Kokeile kuukausi maksutta

Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

Uudessa kilpailussa palkitaan ehdotuksia yhteensä 30  000 eurolla.

Uudessa kilpailussa palkitaan ehdotuksia yhteensä 30  000 eurolla.

Vastoinkäymisistä kärsinyt kauppakeskus Redi yrittää nyt löytää uusia ratkaisuja vaikeuksiinsa. Se aloittaa kilpailun, jossa parhaimmat ratkaisut kauppakeskuksen koettuun sekavuuteen palkitaan rahalla.

Kauppakeskusta on syytetty sekavuudesta, sillä osalla asiakkaista on ollut vaikeuksia löytää paikasta haluamiaan liikkeitä tai jopa ulos. Kauppakeskus on kärsinyt myös asiakaspulasta: kävijämäärä on useimpina päivinä jäänyt 20 000 kävijään tai jopa sen alle kun tavoitteena on 30 000 kävijää.

Redi on lähtenyt hakemaan ratkaisuja melko suureleisesti. Se aloittaa kilpailun, jossa etsitään ratkaisuja kauppakeskuksen sekavana pidettyyn arkkitehtuuriin. Kilpailussa jaetaan palkintoina rahaa, kaikkiaan 30  000 euron arvosta.

Kauppakeskus Redi poikkeaa pohjaratkaisultaan useista muista pääkaupunkiseudun ostoskeskuksista, sillä sen liikkeet ovat käytävien varrella.

Käytävät puolestaan eivät ole suoria. Eri kerrokset ovat myös pohjaratkaisultaan erilaisia. Liiketiloja ei ole ryhmitetty suorakaiteen muotoisen kävelyväylän tai aukion ympärille, kuten useissa muissa kauppakeskuksissa on tehty.

Kilpailussa haetaan nyt ratkaisua tähän koettuun sekavuuteen.

”Tässä haetaan maailmanluokan asiakaskokemusta”

Ongelmien ratkomiseen on haluttu ottaa mukaan koko yhteisö, siksi ongelmaa on nyt lähestytty kilpailun kautta, kertoo Redin markkinointipäällikkö Heli Vainio.

”Redin asiat ovat kiinnostaneet erittäin paljon monia, ja media on tarttunut niihin myös innokkaasti, joten emme halunneet nyt sulkea tätä yhteyttä.”

Miksi ette vain piirrä nuolia lattiaan?

”No me ehdottomasti voitaisiin tehdä niin, jos se olisi niin helposti ratkaistavissa, mutta valitettavasti tämä ongelma ei ratkea sillä. Ihmisen mieli ei toimi niin, se ei ole niin yksinkertainen asia”, Vainio sanoo.

Palvelumuotoilija ja kilpailun suunnittelija Putte Huiman mukaan nuolia ja tarroja on jo kauppakeskuksessa lisätty muun muassa hisseihin. ”Ratkoo ne osittain tätä ongelmaa.”

Kilpailussa etsitään kuitenkin jotain suurempaa, Huima sanoo.

”Tässä haetaan maailmanluokan asiakaskokemusta. Haetaan asiakaslähtöisiä ja isompia ideoita kuin tarranuoli lattiassa. Fyysiset opasteet ovat myös tärkeitä, ja odotamme niitäkin, mutta haemme myös toisenlaisia ratkaisuja. Mahdollisuuksia on monia.”

Onko tämä samalla myös markkinointikampanja?

”Ei missään tapauksessa. Me ihan aidosti haemme tällä ideoita. Toki kaikki, mitä yritys tekee, vaikuttaa jossain määrin brändiin. Kyllä ihmiset ihan varmasti odottavat tämän kilpailun tuloksena ihan konkreettisia ratkaisuja”, Vainio sanoo.

Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 31. tammikuuta. Tulokset julkistetaan maaliskuussa. Suurin yksittäinen palkinto on 10  000 euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?”

  1. ”Kauppakeskus Redi poikkeaa pohjaratkaisultaan useista muista pääkaupunkiseudun ostoskeskuksista, sillä sen liikkeet ovat käytävien varrella.”

    Kyllä nuo itiksessäkin minusta ovat käytävien varrella.

    Ja täytyy sanoa, että kyllä minulla on Forumissakin kovasti vaikeuksia ymmärtää mistä pääsen parkkihalliin tai simonkenttään. Taisin vuoden verran osata kulkea simonkentästä foorumiin, mutta en päinvastoin.

  2. Oodin esittelyvideo oli mainio. Tilat ja kerrokset esitelty hyvin 🙂

Vastaa käyttäjälle elukulainen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat