Kokeile kuukausi maksutta

Vantaalaiseen yrityspuistoon tehtiin alueellinen maalämpöverkko – kaukolämpöä ei tarvita lainkaan

SRV etsii keinoja saavuttaa lähes nollaenergiataso rakentamissaan toimitiloissa.

Vantaalla olevan Pressi Smart Premises -yrityspuiston rakennuksista ensimmäinen valmistui tänä keväänä. Kuva: Tietoa Finland Oy

Yksi esimerkki tästä on Vantaankoskelle hiljan valmistunut Pressi Smart Premises -yrityspuiston ensimmäinen kiinteistö.

Yrityspuistossa on muun muassa maalämpöön perustuva alueellinen lämpöverkko, eikä sitä ole liitetty lainkaan kaukolämpöön.

Nyt valmistuneessa rakennuksessa on noin 7 500 neliömetriä. Kahden muun talon on tarkoitus valmistua vuosina 2021 ja 2023, jolloin kokonaisuudessa tulee olemaan 22 500 neliömetriä.

Jokaista kolmea kiinteistöä palvelee oma kaivokenttä, mutta energiaa voidaan SRV:n mukaan siirtää kiinteistöjen välillä aluelämpöverkon avulla.

Sitä voidaan myös laajentaa uusia kiinteistöjä varten.

”Parasta olisi, että alueella olisi eri kiinteistötyyppejä, kuten toimistoja, kouluja, kauppoja ja asuintaloja”, SRV:n energia- ja elinkaaripalvelujen johtaja Jere Pirhonen kertoo.

”Tuolloin energiankäytön profiilit olisivat erilaiset ja voisimme siirtää energiaa kiinteistöjen välillä tehokkaammin.”

Maalämpöjärjestelmä on yrityksen mukaan mitoitettu kattamaan noin 90 prosenttia yrityspuiston lämpö- ja jäähdytysenergiasta.

Loppu on tarkoitus tuottaa kiinteistöjen katoille ja esimerkiksi konehuoneen seiniin asennettavilla aurinkopaneeleilla sekä sähköllä.

Pressissä on lisäksi muun muassa ilmamääräsääteinen ilmanvaihto. Ulkoisia lämpökuormia pyritään hallitsemaan muun muassa aurinkosuojauksilla.

Jo valmistuneen rakennuksen E-luku on 104. Kiinteistölle on haettu kultatason Leed-sertifikaattia ja kiinteistön toteutunutta energiankulutusta on tarkoitus seurata.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vantaalaiseen yrityspuistoon tehtiin alueellinen maalämpöverkko – kaukolämpöä ei tarvita lainkaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat