tukkeutumassa tuon turhan poikittaissiirtymän vuoksi. Jos Helsingin keskustaa halutaan säästää autoilta, on nämä pääteiden varren juna-asemat otettava viivytyksettä käyttöön. Tuusulantien eteläpää muuttuu kaupunkibulevardiksi ja edellyttää autokannan vähentämiseksi uusia toimia. Ruskeasannan asema auttaa tuossa. Kivistöön ei uusia panostuksia asuntorakentamisen osalta pidä tehdä, eikä asemia lisätä, ennen kuin alueen palvelut saadaan asukasmäärää vastaavalle tasolle. johan tuo on nähty että asuntojen määrä alueella ylittää kysynnän. Ruskeasannan asema palvelisi myös lentomatkustajien kaukoparkkina jos pysäköintialueet tehdään riittävän suuriksi.

Vastaa käyttäjälle Kärpix Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat