Kirja-arvostelu: Turun tauti voi edelleen hyvin

Turun tauti nousi julkisuuteen 1970-luvun alussa Hamburger Börsin purkamisen myötä. Ilmiönä se oli kuitenkin paljon vanhempi.

”Kun jatkuvasti on näyttänyt siltä, että kansalaismielipide ja sen perustelut kaikuvat poliittisessa päätöskoneistossa kuuroille korville, voi kysyä, mikä on korvat tukkinut? Onko ollut painavampia argumentteja, jotka kahisevat ja kilisevät? Onko Turun kunnallispoliittinen päätöksenteko sairastunut mädännäisyyden tautiin, Turun tautiin”, kirjoitti aiheesta vuonna 1982 kirjan (Turun tauti – kansanvallan kriisi suomalaisessa ympäristöpolitiikassa) tehnyt oikeustieteen professori Hannu Tapani Klami.

Hän totesi, että epäily virka- ja luottamusmiesten lahjottavuudesta ei ollut kuitenkaan mikään uusi keksintö ja Åbosmittan-sanaa oli käytetty lehdistössä jo vuonna 1917.

Itse kirjoitin Turun taudista vuonna 2016 osana Rakennuslehteen tekemääni historiakatsausta (Rakentamisen musta kirja). Oma näkökulmani aiheeseen oli rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyvässä korruptiossa aina 1960-luvulta lähtien.

Turkulaiset kansalaisaktivistit Maarit Nermes ja Pauliina de Anna ovat nyt kirjassaan jatkaneet aiheen käsittelyä näkökulmanaan rakennusten purkaminen ja kaavoitus.

Kirjoittajien mukaan vanhat turkulaiset virkamiehet eivät aina edes hävenneet kiinni jäätyään.

”Kaavoitusosaston johtaja Risto Tilus tapasi sanoa, että lahjustuomio on kuin prinikka rinnassa. Toinen Turun virkamies 1980- ja 1990-luvuilta, teknisen sektorin apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä puolestaan tokaisi, että virkarikos päivässä pitää mielen virkeänä.”

Arvorakennusten purkamisia vastaan

Kirjan näkökulma ei ole kuitenkaan korruptiossa vaan sen osalta lähinnä kerrataan omaa kirjoitustani ja Hannu Tapani Klamin kirjaa.

Kirjoittajat huomauttavat hyvin, että nykyinen Turun tauti ei koske vain kaavoittamista, purkamista ja rakentamista vaan sen ytimestä löytyy hallinnon ja demokratian toimimattomuus.  Ongelman ytimessä on vaalirahoitus ja vaalirahoittajia suosivien päätösten tekeminen. Jos esimerkiksi ison puolueen paikallinen puheenjohtaja istuu samalla kaavoitusosaston virkamiehenä, niin herkkyys kuunnella puolueen vaalirahoittajia voi olla varsin hyvä.

Samanlaisia ongelmia on monissa muissakin kaupungeissa. Omassa kirjoituksessani olen tuonut esiin erityisesti Vantaan ja Oulun ongelmat, jotka ovat johtaneet tuomiohinkin.

Kirjoittajien päämielenkiinto on arvorakennusten purkamisessa ja kaavoituksessa ja toisaalta myös nykyhallituksen arvostelussa siltä osin kuin se on pyrkinyt rajoittamaan valitusoikeutta ja suosinut yksityistä etua julkisen edun ohi.

Rakennusten purkaminen ei kirjoittajien mielestä ole suinkaan loppunut Turussa, vaikka sen arkkitehtipoliittisessa ohjelmassa painotetaan vanhan rakennuskannan säilyttämistä. Köysitehtaan muuttaminen Turun taideakatemiaksi ja junahallin muuttaminen kulttuurikeskus Logomoksi ovat näitä positiivisia esimerkkejä.

Kirjassa kehuja saa Åbo Akademi, jonka monet toimitilat sijaitsevat Piispankadun arvokkaan puutaloalueen keskellä. Vielä 1970-luvulla Åbo Akademi purki siellä surutta taloja betonitalojen tieltä, mikä synnytti purkamisia vastustavan Piispankatu-yhdistyksen. Kun Akademin lisä- ja täydennysrakennus Arke sovitettiin puutalomiljöösen, se kävi asiasta ensin avointa kansalaiskeskustelua.

Vaikka turkulaispoliitikot ovat toistuvasti vakuutelleet, että Turun tauti on jo parannettu, niin vielä vuonna 2011 purettiin kulttuurihistoriallisesti arvokas, satavuotias puinen jugendtalo, joka tunnettiin nimellä Sininen talo. Turulle oli myönnetty Euroopan kulttuuripääkaupungin arvo, mutta kaupungissa juhlavuonna vieraillutta EU-komission puheenjohtajaa Jose Barrosoa oli vastassa mielenosoittajat, jotka vaativat kulttuuriperinnön tuhoamisen lopettamista.

Tänään jopa 1970-luvulla valmistunut ”uusi” Hamburger Börs halutaan purkaa.

Vuonna 2017 Turun hallinto-oikeus ja vuonna 2018 korkein hallinto-oikeus hyväksyivät Suomen Yliopistokiinteistöjen purkuluvan entisen kasarmialueen 140 vuotta vanhoille puutaloille. Perusteluna oli, että rakennuksia ei ollut suojeltu 18 vuotta vanhassa asemakaavassa.

Rakennuslaki sanoo, että purkuluvan myöntämisen perusteluna on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä. Hallinto-oikeus linjasi kuitenkin sen tarkoittavan, että jollei rakennusta asemakaavalla tai rakennusperinnön suojelusta annetun lain nojalla päätetä suojella, sen purkamiselle ei ole laissa säädettyjä esteitä.

Jo vuonna 2004 KHO teki merkittävän linjanvedon, kun se hyväksyi Turun Kaskenkatu 3:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan piharakennuksen purkamisen. Sen purkamista haki sijoittaja Raimo Puolimatka, takavuosien kuuluisan grynderin Armas Puolimatkan poika.

”Sillä seikalla, että rakennus on merkitty Turun keskustan rakennussuojelun kohdeluetteloon rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena merkinnällä SR-4, ei ole merkitystä harkittaessa rakennuksen purkamista koskevan luvan myöntämistä”, oikeus totesi.

Kirjoittajien mukaan yksi tärkeimmistä syistä, miksi Turun kaupunginvaltuuston vuonna 1997 yksimielisesti käynnistämä keskustan osayleiskaavatyö ei ole koskaan edennyt, on juuri rakennussuojelulta välttyminen.

”Jos kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojeleminen vahvistettaisiin keskustan osayleiskaavassa, keskusta-alueen kiinteistöjen kehittäminen vaikeutuisi huomattavasti”, he kirjoittavat.

Turun vaikuttajiin pitkään kuulunut valtiovarainministeri Petteri Orpo halusi kirjoittajien mukaan ottaa tuon turkulaisen ajatusmallin myös maankäyttö- ja rakennuslakiin.

”Voidaan ajatella, että joissakin tilanteissa yleiskaava ohjaa maankäyttöä tarpeettoman yksityiskohtaisesti”, sanotaan kirjassa Orpon linjanneen.

Valittajia vai kansalaisvaikuttajia?

Molempia kirjan kirjoittajia voi kuvata aktiivivalittajiksi tai valitusten tehtailijoiksi, kuten Turkulainen-lehti teki viime vuonna kuvatessaan kansalaisjärjestöä Meidän Turku, jonka puheenjohtajistoon molemmat kirjoittajat kuuluvat.

Meidän Turku on tehnyt Turun hallinto-oikeuteen vuodesta 2001 huhtikuuhun 2018 yhteensä 29 valitusta. Vain kaksi valituksista on johtanut toimenpiteisiin. Valitukset ovat koskeneet yleensä asemakaavamuutoksia, joiden kumoamista valituksissa on vaadittu. Toriparkista yhdistys on jättänyt useamman valituksen, jotka kaikki on hylätty.

Yhdistys on valituksissaan vastustanut erityisesti puutalojen purkamista. Moni voi siksi pitää heitä myös kansalaisvaikuttajina. Kirjoittajat ovat seuranneet vuosikymmenten ajan Turun kaupungin hallintoa sekä järjestelmän sisältä (de Anna on sitoutumaton, vihreä poliitikko) että aktiivisina toimijana sen ulkopuolelta.

Kirjoittajien mukaan turkulaisten olohuonetta, Turun keskustaa, ovat suunnitelleet vuosikymmeniä erilaiset liikemiesryhmittymät. Turun rakennuslautakuntaa johti pitkään kiinteistösijoittamista harjoittanut kokoomuslainen TS-Yhtymän toimitusjohtaja Keijo Ketonen.

Toisin kuin eduskunnassa, kunnissa valiokuntiin voidaan valita muitakin kuin vaaleissa kannatuksensa mitanneita henkilöitä. Sama käytäntö oli pitkään myös Helsingin kaavoituksessa eli sitä johtivat liike-elämässä tai rakentamisessa kannuksensa ansainneet johtajat eivätkä suinkaan kansalaisten luottamusta nauttivat henkilöt.

Toriparkista kiistelty pitkään

Turun Sanomilla on tälläkin hetkellä suuria intressejä Turun keskustan kaavoittamisessa. Turun Sanomien kupeessa olevalle ns. Österbladin tontille on tarkoitus laatia kerrostalokaava. Tontilla sijaitsee yli satavuotiaita puutaloja. Turun toriparkki on jo pitkään ollut TS-Yhtymän toiveissa.

Toriparkki on herättänyt Turussa paljon keskustelua. Toripakkia suunniteltiin jo 1980-90-lukujen taitteessa ensin torin viereen Aurakadun jugendtalojen alle. Hakan konkurssi ja lama kaatoi hankkeen. Sen jälkeen siirryttiin suunnittelemaan maanalaista paikoitusta.

Kirjoittajien mielestä toripakkiasiat näyttävät olevan Turun suurimpia salaisuuksia. Kaupunki on sitoutunut 100 miljoonan euron hankkeeseen 30 miljoonalla eurolla, mutta silti kuntalaisille hanke on ollut hämärä.

Turun Toriparkki Oy:n taustalla on kauppatorin ympäristön yrityksiä, kuten TS-yhtymä, Turun Seudun Osuuspankki, ja Turun Osuuskauppa. Ennen kuin toriparkille haettiin rakennuslupaa, yhtiö myytiin T-Park Oy:lle, pöytälaatikkoyhtiölle, jonka osakepääoma on 2500 euroa. Sen omistaa Skanska Länsi-Suomen entinen johtaja Jari Pölönen.

Myöhemmin mukaan tuli Taaleri Sijoitus Oy. Toisin kuin Turun kaupunki väitti, se ei kirjoittajien mukaan ole yhtiön pääosakas vaan hankkeen rahoitusta järjestellyt vähemmistöosakas.

”Ainoat laaditut sopimukset ovat maanvuokrasopimus ja T-Park Oy:n kanssa laadittu kustannussopimus arkeologisista kaivauksista.”

Kirjoittajien olettamus on, että parkkiluolan rakentaminen saveen on Turussa sellainen riskibisnes, että vakavasti otettavat yritykset eivät haluaisi siihen omalla riskillään ryhtyä.

”Kun Kauppatorin kehittämisestä on tehty ensin esisopimukselle, sitten maanvuokrasopimuksella ja käytännön järjestelyillä Turun Toriparkki Oy:n ja Turun kaupungin yhteishanke, bulvaani voi kätevästi jättää laskut turkulaisten veronmaksajien maksettavaksi”, kirjoittajat vihjaavat.

Riskibisnestä tai ei, mutta Skanska aloitti Toriparkin rakentamisen viime syksynä. Autopaikkoja siihen tulee 600.

Hallitus suitsi valituksia normitalkoiden verukkeella

Kirjassa on poliittisesta vallankäytöstä varsin hyviä huomioita, jotka koskevat muutakin kuin Turkua:

Kun maankäyttö- ja rakennuslaki 1990-luvun lopulla laadittiin, siinä korostettiin kansalaisten oikeuksia vaikuttaa kunnan päätöksiin ja heidän mahdollisuuksiinsa laillisuusvalvontaan. Kansalaisten harjoittaman laillisuusvalvonnan katsottiin olevan korrruption vastaista toimintaa. 2000-luvulla kuntalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallistumista kaavoittamiseen on kirjan mukan alettu kuitenkin alettu pitää kilpailuesteenä.

Vuoden 2007 vaaleissa pääasiassa kokoomusta ja keskustaa rahoittaneen Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n agendalla oli kuntalaisten valitusoikeuden lakkauttaminen tai vähintään sen merkittävä rajaaminen kaavoittamisen ja rakentamisen helpottamiseksi. KMS oli antanut vaalitukea suurimmalle osalle Matti Vanhasen hallituksen ministereistä. Niinpä juuri Vanhasen hallitus aloitti maankäytön suunnittelua koskevien normien purkamisen.

Tätä työtä on nyt jatkanut Juha Sipilän hallitus. ”Norminpurkutalkoot” ovat kohdistuneet pääasiassa kansalaisten oikeuksien kaventamiseen, mutta samalla hallitus on ihan konkreettisesti edistänyt purkamista. Oikeusministeri Antti Häkkäsen johtama ministeriö laati lakiehdotuksen, jonka mukaan asunto-osakeyhtiöissä määräenemmistö (neljä viidesosaa) voi päättää talon purkamisesta.

Vaikka Häkkänen muuten on pitänyt tiukasti kiinni omistuksen perustuslaillisesta suojasta, niin tämän lain osalta hän ei kirjoittajien mukaan pitänyt tarpeellisena viedä lakiehdotusta perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi.

Norminpurkutalkoiden vaikutukset näkyvät kirjoittajien mukaan myös Turussa. Kiinteistönjalostajat ovat iskeneet silmänsä keskustan suojeltuihin kerrostaloihin. Niiden taloudellista arvoa parannetaan rakentamalla lisäneliöitä ullakoille. Tällaisia muutoksia on entistä helpompi tehdä kunnallisin poikkeusluvin.

Valituksistakaan ei ole enää entisen tapaa uhkaa, sillä ensitöikseen hallitus moninkertaisti tuomioistuinmaksut. Tavoitteena on vähentää valituksia.

Valittaminen ei ole suinkaan aina ilmaista. Suomen Yliopistokiinteistöt esimerkiksi vaati kirjoittajien mukaan Meidän Turku ry:ltä korkeimmassa hallinto-oikeudessa asianajokorvauksia liki 5000 euroa, koska yhdistys oli valittanut Turun Kasarmialueen 140 vuotta vanhojen puutalojen purkuluvasta.

Aikaisemmin raukeavista tai varsinaista käsittelyä vaille jäävistä päätöksistä ei tarvinnut maksaa. Nyt KHO:n palvelun hinta voi olla 50 euroa sanalta. Ministeri Kimmo Tiilikainen on todennut, että tavoitteena on ollut tehdä loppu kansalaisten ”turhista” valituksista.

Mikä on turhaa tai kiusantekovalittamista?

Kirjoittajien yllä olevat huomiot ovat hyviä, mutta mikä sitten on turhaa valittamista:

Naapureiden ei-minun-takapihalleni -valitukset? Kansalaisten huoli vanhojen talojen kohtalosta? Vai keskustavaikuttajan Kalasataman Redistä tehty valitus sillä perusteella, että hän ei vaan kannattanut pääkaupunkiseudun kasvua? ELY:n asiantuntemukseen pohjautuvat valitukset, joista useimmat kaiken lisäksi ovat johtaneet ELY:n kannalta myönteiseen ratkaisuun?

Joskus valitusoikeutta on käytetty hyväksi myös oman edun ajamiseksi, kuten kävi Helsingissä Eiranrannan tontinjaosta tai Jätkäsaaren Bunkkerin toteuttajasta valitettaessa.

Oikeusoppineet eivät vuonna 2016 nähneet mitään syytä rajata kuntalaisilta valitusoikeutta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Kirjoittajat muistuttavat, että hallituksen uudistuksen myötä kuitenkin ensimmäiseksi ELY-keskuksilta vietiin käytännössä sekä puhe- että valitusoikeus. Kunnanvaltuutettuja oli närästänyt ELY-keskusten valta ja valitusoikeus, sillä heidän mielestään kunnat luottamushenkilöt eivät tarvitse laillisuusvalvonnan päällystakkia.

Keskustalaisia on kirjan mukaan harmittanut, että ELY-keskukset ovat sekaantuneet maaseudun niemien ja notkojen täyttämiseen mökeillä ja omakotitaloilla poikkeuslupien turvin.

Kauppakeskusten rakentamista helpotettiin

Kirjan mukaan Espoon rakennusvalvonnan entinen johtaja, kansanedustaja Veronica Reh-Kivi ihmetteli valituksien rajaamista eduskunnan täysistunnossa 21.3.2017. Espoo on tunnettu Suomen valitusherkimpänä kuntana, joten Rehn-Kivellä oli asiasta hyvä omakohtainen kokemus.

”On tärkeää, että meillä on viranomaistaho, joka valvoo kuntien kaavoitustoimintaa ja myöskin sen lainmukaisuutta ja maakunnan tavoitteiden mukaisuutta. Valitettavasti kunnissa tehdään usein aika lyhytnäköisiä päätöksiä, kun on kiire saada joku toimija kuntaan”, hän totesi ja viittasi esimerkiksi niihin vaikutuksiin, mitä syntyy, kun isoja kauppakeskuksia sijoitetaan keskusta-alueiden ulkopuolelle”, Rehn-Kivi perusteli.

Kauppakeskusten sääntelyn purkaminen oli kirjan mukaan  yksi Kehittyvien Maakuntien Suomen rahoittajina toimineiden kauppakeskusliikemiesten keskeisiä tavoitteita, kun he jakoivat vaalirahaa.

Liikemiesten tavoitteet toteutuivat ilman vaalirahakohua pääministeri Juha Sipilän hallituksen myötä. Kaupoille annettiin lähes vapaat kädet investoida minne haluavat. Oulukin on nyt saanut Ideaparkkinsa.

Maanomistajille kaavoituksen arvonnousut

Sipilä on tehnyt paljon muutakin hyvää liike-elämälle kotiseudullaan. Jopa Liikennevirastolle tuli yllätyksenä rahoitus Kempeleen ja Kemin välisen tieyhteyden parantamiseen. Pääministeri järjesti rahoituksen myös Hailuodon siltahankkeelle.

Hän on halunnut puuttua Oulussa myös maapolitiikkaan tavalla, joka hyödyntää lähinnä hänen kannattajakuntaansa.  Rakennuslehti kirjoitti tästä joulukuussa.

Oulun pitkäjänteinen maapolitiikka on kerännyt paljon kehuja koska sillä on pidetty tonttien hinta ja samalla asuntojen hinnat kurissa. Tuota maapolitiikkaa alettiin Oulussa kuitenkin arvostella siinä vaiheessa, kun keskustapuoluevaltaisia naapurikuntia liitettiin kaupunkiin.

Oikeusministeriössä valmisteltiin vuoden 2018 lopussa lakimuutosta, joka olisi poistanut lunastuslaista arvonleikkauksia sääntelevän pykälän. Muutos tarkoittaisi sitä, että kunta ei voisi enää lunastaa maata yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin raakamaan hinnalla. Maanomistaja saisi itselleen kaavoituksen tuoman arvonnousun.

Jopa keskustan hallitsema Kuntaliitto vastusti esitystä. Arvio oli, että asunnot kallistuisivat rakennusmaan kallistumisen myötä.

Oikeusministeri Antti Häkkänen pyrki viemään lakimuutoksen pikavauhtia eduskuntaan, jotta nykyhallitus ehtisi varmasti saada sen läpi.

Markkinaliberaali oikeusministeri ja hänen veljensä

Ministeri Häkkänen on perustellut aloitteellisuuttaan sillä, että kyse olisi hänen mukaansa perustuslain mukaisesta omaisuudensuojasta.

Kirjan mukaan porvaripuolueissa omaisuuden suoja on haluttu ulottaa myös rakennusoikeuteen, vaikka omaisuuden suoja koskee vain ainoastaan kiinteistön pakkolunastusta tai muuta vakavaa käyttö- ja omistusrajoitusta. Esimerkiksi vanhentuneiden asemakaavojen rakennusoikeuksien vähentäminen on laillista eikä riko omaisuudensuojaa, kuten oikeustieteen professori  Klami on todennut. Tässä asiassa tosin KHO:lla on ollut toisenlaisiakin näkemyksiä.

Nyt hallitus on MRL-lakiuudistuksen yhteydessä halunnut määritellä rakennusoikeuden osaksi perustuslaillista omaisuudensuojaa.

Antti Häkkänen kuuluu kokoomuksen markkinaliberaaliin siipeen. Heti ensi töikseen hän nimitti avustajakseen vantaalaisen vaikuttajan ja entisen kansanedustajan Tapani Mäkisen, vaikka tätä jo silloin epäiltiin taloudellisista laiminlyönneistä ja korruptiosta. Mäkinen ymmärsi erota itse huhtikuussa 2018 häneen kohdistuneiden rikosepäilyjen vuoksi. Tosin hän toimii edelleen Häkkäsen ja puolueen asiantuntijana maankäyttö- ja rakennuslakia valmisteltaessa. Kykypuolueessa osataan arvostaa monipuolista kokemusta.

Kun hallitus nyt valmistelee MRL:n uudistamista, on yhdeksi pysyväksi asiantuntijaksi nimetty Antti Häkkäsen veli Martti Häkkänen, huomasivat Turku-kirjan kirjoittajat.

Hän on julkaissut teoksen: Rakennusoikeuden sääntely. Tutkimus kunnan kaavoitustehtävästä ja rakentamisen edellytyksistä maanomistajan oikeusasemaa silmällä pitäen.

Kirjoittajien mukaan Martti Häkkänen edustaa uusliberaalia oikeus rakentamiseen -ideologiaa. Hänen lähtökohtansa on perusrakentamisoikeus.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisessa yksityisten tahojen osallistumista kaavoitukseen eli postimerkkikaavoitusta halutaan edistää nykyisestäänkin. Rakennuttajia ja kiinteistönkehittäjiä on närästänyt se, että kunnassa itsepäinen asemakaava-arkkitehti on saattanut torpata yksityisten kaavoitusideat. Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto esittää, että yksityinen kaavoitusehdotus pitäisi käsitellä kunnassa tasaveroisesti kunnan virkatyönä tekemän kaavoituksen kanssa.  Poliitikot voisivat sitten ratkaista kumman valitsevat. Turussa ehdotus saa varmaan suosiota.

Kirja on saatavissa Nomertan nettikaupan lisäksi muun muassa Turun kansallisesta kirjakaupasta.