Kokeile kuukausi maksutta

Uuden kerrostalon rakennusvirheiden korjaaminen voi viedä vuosia: ensin saatetaan korjata väärää syytä ja sitten ilmaantuu jo uusiakin vikoja

Ei ole ainutlaatuista, että rakennusvirheitä korjataan jopa kymmenen vuotta, kertoo YIT:n Antti Inkilä.

Entisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen kerrostaloyhtiössä Lahdessa korjataan putkivuotoa viidettä kertaa kahden vuoden sisällä. Porrashuone on suojattu korjaustöitä varten. Kuva: Mika Ranta / HS

Rakennusvirheitä korjaillaan keskimäärin parista viikosta puoleen vuoteen, suurista rakennusyhtiöistä kerrotaan.

Rakennusliikkeiden mukaan yksinkertaiset viat, kuten halkeamat, saadaan yleensä korjattua nopeasti, joskus jopa seuraavana päivänä reklamaatiosta.

”Jos on akuutti korjaustarve, vaikka vuoto, silloin mennään kuin palokunta paikalle”, sanoo SRV:n asunnoista vastaava johtaja Antero Nuutinen.

Kun takuukorjauksia tehdään portaittain, voi mennä kuukausia ennen kuin korjausryhmä tulee omaan asuntoon. Korjaukset saattavat venyä myös vuoden­aikojen vuoksi.

”Kaikkia korjauksia ei pystytä tekemään esimerkiksi talvella”, sanoo YIT:n asumisen palveluista vastaava johtaja Pekka Helin.

Bonavan toimitusjohtaja Juuso Hietanen myöntää, että korjaukset kestävät asiakkaan näkö­kulmasta liian pitkään. Yritys on onnistunut lyhentämään valitusten keskimääräistä ratkaisuaikaa yli puolella viime vuoden aikana.

”Olemme kehittäneet toimintatapaa ongelman syyn selvittämisen nopeuttamiseksi ja kehittämällä urakoitsija­yhteistyötä ja sopimusmalleja. Jos jonkin korjaaminen kesti aiemmin neljä viikkoa, kestää se nyt keskimäärin kaksi viikkoa.”

”Tällaista ei saisi tapahtua”

Mutta miten on mahdollista, että joitain virheitä korjaillaan vuosikausia?

YIT:n toimialajohtajan Antti Inkilän mukaan on hyvin poikkeuksellista mutta ei ainutlaatuista, että rakennusvirheitä korjataan jopa kymmenen vuotta kuten Iiro Viinasen kotitalossa Lahdessa.

”Tämä ei tarkoita sitä, että taloyhtiössä olisi korjattu koko ajan, vaan uutta korjattavaa on saattanut ilmaantua lisää. Tällaista ei saisi tapahtua”, hän sanoo.

Korjauksia pitkittää myös se, että asunnon ostajan ja rakennusyhtiön näkemykset rakennusvirheistä poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Viinasen riita on ollut kuluttajariita­lautakunnan selvitettävänä.

Kuviota mutkistavat lisäksi alihankintaketjut. Yhdellä työmaalla toimii tavallisesti useita aliurakoitsijoita. ”Vastuu on kuitenkin pääurakoitsijalla eli meillä”, Inkilä sanoo.

SRV:n Nuutisen mukaan vian paikallis­taminen on välillä haastavaa ja voi viedä aikaa.

”Jos esimerkiksi auto­hallissa vuoto­paikka on pään yläpuolella, itse vika saattaa olla kymmenen metrin päässä. Joskus korjataan kaksi vuotta tai pitempään, kun on ensin korjattu väärää syytä.”

Peab kehittää asukasportaalia

Mitä kautta asunnonostajat voivat valittaa rakennusvirheistä?

Suurimmalla osalla isoista rakennusyhtiöistä on käytössään verkkoportaali, jota kautta asunnon ostajat voivat reklamoida virheistä. Se on myös kanava, jota yritykset käyttävät sovittujen korjausten seuraamiseen.

Peab ja Pohjola Rakennus toimivat toisin. Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä sanoo, että toimintatavat vaihtelevat eri alueilla, mutta niitä ollaan yhtenäistämässä ja asiakasportaalia laajentamassa.

Yritys varmistaa nyt huoneistokohtaisilla korjauslistoilla, että korjaukset tulevat tehdyksi. Lisäksi se tekee pistokokeita.

Peabin liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Eskola kertoo, että yritys on kokeillut takuutyöportaalia, mutta ohjelma ei toiminut toivotulla tavalla. Peabilla kehitetään nyt uutta asiakasportaalia.

”Meillä on sertifioitu laatujärjestelmä, joka jo edellyttää, että opimme virheistämme.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Uuden kerrostalon rakennusvirheiden korjaaminen voi viedä vuosia: ensin saatetaan korjata väärää syytä ja sitten ilmaantuu jo uusiakin vikoja”

  1. Eikö ensin olisi paras selvitää vikojen syy ja sitten korjata ne.
    Näin kävisi nopeammin ja edullisemmin ,varsinkin jos ei rakenusliike tarvi töitä lisää.

  2. Hieman ihmetyttää, että Iiro Viinasen tapaus nousee vuodesta toiseen esiin. Hänen tapauksestaan on kuitenkin jo reilu kymmenen vuotta.

    Esimerkiksi Taloussanomat kirjoitti vuonna 2011: ”Ministeri Iiro Viinasen taistelu rakennusliikettä vastaan jatkuu. Uudesta asunnosta paljastuneita kymmeniä rakennusvirheitä korjataan jo neljättä vuotta ja vikoja on löytynyt lisää.”

    Sen paremmin Taloussanomien kuin Hesarinkaan jutussa ei mainittu, että Viinanen oli kyseisen rakennusliikkeen, YIT:n, hallituksessa/hallintoneuvostossa vuosina 1996-2000. Silloin rakentamisen laatu ei noussut hänen asialistalleen vaan vasta sitten, kun kohdalle osui oman asuntoprojekti. Silloin hän koki tavallisen kuluttajan kohtalon. Tai tarkemmin sanottuna häntä kohdeltiin paljon paremmin kuin tavallista kuluttajaa eikä YIT:lle jäänyt kaikkien korjausten jälkeen mitään katetta hänen kohteestaan.

    Kolme vuotta sitten YIT:n silloinen varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi käynnisti rakennusteollisuuden laatukampanjan muistuttamalla Viinasen tapauksesta. ”Ministerin tarjoama kyyti oli kohtuullisen kylmää eikä siihen kannata lähteä mukaan. Kuluttajien vastaisku voi nousta nopeammin kuin yritysjohtaja aamupöydästä.”

    1. Ei se mikään ihme ole, ettei tarina lopu koskaan, sillä kosteusvauriotapauksessa se uusii maailman tappiin, jos vettä rakenteista ei poisteta, takuukorjaus halvalla on hölmöläisen peitto.

      Sitäpaitsi aina, kun tilaaja löytää yhden vian, hän löytää lisää, mikäli homma toimii huonosti.

Vastaa käyttäjälle Seppo Mölsä Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat