Kokeile kuukausi maksutta

Ikkunavalmistaja iloitsee Finnbuildissa: ”Nyt ollaan ostohousut jalassa”

Finnbuildin avajaispäivä on sujunut messuosastoilla jopa odotettua vilkkaimmissa tunnelmissa. Torstai on ollut perinteisesti messujen kiireisin päivä, mutta pikainen gallup näytteilleasettajien joukossa antoi osviittaa, että väkeä on ollut liikkeellä kiitettävästi jo keskiviikkona.

Skaalan Pohjois-Suomen aluepäällikkö Kari Hartikainen ja tuotekehitysjohtaja Jyrki Jaskari. Kuva: Suvi Suovaara

Yksi tyytyväisistä oli pohjanmaalaisen ikkuna- ja ovivalmistaja Skaalan messujoukkue.

”Porukkaa on hyvin liikkeellä ja mikä tärkeintä, oikealla asenteella. Nyt ei edellisten messujen tapaan enää kierrellä ja kaarrella, mietitä ja mittailla. Suunnitelmat on selvät ja asiakkailla ostohousut jalassa”, tiivisti yhtiön Itä- ja Pohjois-Suomen aluepäällikkö Kari Hartikainen keskiviikon tunnelmat.

Skaalalle Finnbuild on hänen mukaansa tapahtuma, jossa heidän kaltaisensa pientalopuolelle ja kerrostalokohteisiin toimittavan yhtiön ei passaa jättäytyä pois.

”Täällä on oltu myös rakennusalan hiljaisempina suhdannevuosina. Siihen nähden meininki on nyt ihan toista luokkaa. Se tuntuu paremmalta myös edellisiin vuoden 2016 messuihin nähden”, Hartikainen kiittelee.

Takana vauhdikas vuosi

Ylihärmässä pääkonttoria pitävän ja useita tuotantolaitoksia eri puolilla Pohjanmaata pyörittävän yhtiön vuosi on ollut alan suhdanteen mukaisesti kiireinen. Liikevaihto kiipeää tänä vuonna 60 miljoonaan euroon. Henkilöstöä on noin 300.

”Uusia rekrytointeja on tehty tasaista tahtia”, tuotekehitysjohtaja Jyrki Jaskari kertoo.

Pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun kova rakennustahti on ollut Skaalalle yksi tärkeä selkänoja. Vasarat kuitenkin paukkuvat Skaalan kannalta kiitettävän ahkerasti myös Kuopiossa ja Jyväskylässä. Uudiskohteiden lisäksi ovia ja ikkunoita uppoaa kiihtyvällä tahdilla korjausrakennuskohteisiin. Vauhti näyttää hyvältä ensi vuonnakin.

”Kilpailu on kovaa ja kaupat ratkeavat useimmiten kokonaispaketin perusteella. Laadun ja hinnan lisäksi vaakakupissa painaa myös palvelu. Asennusten ja logistiikan on toimittava kitkattomasti ja tavaran oltava työmaalla juuri oikeaan aikaan. Ja toki tarjolla pitää olla tasaisin väliajoin myös uusia tuotteita ja innovaatioita”, Jaskari tiivistää.

Hinta houkuttaa talviasennuksissa

Ikkunat ovat perinteisesti olleet sesonkituotteita, mikä on tiennyt ikkunatehtaille hiljaisia talvikuukausia. Nykyisin ikkuna-asennuksia tehdään talotyömailla ympäri vuoden ja se on Kari Hartikaisen mukaan seikka, jolle myös moni omakotiasukas on heräämässä. Uusi ikkuna saadaan vanhan paikalle parhaimmillaan jopa varttitunnissa, joten remontti ei aja asukkaita evakkoon edes talvipakkasilla.

”Tottakai kiinnostukseen vaikuttaa osaltaan hinta. Uudet ikkunat saa tammikuussa aina edullisemmin kuin keskellä kiireisintä kesäsesonkia”, Hartikainen huomauttaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Ikkunavalmistaja iloitsee Finnbuildissa: ”Nyt ollaan ostohousut jalassa””

  1. Onkohan ”Itävallan isäntä” saanut laadun kuntoon ja toimitusajan pitävyyden jutun tasolle?

    1. On saanut, nyt on hienoa myydä kun laatu on käsite joka ohjaa koko toimintaa.

      1. Vielä kun hoitaisi konkurssiuhan aikaiset puutteet kuntoon…

      2. Laadun kuntoon saattaminen on pitkä prosessi – ei onnistu omistajaa vaihtamalla, olipa se sitten minkämaalainen tahansa.

  2. Skaala toimii asiassa yrityssaneerusmenettelyn asettamien puitteiden mukaisesti.

    1. Tuo menettely ei leikkaa vanhojakaan reklamaatioita pois – ne on edelleen korjattava – maksoi mitä maksoi.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat