Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin rantaviivaan suunnitellaan hulppeaa uutta asuinaluetta

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Nihdin asemakaavan muutosta tiistaina.

Kalasataman eteläkärkeen suunniteltu uusi Nihdin alue havainnekuvassa, joka esittelee näkymää ilmasta käsin. Kuva: Kaupunkiympäristö / Helsingin kaupunki

Kymmenen asuinkorttelia, hotellikortteli, ravintolakortteli sekä kaksi korttelia liike-, toimisto- ja ravintolalaivoille. Muun muassa tällaista on tulossa tulevaisuudessa Nihdin alueelle Kalasataman eteläkärkeen, mikäli Helsingin kaupungin suunnitelmat etenevät ongelmitta.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Nihdin asemakaavan muutosta tiistaina.

Uusi kaavaratkaisu mahdollistaisi toteutuessaan uuden asuinalueen rakentamisen merelliseen ympäristöön noin 3 000 asukkaalle.

Mullistumassa oleva alue on osa entistä Sörnäisten satamaa, ja paikalla sijaitsi aiemmin Nihdin saari. Se sijaitsee Sompasaarta rajaavan Nihdinkanavan eteläpuolelle.

Alueen omistaa Helsingin kaupunki. Siellä on kaupungin mukaan tällä hetkellä sataman tekninen varikko, satamakentän päälle läjitettyjä maamassoja, sora- ja asvalttikenttiä, veneiden säilytystä, romulaivoja, kesäisin toimiva Ihana-kahvila sekä Sompasauna.

”Tavoitteena on rakentaa vetovoimainen, kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja vahvan identiteetin omaava, toiminnoiltaan monipuolinen asuinalue”, kaupunkiympäristölautakunnan esityslistassa kuvaillaan.

Suunnitelma sisältää myös uuden päiväkodin ja pienvenesataman. ”Lisäksi alueelle on suunniteltu Nihdin Merihakaan ja Hanasaareen yhdistävä Merihaansilta, josta haarautuu Hiilisatamansilta. Alueen läpi kulkee Kruunusiltojen raitiotieyhteys ja baana.”

Nihtiin tulisi myös Kalasataman raitiotien päätepysäkki.

”Alueella ei ole läpiajoliikennettä”

Nihdin rannoista on puolestaan määrä tulla ”kaupunkikuvaltaan korkeatasoisia ja toiminnoiltaan monipuolisia virkistys- ja ulkoilualueita”.

”Alueella ei ole läpiajoliikennettä, joten liikennemäärät ovat melko vähäisiä mikä mahdollistaa eteläkärjen ranta-alueiden toteuttamisen korkeatasoisena rantapromenadina”, esityslistatekstissä kerrotaan.

Kaavaratkaisun toteutuminen merkitsisi Helsingin kaupungin mukaan laajemmin sitä, että alueen rakentaminen vahvistaisi kantakaupungin ja ydinkeskustan sekä Kalasataman asemaa alue- ja yhdyskuntarakenteessa. Kalasatamanhan pitäisi yhdistyä Nihdin ja rakennettavien Kruunusiltojen kautta osaksi kantakaupunkia.

Kaavaratkaisun toteuttamisesta arvioidaan aiheutuvan kaupungille ilman arvonlisäveroa 75–80 miljoonan euron kustannukset. Arvio kaupungin saamista tonttituloista uudella alueella on sen sijaan noin 120 miljoonaa euroa.

Lopulliset päätökset kaavaratkaisusta tekee aikanaan kaupunginvaltuusto.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Helsingin rantaviivaan suunnitellaan hulppeaa uutta asuinaluetta”

  1. Vihreet ja kokoomus rakentaa stadin slummiksi.

  2. Eipä tuo slummilta näytä. Silloinhan kaikki kaupungit Suomessa olisi slummeja

Vastaa käyttäjälle Max K. Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat