Kokeile kuukausi maksutta

Amos Rexille lisää kunniaa – nyt Vuoden Betonirakenne -palkinto

Taidemuseo Amos Rex on palkittu Vuoden 2018 Betonirakenteena taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta.

Amos Rex oli arkkitehti Asmo Jaaksille (oikealla) kerran elämässä eteen tuleva tilanne. Vieressä seisoo Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsin toimitusjohtaja Henrik Johansson. Kuva: Liisa Takala

Betoniteollisuus ry:n järjestämän kilpailun palkinto luovutettiin torstaina Helsingissä. Tuomariston mukaan kohde on oivallinen esimerkki betonin käytöstä. Museokokonaisuuden muunneltavat sisätilat sekä erityisesti museon vaativat maanalaiset rakenteet että maanpäälliset kupolirakenteet korostavat rakennusmateriaalin tarjoamia mahdollisuuksia.

”Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja taitavilla detaljeilla varustettu kiinnostava arkkitehtoninen kokonaisuus, joka luo osaltaan uutta vuorovaikutteista, elävää kohtaamisten ja tapahtumien julkista kaupunkitilaa ja -kulttuuria”, palkinnon perusteluissa todetaan.

Helsingin keskustassa sijaitseva Amos Rex muodostuu uusista maanalaisista näyttelytiloista, entisöidystä Lasipalatsista elokuvateattereineen sekä näyttelytilojen kattona kumpuilevasta Lasipalatsin tapahtuma-aukiosta.

”JKMM Arkkitehdit Oy:n suunnittelema Amos Rex on esimerkillinen kohde arkkitehtonisesta kunnianhimosta ja taidosta. Talon kaikissa rakenteissa ja useissa sisätilojen pinnoissa, kuten pääsisäänkäynnin portaissa ja lattioissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Voittaneessa työssä yhdistyvät merkittävällä tavalla arkkitehti- ja rakennesuunnittelu, innovatiivinen tilasuunnittelu sekä taidokas ja laadukas rakentaminen”, palkintoperusteluissa arvioidaan.

Amos Rex toteutettiin Helsingin kaupungin ja Föreningen Konstsamfundetin yhteishankkeena. Suunnittelu alkoi vuonna 2013 ja rakennustyöt tammikuussa 2016. Museon ensimmäinen näyttely avautui yleisölle elokuussa 2018. Museo on ollut erittäin suosittu.

Betoniteollisuus ry:n Vuoden Betonirakenne -kilpailu on järjestetty vuodesta 1970 lähtien ja siihen osallistui tänä vuonna 11 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Tuomariston puheenjohtaja toimi Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila.

Amos Rexin suunnittelusta ja toteutuksesta palkittiin:

• Rakennuttaja: Föreningen Konstsamfundet R.F.
• Tilaaja: Fastighets Ab Glaspalatset i Helsingfors
• Käyttäjä: Amos Rex
• Rakennuttajakonsultti ja projektinjohto: Haahtela-rakennuttaminen Oy
• Arkkitehtisuunnittelu: JKMM Arkkitehdit Oy
• Rakennesuunnittelu: Sipti Oy
• Rakennesuunnittelu, kupolit: Sweco Rakennetekniikka Oy
• LVIS-suunnittelu: Ramboll Finland Oy
• Urakoitsija: Haahtela Oy
• Betonikivien valmistaja: Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
• Ympäristörakentaminen: Viher-Pirkka Oy

Vuoden Betonirakenne 2018 ehdokkaat olivat (tuomariston käsittelyjärjestyksessä):

• Amos Rex, Helsinki – JKMM Arkkitehdit
• Huvila Askainen, Turku – Eräpohja Arkkitehdit Oy
• Oodi keskustakirjasto – ALA Arkkitehdit
• Laitaatsalmen silta, Savonlinna
• HUS Hyvinkään sairaala – Arkkitehdit Kontukoski Oy
• Lastensairaala Helsinki – SARC Oy
• Väre, Aalto-yliopisto – Verstas Arkkitehdit Oy
• Eteläranta 10: julkisivukorjaus – Petäjä Arkkitehdit Oy
• Hybriditalo Kruunuparkki 5 – Arkkitehtitoimisto NRT Oy
• Tampereen Lumina – Arkkitehtitoimisto BST
• Niskaparkki asuin- ja pysäköintitalo, Joensuu – Arkkitehtitoimisto Arcadia Oy

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Amos Rexille lisää kunniaa – nyt Vuoden Betonirakenne -palkinto”

  1. En ole lehtenne lukija, mutta näin uutisen ensiksi ratikassa ja yllätyin positiivisesti.

Vastaa käyttäjälle Atro Niiniluoto Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat