Kokeile kuukausi maksutta

Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

Hämeentien remontissa neljä raitiolinjaa siirtyy kuukausiksi poikkeusreiteille, läpiajavat yksityisautot ohjataan Sörnäisten rantatielle. Vain bussit jäävät remontin ajaksi. Yksityisautot saavat jatkossa ajaa Hämeentiellä vaan tonteille.

Sturenkadun ja Hämeentien risteys Helsingissä. Kuva: Joonas Salo

Juuri kun kantakaupungin länsilaidalla aletaan toipua Mechelininkadun pitkästä katu-urakasta, kaupungin itälaidalla avautuu liikennejärjestelyiltään vielä lähes yhtä pitkäkestoinen ja hankala peruskorjausurakka.

Hämeentien peruskorjaus sysää neljä raitiolinjaa poikkeusreiteille useiksi kuukausiksi maaliskuun 4. päivästä lähtien.

Hämeentiellä liikennöivien raitiolinja 6:n ja 7:n lisäksi myös Kurvista Helsinginkadulle kulkevien 1:n ja 8:n reittikadut muuttuvat lähes vuodeksi. Linjat 6 ja 7 palaavat Hämeentielle arviolta puolentoista vuoden kuluttua elokuussa vuonna 2020.

Autot poistuvat

Bussien on määrä kulkea Hämeentiellä koko urakka-ajan, mutta yksityinen läpiajoliikenne ohjataan Sörnäisten rantatielle heti urakan alussa.

Remontti merkitsee samalla myös yhden aikakauden päätöstä. Autojen läpiajoliikenne ei palaa Hämeentielle urakan jälkeenkään. Autojen poistuminen merkitsee muun muassa sitä, että Hämeentielle saadaan pyöräilijöille omaa tilaa.

Muutos on symbolisesti merkittävä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Helsinki nostaa merkittävällä kadulla pyöräilyn selkeästi autoilun yläpuolelle.

Tarjouskilpailun voitti Destia

Liikennejärjestelyt voivat vielä täsmentyä. Tarjouspyynnön mukaisesti urakoitsijalle on varattu 1,5 kuukauden erillinen työnsuunnittelujakso.

Projektipäällikkö Jukka Väisänen kaupunkiympäristön toimialalta sanoo, että työmaan yksityiskohtaisista järjestelyistä neuvotellaan urakoitsijan kanssa, kun nimet ovat sopimuspapereissa.

Tarjouskilpailun voittajaksi selvisi vuoden vaihteessa Destia oy. Päätöksen valitusaika on vielä kesken.

Lähes 17 miljoonan euron urakassa peruskorjataan kunnallistekniikkaa koko Hämeentien osuudelta sekä Sörnäisten metroaseman vuotava katto Kurvissa.

Hämeentie muuttuu Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä jalankululle, pyöräilijöille ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi.

Ajo Hämeentien talojen tonteille sekä yritysten jakeluliikenne sallitaan.

Mechelininkatu ja Hämeentie eivät ole ainoat kantakaupungin kadut, joiden uumenissa on huonokuntoisia vesi- ja viemärijohtoja, uusittavia kaukolämpöputkia sekä tele- ja sähkökaapeleita. Kunnallistekniikka on vanhassa kantakaupungissa tullut peruskorjausikään.

Helsinki onkin avaamassa Aalto-yliopiston kanssa tutkimusprojektia, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on lyhentää urakoiden kestoa, lieventää ympäristölle koituvia haittoja, koordinoida yhteistyötä ja parantaa viestintää.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti”

  1. Eikö pyöräilijöiden hyysääminen ala riittää???

  2. Autoilu antaa vapautta, kieltäkää diesel valtamerilaivat, syntyvyys, maahanmuutto ja lentäminen jos oikeasti haluatte luontoa pelastaa !

  3. Tällä toiminnalla yriterään perustlla tulevia ”ruuhkamaksuja”

  4. Kohta ei kenelläkään ole enää hauskaa.

  5. Kallion pienen hörhöporukan viherfasismista kärsivät kaikki. Demokratiaa todellakin. Muistetaan tämän katastrofin vihreitävihreitä puu ja naisia heti eduskuntavaaleissa. He ja kaverit kun pyrkivät yhtäälle jos toisaallekin. Anni Sinne ja Tonnemäki

  6. Hanke aloitettiin Emma Karin aloitteesta. Emma nimittäin asuu Hämeentien varressa.

Vastaa käyttäjälle Jukka Kohonen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat