Kokeile kuukausi maksutta

Järvenpääläiskoulusta löytyi ikävä yllätys: Seinissä ja sokkeleissa on kosteusvaurioita

Järvenpääläisellä Oinaskadun koululla on tehty sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus. Sen mukaan koulussa on tehtävä laajoja korjauksia.

Kosteudesta johtuvat sisäilmaongelmat riivaavat monia kouluja. Nyt järvenpääläiskoulusta on löytynyt mikrobivaurioita.

Oinaskadun koulussa on viime vuoden aikana raportoitu sisäilmasta johtuvia haittoja.  Tutkimuksissa rakennuksen sokkelirakenteesta löytyi vanhoja mikrobivaurioituneita muottilautoja ja myös ulkoseinien eristetilassa havaittiin paikoin mikrobivaurioita.

Kaupungin tiedotteen mukaan kaikkiaan yhdeksässä tilassa on todennäköisesti normaalista poikkeavat altistumisolosuhteet Työterveyslaitoksen neliportaisella asteikolla arvioituna. Poikkeavat altistumisolosuhteet ovat mahdollisia myös koulun kaikissa ulkoseiniin rajoittuvissa tiloissa, joita on yli kaksikymmentä.

”Oinaskadun koulun tilanne on ikävä yllätys kaikille. Saimme viikko sitten lisätutkimusten tulokset ja keskiviikkona lopullisen raportin. Kaikkien tilojen altistumisolosuhteet on nyt arvioitu. Ei ole vaihtoehto, että mennään lukuvuosi näin. Kouluun kohdistuvat kuormittavuustekijät ovat tällä hetkellä suuret”, opetusjohtaja Arja Korhonen sanoo tiedotteessa.

Terveystarkastaja on suositellut tiloihin liittyvän terveyshaitan pikaista poistamista ja korjausta. Työterveyslääkäri Tiina Nousiainen-Dyballan on puolestaan todennut, että Oinaskadulla jatkuvasti tai pidempiaikaisesti oleskeluun voidaan katsoa liittyvän erityistä sairastumisen vaaraa.

Kaupunki selvittää korjaustapavaihtoehtoja seuraavien viikkojen aikana. Korhosen mukaan korjaukset vaativat oppilaiden ja henkilökunnan osittaista tai kokonaista siirtymistä väistötiloihin ja sopivia tiloja kartotetaan.

Järvenpää tiedotti Oinaskadun sisäilmaongelmista jo viime viikolla, kun kerrottiin, että koululla toiminut esikouluryhmä siirtyy toisiin tiloihin.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Järvenpääläiskoulusta löytyi ikävä yllätys: Seinissä ja sokkeleissa on kosteusvaurioita”

  1. Joko Järvenpäässä ollaan tietoisia SafeDrying kuivatuksesta? Meidän kylällä tuolla menetelmällä korjattiin koulurakennus, jolle ei kuulemma mitään olisi voinut tehdä. Oli juttu lehdessäkin.

  2. Mutta pelkällä kuivattamisella ei korjata kosteus- ja mikrobivaurioita. Vahingoittuneet materiaalit pitää poistaa tai koteloida.

    Mitä mainitsemasi järjestelmään tulee, uskallan väittää että saman tehon saa aikaiseksi alapohjarakenteen alipaineistamisella ja tuuletuksella. Molemmat vaativat usein isoja purkuja.

Vastaa käyttäjälle Pentti Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat