Kokeile kuukausi maksutta

VM laski talousennustettaan: Suurin riski Suomessa on asuntoinvestointien nopea väheneminen

Valtiovarainministeriö (VM) laskee ennustettaan Suomen talouskasvusta ja sanoo kasvun lähivuosina perustuvan aiempaa tukevammin kotimaiseen kysyntään.

Kuvituskuva. Asuntorakentaminen.Kuva: Jussi Hellsten

VM arvioi taloudellisessa katsauksessaan Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 1,5 prosenttia, kun kesällä ennuste oli 1,6 prosenttia.

Ensi vuonna kasvu hidastuisi 1,0 prosenttiin aiemmin povatun 1,2 prosentin sijaan. Vuonna 2021 kasvuvauhti olisi enää 0,9 prosenttia, kun kesäinen ennuste oli 1,1 prosenttia.

Vuosina 2022–2023 talouskasvu hidastuu ennusteen mukaan alle yhteen prosenttiin. Tämä hidastuminen johtuu VM:n mukaan talouden rakenteellisista tekijöistä. Koska talouskasvu on hidasta, työllisyys ei juuri kohene. Työllisyysasten ministeriö arvioi nousevan 73,1 prosenttiin vuonna 2023.

”Ennusteeseen liittyy lähinnä alasuuntaisia riskejä. Riskit ovat lisäksi kasvaneet viime kuukausina. Kauppakonfliktin syveneminen on keskeisin maailmantalouden näkymiä varjostava riski, jota lisää vielä mahdollinen kilpailullinen valuuttakurssien heikentäminen. Saksan vajoaminen taantumaan lykkäisi Euroopan talouden toipumista myöhemmäksi”, VM kertoo tiedotteessaan.

Kotimaan talouden riskeistä suurin on VM:n mukaan asuinrakennusinvestointien ennustettua nopeampi väheneminen lyhyellä aikavälillä.

”Pidemmällä ajalla suurhankkeiden merkitys ennusteen riskitekijänä korostuu. Ilman suurhankepäätöksiä investointien kasvu tulisi olemaan huomattavan paljon heikompaa”, VM ennakoi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “VM laski talousennustettaan: Suurin riski Suomessa on asuntoinvestointien nopea väheneminen”

  1. Kukaan ei uskalla ostaa asuntoa ainakaan kasvukeskuksista, joissa asuntojen hintakupla on jo päässyt liian suureksi.

    Maaseutukuntien asuntojen hinta romahdus pysähtynyt, joissakin jo lähtenyt kasvuun, koska ulkomaalaiset ostavat nyt halpoja asuntoja järven rantakunnista.

Vastaa käyttäjälle Kasvukeskuskupla13 Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat