Kokeile kuukausi maksutta

Lehdon osake sukelsi pörssissä tulosvaroituksen jälkeen

Lehto Groupin osake syöksyi todella rajusti Helsingin pörssissä sen jälkeen, kun yhtiö antoi tulosvaroituksen perjantaina 19. lokakuuta kello 17.30.

Lehto Groupin osakekurssi päätyi pörssissä 5,33 euroon. Vain tuntia ennen osakekaupan päättymistä, juuri ennen tulosvaroituksen julkistusta osakkeella käytiin vielä kauppaa kurssiin 7,31 euroa. Eli vain yhden tunnin aikana kurssi sukelsi huimat 27,1 prosenttia. Torstain päätöskurssiin verrattuna osakkeen hinta rojahti 27,3 prosenttia.

Koko kuluvan vuoden aikana Lehto Groupin kurssi on tullut alas peräti 57,9 prosenttia.

Tulosvaroituksessaan Lehto Group heikensi selvästi arviotaan kuluvan vuoden liikevoittoprosentista ja jossain määrin myös liikevaihdon kasvusta. Yhtiö kertoi myös pohtivansa luopumista osasta korjausrakentamisen toimintoja.

Nyt Lehto arvioi, että konsernin liikevoitto olisi noin 5–6 prosenttia liikevaihdosta, kun yhtiön elokuussa antama arvio oli 8–9 prosenttia. Viime vuonna liikevoittoprosentti oli 10,8.

Kuluvan vuoden liikevaihdon kasvuksi Lehto arvioi nyt noin 20–25 prosenttia, kun elokuun arvio oli 20–30 prosenttia. Viime vuoden liikevaihto oli 597,6 miljoonaa euroa.

Lehdon tulosvaroitus oli jo toinen muutaman kuukauden sisällä. Edellisen tulosvaroituksen yhtiö antoi elokuun alussa. Vielä toukokuussa julkistamassaan ensimmäisen neljänneksen liiketoimintakatsauksessa Lehto Group arvioi yltävänsä yli 10 prosentin liikevoittoon tänä vuonna.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Lehdon osake sukelsi pörssissä tulosvaroituksen jälkeen”

  1. No johan tätä nyt oli odoteltukin. Noin suurella kasvulla vääjäämättä kasvukipuja. Varsinkin mallissa, jossa työmaaorganisaatio on niin pieni ja vastuu tekijöillä. Kaikki rekryt kun eivät voi olla timanttia, niin sitten aika moni työmaa sukeltaa. Vähän aikaa pystyi kikkailemaan luvuilla mutta kyllä pörssin raportointi on sen verran erilaista että sieltä ne vilpit paljastuu.

  2. Mielestäni Lehdon yksi ongelma oli rahan hakeminen pörssistä, raha ei siis tullut yritykseen osaamisen ja voitollisten projektien kautta, vaan sijoittajilta. Aikana jolloin rakentaminen kävi kuumana ja löysää rahaa oli tarjolla. Entä kun rakentaminen hiipuu ja Lehdon toiminnan kehittämisprosessit ovat vielä puolitiessään, ja projekteja hoitavat keskenkasvuiset ’oppilaat’ joiden ammatillinen osaaminen on vielä raakileen tasolla. Tappiolliset projektit syövät tulosta, ja tehdasvalmisteisen rakennushankkeen innovaatiot vielä lapsen kengissä, eikä ulkopuolista rahaa enää tipu. Minusta nämä jotka myivät ajoissa osuutensa kovalla rahalla pois, näkivät Lehdon tulevaisuuden. Jos olisin Lehdon johdossa, pilkkoisin liiketoiminta-alueet ja myisin viipaleet pois, vielä kun ne saa myytyä. Jos rakentamisen lama ennättää Lehdon nilkkaan kiinni, kokonaisuuden myynti on… .

  3. Korjaus on uudisrakentamisen vastakohta taloudellisessa mielessä.

Vastaa käyttäjälle Liian nopeasti, ilman takataskua Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat