Kokeile kuukausi maksutta

Consti teki edelleen tappiota alkuvuonna – taustalla yksi käyttötarkoituksen muutosprojekti

Consti Yhtiöt kasvatti tammi-maaliskuussa 2019 liikevaihtoaan selvästi vuoden takaisesta, mutta samalla tappio syveni.

Constin Esa Korkeela on toiveikas korjausrakentamisen suhteen kornaviruspandemiasta huolimatta. Kuva: Anne Kurki

Toimitusjohtaja Esa Korkeelan mukaan yhtiön liiketoiminnan kannattavuus kehittyi pääosin positiivisesti katsauskauden aikana, mutta liiketulokseen vaikutti negatiivisesti yksittäisen arvokiinteistön käyttötarkoitusmuutosprojektin jäljellä olevien suoritteiden toteutus. Yhtiön tulosinfossa hän ei suostunut kertomaan, mistä projektista on kyse, mutta se on alkanut alkuvuonna 2017 ja saadaan loppuun vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Consti käynnisti helmikuun alussa ohjelman parantaakseen kannattavuuttaan ja kilpailukykyään. Korkeela kertoi, että ohjelman tavoitteena on saavuttaa kahden miljoonan euron säästöt kiinteissä kustannuksissa, mutta ohjelma tulee aiheuttamaan kuluja koko kuluvan vuoden ajan.

Osana ohjelmaa yhtiö uusi organisaatiorakenteensa 18. helmikuuta. Nyt organisaatio on jaettu asiakaslähtöisesti neljään liiketoiminta-alueeseen: taloyhtiöt, yritykset, julkinen sektori sekä talotekniikka. Tässä jaottelussa esimerkiksi linjasaneeraukset kuuluvat nyt taloyhtiöiden alle, kun ne olivat aiemmassa organisaatiorakenteessa talotekniikan puolella.

Korkeela kertoi, ettei yhtiö painota mitään näistä neljästä liiketoiminta-alueesta investoinneissaan. ”Riskien hallinnan näkökulmasta kasvaminen taloyhtiökentässä olisi kuitenkin minulle mieluisampaa kuin yritysten isojen hankkeiden tekeminen”, hän sanoi.

Aiempaan tapaan Consti ei kerro eri liiketoiminta-alueiden kannattavuuksia. Liikevaihdosta niukasti eniten eli 28,3 miljoonaa euroa teki alkuvuonna taloyhtiöt-segmentti, kun yritykset-segmentti ylsi 27,6 miljoonan liikevaihtoon. Kaksi muuta toimialaa olivat selvästi pienempiä.

Maaliskuun lopun tilauskanta oli 237,8 miljoonaa euroa. Tilauskanta kasvoi 5,6 prosenttia edellisen tilikauden lopun tilauskantaan verrattuna mutta oli 5,0 prosenttia vertailukautta pienempi. Korkeelan mukaan tilauskannan laatu on tasaisesti parantunut alkuvuoden aikana ja vertailukautta suurempi osuus tilauskannasta realisoituu kuluvan vuoden aikana.

Tilauskannan laadun paraneminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Korkeelan mukaan siellä ei enää ole 1800-luvun rakennusten käyttötarkoitusten muutoshankkeita, joita yhtiö pitää liian suuririskisinä. Täysin poissuljettua niiden tekeminen ei hänen mukaansa jatkossakaan ole, mutta mieluummin yhtiö tekee esimerkiksi 1970-luvun rakennusten käyttötarkoituksen muutoksia.

Consti Yhtiöt 1–3 2019/1–3 2018

  • Liikevaihto, milj. euroa 73,5/62,3
  • Liikevoitto, % -0,5/-0,3
  • Tulos ennen veroja, milj. euroa -0,6/-0,4
  • Omavaraisuusaste, % 27,7/30,9
  • Henkilöstö (keskimäärin) 1028/1061
  • Tilauskanta, milj. euroa 237,8/250,2

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Consti teki edelleen tappiota alkuvuonna – taustalla yksi käyttötarkoituksen muutosprojekti”

  1. Ja kassa tyhjä, sekä pikavippejä hakemassa pitkin kyliä. 2020 maksetaan st georgesta tulevaa velkaa joten 2021 voitte kuvitella saavanne osinkoa. Siihen asti kasvatellaan liikevaihtoa, liikevaihtoa…..

  2. Luvataan maat ja taivaat mutta valitettavasti ei pystytä pitkään mitään…

Vastaa käyttäjälle Vuoristoneuvos Tuura Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat