Kokeile kuukausi maksutta

Historiallinen korruptiotuomio lieveni hovioikeudessa: Vantaan Jukka Peltomäki tuomittiin pelkästä rikkomuksesta, lahjusten antamisesta tuomittu arkkitehti vapautettiin

Helsingin hovioikeus on lieventänyt Vantaan entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen (sd) tuomiota lahjusjutussa. Hovioikeus katsoi Peltomäen syyllistyneen törkeän lahjuksen ottamisen sijasta lahjusrikkomukseen, josta seuraa sakkorangaistus.

Helsingin hovioikeus kuuli Jukka Peltomäkeä viime vuoden syyskuussa. Kuva: Rio Gandara / HS

Rangaistus on 51 päiväsakkoa eli 1 632 euroa.

Hovioikeuden ratkaisusta äänestettiin. Yksi hovioikeuden jäsen olisi hylännyt myös syytteen lahjusrikkomuksesta.

Käräjäoikeus oli tuominnut Peltomäen kuntapäättäjälle poikkeukselliseen 2,5 vuoden vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden tuomiosta poiketen Arkkitehtitoimisto Forma-Futuran toimitusjohtaja Leila Tuomista koskevan syytteen kaikilta osin.

Tuominen oli saanut käräjäoikeudessa 2 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksen törkeästä lahjuksen antamisesta. Hovioikeus myös vapautti hänet liiketoimintakiellosta.

Syytteet koskivat Peltomäen toimia Vantaan maankäytön- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajan virassa vuosina 2006–2011.

Hovioikeus katsoo, ettei Jukka Peltomäen asema luottamuselimissä ollut sellainen, että häntä palkitsemalla olisi ollut mahdollista saada taloudellisia etuja.

Oikeuden perustelujen mukaan Peltomäki ei ole voinut suoraan vaikuttaa kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltävien kaava-asioiden sisältöön eikä niiden käsittelynopeuteen. Lautakunnan kaksi jäsentä vahvisti, että käsiteltävät asiat yleensä menivät läpi esittelyn mukaisesti, mutta yhdenkin jäsenen pyynnöstä ne jätettiin pöydälle.

Rakennuslupajaostossa Peltomäen vaikutusmahdollisuudet ovat oikeuden mukaan olleet olemattomat.

Syyttäjän keskeinen väite oli se, että Peltomäki pystyi vaikuttamaan asioihin jo varhemmin eli virkamiesvalmistelun aikana. Hovioikeuden mukaan ei kuitenkaan ole näytetty toteen, että näin olisi tapahtunut.

”Kukaan Jukka Peltomäen alaisista ei ole kertonut, että Peltomäki olisi kehottanut suosimaan sellaisia kaavamuutoshakemuksia, joissa Tuominen oli ollut asianosaisen suunnittelijana”, hovioikeus tähdentää.

Tuomisen toimeksiantojen määrä oli vähentynyt Peltomäen virkakauden aikana ja häntä koskevat kaava-asiat olivat edenneet tavanomaista hitaammin.

Vantaan eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja Juhani Paajanen (sd) on oikeudessa kertonut, että johdon puuttuminen yksittäisten kaava-asioiden valmisteluun olisi käytännössä ollut hankalaa. Työntekijöitä ja asiantuntijoita oli paljon, ja vaikuttaminen olisi näkynyt ulospäin.

Hovioikeus myöntää, että asemansa puolesta Peltomäellä oli päätösvaltaa kaupungin kehittämisessä. Hänen kannanotollaan on voinut olla ratkaiseva merkitys hankkeen toteutumisen kannalta.

”Esitetty näyttö ei kuitenkaan tue sitä johtopäätöstä, että Peltomäki olisi näin menettelemällä pyrkinyt edistämään Tuomisen intressejä”, oikeus perustelee.

Peltomäen virka-aikana Tuomisen Forma-Futura oli saanut vain kaksi uutta suunnittelukohdetta Vantaalla. Näissä Kaivokselan kirkkoa ja Louhelan ostoskeskusta koskevissa tapauksissa ei oikeuden mukaan ollut näyttöä siitä, että Peltomäki olisi vaikuttanut asioiden käsittelyyn muuten kuin hyväksymällä aluearkkitehdin näkemyksen.

Muut syytteessä mainitut suunnittelukohteet olivat tulleet vireille ennen kuin Peltomäki työskenteli maankäytön apulaiskaupunginjohtajana.

Esimerkiksi Kivistön uuden kauppakeskuksen suunnittelijaksi Forma-Futuran on palkannut HOK-Elanto ennen Peltomäen valintaa maankäytön johtoon vuonna 2006. Oikeudessa esitetyn näytön perusteella tämä on perustunut Tuomisen ja HOK-Elannon pitkään yhteistyöhön.

Oikeuskäsittelyssä syyttäjä oli tuonut esiin, että rakennusliikkeiden edustajat ovat voineet ottaa yhteyttä Peltomäkeen ennen kuin mitään asemakaavamuutosta edes oli vireillä. Oikeus kuitenkin katsoo, että Peltomäki ei tällaisissa tapaamisissa ollut suositellut Forma-Futuraa.

Oikeuden kuulemat rakennusliikkeiden edustajat eivät olleet havainneet, että Vantaan kaupunki olisi pyrkinyt vaikuttamaan eri kohteiden suunnittelijoiden valintaan.

Käräjäoikeus katsoi, että Peltomäen sekä hänen kahden poikansa maksama vuokra Forma-Futuran asunnoissa oli markkinavuokraa edullisempi. Hovioikeuden mukaan tilastovertailu antaa vain suuntaa Jukka Peltomäen perheasunnon vuokrasta eikä sen avulla voida varmistua siitä, mikä olisi todellinen käypä vuokra juuri tässä asunnossa.

Näytön perusteella vuokra olisi ollut liian alhainen vuosina 2006–2009, mutta korotuksen jälkeen markkinahintainen. Vuokraetuuden suuruus olisi arviolta 23 600 euroa.

Hovioikeuden mukaan lapseton Tuominen oli kokenut Peltomäen pojat itselleen tärkeiksi Jukka Peltomäen asemasta huolimatta. Siksi pojille oli järjestynyt vuokra-asunnot Tuomisen kautta. Tuominen on muistanut poikia myös omassa testamentissaan.

Tuominen antoi Peltomäen poikien golfyhtiölle 80 000 euron lainan, ja hän oli tukenut veljeksiä taloudellisesti jo ennen Peltomäen virkakauden alkua.

Tuominen oli antanut Peltomäen poikien yhtiölle vielä toisen, 100 000 euron suuruisen lainan vuodenvaihteessa 2012–2013 konkurssin välttämiseksi. Jukka Peltomäki jätti kaupunginjohtajan tehtävän vuonna 2011, kun talousepäilyt tulivat julki.

Hovioikeuden mukaan Jukka Peltomäki on ottanut vastaan Leila Tuomiselta ja tämän yhtiöiltä yhteensä 138 507,05 euroa runsaan neljän vuoden aikana 2006–2011. Hovioikeus pitää etua merkittävänä ja sen ajoittumista Peltomäen virkakauteen epäilyttävänä.

Huomattavien etujen vastaanottaminen useiden vuosien aikana on ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Siksi hovioikeus katsoi Peltomäen syyllistyneen lahjusrikkomukseen.

Peltomäki tuomitaan menettämään valtiolle koko tämä taloudellinen etu. Hovioikeus siis lievensi käräjäoikeuden tuomiota myös tässä suhteessa. Käräjäoikeus tuomitsi menetetyksi 187 958,05 euroa.

Hovioikeus tuomitsi Peltomäen 80 päiväsakon rangaistukseen, jota se alensi oikeudenkäynnin viivästyksen ja Peltomäen vapaudenmenetyksen vuoksi 51 päiväsakkoon.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Historiallinen korruptiotuomio lieveni hovioikeudessa: Vantaan Jukka Peltomäki tuomittiin pelkästä rikkomuksesta, lahjusten antamisesta tuomittu arkkitehti vapautettiin”

  1. Yllättävän vapauttava tuomio, asevelisosialidemokratia saa siis hovioikeuden luvalla jatkua Suomessa jatkossakin?

    1. Itseäni tuomio ei yllättänyt. Kirjoitin rakentamisen korruptiota käsittelevään Mustaan kirjaan tapauksesta tällaisen arvion:

      ”Peltomäki pystyi asemansa vuoksi nopeuttamaan kaavahankkeita. Toinen asia on, tekikö hän niin. Vantaan virkamiehet ovat kertoneet, että Peltomäki ei juurikaan puuttunut hankkeiden yksityiskohtiin. Paljon yksityiskohtaisempaa puuttumista on nähty Peltomäen eron jälkeen.

      Samojen virkamiesten mukaan Forma-Futuran menestyksen yksi salaisuus oli se, että Leila Tuominen rakennusarkkitehtina osasi kuunnella paljon paremmin asiakkaidensa, kuten VVO:n toiveita kuin taiteellisuudestaan tietoiset Safa-arkkitehdit.

      Ongelmana oli, että Peltomäki ei ymmärtänyt kuinka pahalta ulospäin hänen ja Tuomisen suhde näytti.”

  2. Kiitos kommentista! Ulospäin tuo Peltomäen ja Tuomisen kuvio näytti korruption esimerkkitapaukselta.

  3. Jos tämä nyt toimii ennakkotapauksena, niin kaikki joukolla veivaamaan. Tosin osahan jo veivaakin.

    1. Otsikossa virheellisesti arkkitehti. Asianomainen on rakennusarkkitehti

  4. Veikkaanpa että KKO ottaa asian käsittelyyn ja tuomio kovenee ennen hovia olleelle tasolle. Muuten tästä tulee melkoinen ennakkotapaus ”ystävyydestä”

  5. Asiakokonaisuudesta hieman keskimääräistä enemmän tietävänä ja sitä seuranneena on helppo yhtyä Mölsän mielipiteeseen. Myös sen viimeiseen lauseeseen. Kysyessäni Forma Futuran suosion syytä kahdelta suurelta rakennuttajalta, oli molempien vastaus samanlainen. Tuominen oli ja varmaan on vieläkin erinomainen ja kustannustaloutta ymmärtävä arkkitehti. Näin ovat useat muutkin rakennusarkkitehdit. Jos joku on valinnut suunnittelijaksi Formafuturan siinä uskossa tai toivossa, että hanke sujuu joustavasti Peltomäen vuoksi, on sen laskeminen Peltomäen viaksi väärin. Suomi on niin pieni maa, että lähes kaikki alan tyypit tuntevat toisensa. Kuinkahan alempi oikeusaste olisi suhtautunut asiaan jos Peltomäki ja Tuominen olisivat ns. virallistaneet suhteensa. Sellaisestakin olisi hyvä saada ylemmän oikeusasteen ennakkopäätös.

  6. Eikö tässä kuitenkin ole selkeätä, että Peltomäki siirsi kaavoitushankkeita Forma Futuran tehtäväksi kaupungin oman kaavoitusyksikön. On kyllä jännää ystävyyttä missä yksipuolisesti ja pyyteettömästi Tuominen lahjoittelee asumista ja lainailee satoja tuhansia euroja.

  7. Tuomion keveydestä / vakavuudesta huolimatta enemmän huolettaa tämän suhmuroinnin moraalinen puoli. Toki vanhojen, hyväksi todettujen kumppaneiden käyttö on hyvä tapa mutta tässä tapauksessa, kun kuitenkin pelataan julkisilla varoilla on mielestäni tämän kaltainen yksinoikeus vähintäänkin moraalisesti arvelluttavaa

  8. Hovioikeuden mukaan vantaan tauti on terveen merkki. sanoo:

    Hovioikeuden mukaan vantaan tauti on terveen merkki…

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat