Kokeile kuukausi maksutta

Uponorin toinen vuosisata alkanut apeissa merkeissä

Kommentti Talotekniikkayhtiö Uponor vietti elokuussa satavuotisjuhliaan. Juhlien jälkeen mielialat uhkaavat laskea, sillä yhtiö antoi keskiviikkona tulosvaroituksen.

Uponorin vuosi on ollut vahva.

Taustalla ovat osaltaan ulkomaiset yrityskaupat.

Tulosvaroitus ja osingon irtoaminen syöksivät osakkeen laskuun, joka on jatkunut myös tänään. Osake oli iltapäivällä 3,4 prosentin laskussa.

Tämä voi herättää kysymyksen siitä, onko yhtiön viime vuosien kansainvälistymisstrategiassa ollut jotain vikaa. Uponoria heiluttelevat laajojen markkinoiden rakennusalan suhdanteet, raaka-aineet sekä valuuttakurssit.

Tämän takia kasvun ja tehostamisen välillä tasapainottelu on ollut yhtiölle vaikeaa. Tämä on näkynyt myös viime vuosina sijoittajat yllättäneinä tulosvaroituksina, joskus myös tulosparannuksina.

Alussa yhden miehen yritys

Uponorilla on takanaan kunniakas historia. Yhtiö laskee saaneensa alkunsa vuonna 1918, kun puuseppä Aukusti Asko-Avonius perusti Lahteen kalusteyrityksensä.

Useimmat suomalaiset tunnistavat Askon huonekalut, joita myydään edelleen eri puolilla maata. Toinen Asko-Avoniuksen hankkeista oli Upo, eli Uusi Putkisänky Osakeyhtiö. Sen tunnetuimpiin tuotteisiin kuului sodan jälkeen kovaan käyttöön tullut joustinsänky.

Myöhemmin mukaan tulivat myös Upon kodinkoneet, kuten Kultanuoli-pesukoneet.

Nykyinen Uponor on tuoreempaa perua. Pohjana on vuonna 1965 tuotannon Nastolassa aloittanut Upo-Muovi. Pörssiin yhtiö listautui vuonna 1988. Uponor sai tukea Askon omistajaksi tulleelta Nesteeltä, joka harkitsi jopa Askon ostamista kokonaan.

Lopulta rönsyjään karsinut Asko muuttui vuosituhannen vaihteessa pörssiyhtiö Uponoriksi.

Paasikivistä sitkeä omistaja

Viime vuosikymmeninä Uponor on kasvanut ripeästi yritysostoilla. Näitä on tehty sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Joukossa on hyvin onnistuneita hankintoja ja vähemmin hyvin onnistuneita.

Keskiviikon tulosvaroituksen taustalla oli osaltaan yhteisyritys Uponor Infran Pohjois-Amerikan liiketoiminnan sekä saksalaisen kattopaneelivalmistaja Zent-Fengerin myynti. Vasta vuonna 2012 hankittu Zent-Fenger ei osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi, vaikka se sijaitsee Uponorin suurimmalla markkina-alueella.

Tänä vuonna Uponorin kurssi on laskenut jo yli kolmanneksen. Uponorin kurssilasku on huonoja uutisia yhtiöstä yli viidenneksen omistavalle Oras Investille, jonka taustalla on Paasikivien suku. Toivottavasti kohta kaksi vuosikymmentä Uponoria omistaneiden Paasikivien kärsivällisyys riittää.

Yhtiön osinko on onneksi ollut viime vuosina noususuunnassa. Se lämmittää varmasti omistajien mieltä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Uponorin toinen vuosisata alkanut apeissa merkeissä”

  1. En millään ymmärrä tällaista pörssipeliä. Osake tarkoittaa osuutta yrityksestä. Ei yrityksen arvo vaihtele päivittäin. Pelurit ovat tehneet tällaisen huuhaa-homman oikeiden yritysten ympärille.

  2. Arvi Tammivuori kehitti Upo -liiketoimintaan muoviteollisuutta 1960 -luvulla. Upo Putkesta tuli Uponor 1980 -luvulla.
    80- ja 90 luvulla moniala Asko fokusoitiin Uponoriksi, siitä divestointijumpasta ei paljon 100 vuotis bileiden matskuista löydy.

  3. Tää on hankala paikallinen/globaali toimiala. Putkia ei satoja maileja kuljetella. Kannattavuus on hyvä niin kauan kun se Paasikiville kelpaa )

Vastaa käyttäjälle CFO Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat