Kokeile kuukausi maksutta

Talvinen sää yllätti SRV:n tammikuussa: Redin vesivahinko maksoi 2,5 miljoonaa euroa

SRV lupaa operatiivisen tuloksensa olevan tänä vuonna voitollinen.

Redin ensimmäinen tornitalo on yhä kesken. Kuva syyskuulta. Kuva: Jussi Helttunen.

Redin alueen rakennushankkeen ongelmien painama SRV palasi tammi–maaliskuussa niukasti voitolliseksi tappiollisen viime vuoden jälkeen.

Rakennusyhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna runsaat kolme prosenttia 222,6 miljoonaan euroon.

Operatiivinen liikevoitto, josta on vähennetty ruplan kurssin vaihtelun vaikutukset, oli 0,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan SRV teki noin viiden miljoonan euron tappion.

Redin kauppakeskuksen ja tornitalojen rakentaminen on tuottanut SRV:lle monta ikävää yllätystä. Rakentamisen kustannukset karkasivat käsistä viime vuoden aikana.

Alkuvuonna tornitalon rakennustyömaalla sattui myös valtava vesivahinko, joka maksoi lopulta peräti 2,5 miljoonaa euroa.

SRV:n tiedotteen mukaan kustannuksia kasvatti lisäksi ”talvinen sää erityisesti tammikuussa”.

Rahoituskulut painoivat tuloksen ennen veroja tappiolle.

SRV aikoo vahvistaa tasettaan laskemalla liikkeeseen uuden hybridilainan, jolla korvataan joitain muita rahoitusinstrumentteja.

SRV lupaa, että tänä vuonna operatiivinen toiminta on kannattavaa, mutta liikevoitto ei nouse vielä vuoden 2017 tasolle.

SRV:ltä valmistuu tänä vuonna 809 asuntoa, kun viime vuonna niitä valmistui 526. Myös rakennuskustannusten odotetaan tänä vuonna pienenevän, kun rakentaminen hiljenee.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Talvinen sää yllätti SRV:n tammikuussa: Redin vesivahinko maksoi 2,5 miljoonaa euroa”

  1. Erikoista että Suomessa toimiva Rakennusliike yllättyy talvisesta kelistä tammikuussa 😀

  2. Noniin näsäviisastelija. Olisiko ollut toimittajalla taas näppinsä pelissä tässä laadukkaassa ja vetävässä otsikossa. Tuskinpa yhtiö itse tiedotti noin.

  3. Ainakin yksi juttu on selvää..ko. firmalla on nyt hyvin hyvin paljon enemmän osaamisdataa näistä hieman korkeammista asuintaloista. Ja nämä eivät jää viimeiseksi.

  4. No jaa. Iso summa. Mutta eiköhän tämä vahinko hoidu ainakin osittain jos ei jopa kokonaan vakuutuksilla. Ainakin lv-urakoitsijoilla on ihmeen hyvät vakuutukset. Maine tietysti menee, mutta sehän on jo tämän projektin aikana jo mennyt

Vastaa käyttäjälle Pakkasherra Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat