Kokeile kuukausi maksutta

Siltasairaalan louhintatiimi tekee töitä kirurgin tarkkuudella

Destia on pohjarakennusurakoitsijana SRV:n projektinjohtourakkana rakentaman Siltasairaalan työmaalla Helsingin Meilahdessa. Destian projektinjohtaja Esa Juhantilan johtama louhintatiimi osallistuu Vuoden Laatuteko -kilpailuun.

Siltasairaalan pohjarakennusurakka ei ole missään mielessä tavanomainen louhintatyö. Juhantilan mukaan Destian urakkaan kuuluu louhintojen lisäksi maankaivuuta, salaoja- ja radonputkien sekä pohjaviemärien vetoa, maan alle jääneiden vanhojen rakenteiden purkamista, talotekniikan siirtoja, Meilahden sairaalan pääaulan väistötilan ja uusien hätäpoistumisteiden rakentamista.

Näin monipuoliseen urakkaan on tarvittu Destialta miehitystä sekä Etelä-Suomen yksiköstä että erikoisrakentamisen yksiköstä.

Destian siltasairaalan nelimiehisestä louhintatiimistä kuvassa ovat työmaapäällikkö Henri Heikkinen (vas.), projektinjohtaja Esa Juhantila ja työnjohtaja Arto Himberg. Työmaainsinööri Ville Pessala ei ollut haastattelupäivänä työmaalla. Kuva: Arto Rautiainen

Räjäytyksillä tarkat aikaikkunat

Kun louhintoja tehdään toiminnassa olevalla sairaala-alueella, räjäytyksille on asetettu tiukat reunaehdot etenkin tärinöiden varalta.

”Jos tällainen 40 000 kuutiometrin louhintaurakka tehtäisiin umpimetsässä, koko louhinta hoidettaisiin parilla ampumakerralla, ja valmista tulisi kahdessa viikossa. Täällä meillä menee aikaa lähes kaksi vuotta tammikuusta 2018 marraskuuhun 2019.”

Siltasairaala rakennetaan Meilahden korkean potilastornin ja syöpäsairaalan väliin. Destian työmaapäällikkö Henri Heikkinen kertoo, että räjäytyksiä voidaan tehdä vain ennalta määriteltyjen kymmenen minuutin pituisten aikaikkunoiden aikana, edellyttäen, ettei samanaikaisesti ole menossa esimerkiksi vaativa leikkaus, mikä siirtää räjäytyksen seuraavaan sopivaan ajankohtaan.

Louhintatöitä hankaloittaa myös naapurissa sijaitseva Biomedicum, ja siellä oleva koe-eläinten tutkimuslaitos. Erityisesti kyyhkyset ja kanit reagoivat hyvin herkästi räjäytyksiin. ”Koska eläimiä on liian paljon evakuoitavaksi, räjäytystöissä on lähdetty liikkeelle varovasti ja pienin panoksin. Biomedicumkaan ei ole pystynyt ohjeistamaan louhintatöissä, koska vastaavaa ei ole aiemmin tehty alueella”, Heikkinen kertoo.

Tavoitteena sadan kuution päivävauhti

”Louhinnoissa on ollut tavoitteena päästä sadan kuution päivävauhtiin. Suurimmat kentät ovat olleet noin 300 neliömetrisiä, mutta pienimmillään kertaräjäytyksellä on irrotettu vain kolme kuutiometriä”, Heikkinen toteaa. Louhinnoissa on käytetty kutakuinkin kaikkia tarjolla olevia tekniikoita eli ihan normaalia porausta ja räjähdysaineita, kiilausta, etanadynamiittia, AutoStem-räjähteitä, irtiporausta sekä käsipiikkausta.

Destialla on myös aiempaa kokemusta räjäytystöistä sairaalaympäristössä HUS-Labin työmaalta vuodelta

Destian pohjarakennusurakkaan kuuluu 40 000 kuutiota maankaivua ja saman verran louhintaa, josta on nyt louhittu noin 30 000 kuutiota. Kuva: Arto Rautiainen

2013, mutta Pakkasen mukaan olosuhdevaateet eivät olleet silloin yhtä korkeat kuin nyt. Jokainen räjäytys suunnitellaan erikseen, ja kaikki reiät tarkistetaan ennen räjäytyksiä.

Destian louhintatiimi Siltasairaalan työmaalla

Esa Juhantila, projektinjohtaja, maanrakennusteknikko,

Henri Heikkinen, työmaapäällikkö, rakennusinsinööri AMK

Arto Himberg, työnjohtaja, rakennusinsinööri AMK

Ville Pessala, työmaainsinööri, rakennusinsinööri AMK

Destian louhintatiimin Vuoden Laatuteko -kilpailuun ilmoittanut Mika Pakkanen perustelee tiimin osallistumista sillä, että Siltasairaala on HUS:in historian suurin rakennushanke, ja yksi urakan merkittävimpiä työvaiheita ovat louhinnat, jotka toteutetaan kirurgin tarkkuudella.

”Minulle laatu tarkoittaa sitä, että tehdään se, mitä asiakas haluaa. Louhintaurakka on tarkkuudeltaan ainutlaatuinen, ja kaikessa on otettava huomioon sairaalan määrittelemät reunaehdot, sillä kyseessä saattavat olla ihmishenget.”

”Laatu on sitä, että työt tehdään tarkasti suunnitelmien mukaan ja eritoten turvallisesti”, Juhantila sanoo.

”Tässä kohteessa tavoitteena on pystyä tekemään työt turvallisesti tiukalla aikataululla ja kyetä yhteistyöhön monien organisaatioiden kanssa, esimerkiksi HUS:in ja pääurakoitsija SRV:n kanssa”, Heikkinen jatkaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Siltasairaalan louhintatiimi tekee töitä kirurgin tarkkuudella”

  1. Vai oikein kirurgin tarkkuudella, aika jäätävä kommentti, viileä peräti

  2. Juu. Kirurgitkin voivat kohta siirtyä käyttämään räjäytystä sydänleikkauksissa, äkkiäkös jokus panostajaa vetäisee tupakkiaskin kanteen laskelmat ja ei muuta kun potilas leikkauspöydälle!!!

Vastaa käyttäjälle Max Koen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat