Kokeile kuukausi maksutta

Ensin taloyhtiö meni konkurssiin, nyt kaupunki ei anna sadalle asunnolle käyttölupaa

Syynä ovat asunto-osakeyhtiöltä puuttuvat pysäköintipaikat.

Nuorisosäätiöön liittyvissä sotkuissa riittää selvitettävää. Kuva: Petri Krook / HS

Lahden keskustassa on uusi asuinkerrostalo, jonka 265 asunnosta noin sata on tyhjillään. Syynä on se, ettei yhtiö ole hankkinut lupamenettelyn edellyttämiä pysäköintipaikkoja. Siksi kaupunki ei tee asuntoihin lopputarkastusta.

Kohteen rakennuttaja on Nuorisosäätiö.

Rakennuslehti kertoi elokuussa 2018 Asunto oy Lahden Aleksanterinkatu 5:n hakemisesta konkurssiin. Yhtiö ei pystynyt maksamaan runsaan 530000 euron suuruista maanvuokrasaatavaa.

Taloyhtiön vaikeudet eivät rajoitu konkurssiin. Lahden kaupungin lupapäällikkö Markku Sivonen kertoo, että taloyhtiöllä ei ole kaavan edellyttämää määrää pysäköintipaikkoja. ”Taloyhtiö ei ole rakennuttanut niin paljon pysäköintipaikkoja kuin kaava edellyttää.”

Taloyhtiön piti lupauksensa mukaan hankkia pysäköintipaikat kaupungin omistamasta Lahden Toriparkista. Pysäköintipaikkoja ei kuitenkaan ole koko rakennusoikeutta vastaavaa määrää.

”Asuntoja on hyväksytty sen verran kuin velvollisuuksia on suoritettu”, Sivonen sanoo.

Pannassa on hänen mukaansa noin 4000 kerrosneliötä.

Kaava edellyttää 168 autopaikan rakentamista. Tontilla on 78 autopaikkaa ja taloyhtiö on hankkinut 49 paikkaa pysäköintitalosta julkisesta paikoituksesta, Toriparkista. 41 autopaikkaa puuttuu edelleen.

Yksi pysäköintipaikka Toriparkista maksaa 25000 euroa. ”Lahden Pysäköinnillä on miljoonan verran saamatonta rahaa.”

Taloyhtiö on yrittänyt Sivosen mukaan lypsää alennusta autopaikkojen hankintahinnasta. Kaupunki ei ole kuitenkaan lähtenyt huutokauppaan mukaan.

Helpotettu pysäköintivaatimus

Lahti edellyyti taloyhtiöltä autopaikan 80 asuinkerrosneliötä kohti. 30 prosenttia paikoista voidaan hankkia julkisesta pysäköintilaitoksesta.

Kaupunki antoi julkisesta pysäköintilaitoksesta hankittaviin parkkipaikkoihin 25 prosentin helpotuksen. Silti yhtiö ei ole pystynyt hankkimaat tarvittavia paikkoja.

Sivosen mukaan pysäköintipaikat puuttuvat kovan rahan asuntoja sisältäviltä asunnoilta talon kahdessa kerroksessa. Asunnot ovat vielä keskeneräisiä.

Taloyhtiö on nyt konkurssipesän hallussa.

Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että asunto-osakeyhtiön pysäköintipaikkojen hankkimisen piti kuulua kohteen rakentajan SSR:n (nyt Pallas Rakennus)  urakkaan. Velvoite siirtyi kuitenkin ”kummasti” asuntoyhtiölle.

Maksettiinko tontista ylihintaa?

Lahtelaisen asunto-osakeyhtiön konkurssi on osa Nuorisosäätiön epäiltyihin väärinkäytöksiin liittyvää kokonaisuutta.

Asunto-osakeyhtiön haki konkurssiin tonttirahasto (NSF Finland 6 oy), jonka omistamalla tontilla asunto-osakeyhtiö sijaitsee. Rahastoa hallinnoi pohjoismainen kiinteistökehitysyhtiö NREP.

Nuorisosäätiön nykyinen johto on kyseenalaistanut asunto-osakeyhtiön tonttisopimuksen, koska se pitää sitä epäedullisena. Nuorisosäätiön mukaan tontista on maksettu ylihintaa. NREP on kiistänyt ylihinnan.

Tonttirahastokuviot ovat Laineen mukaan poliisin tutkinnassa, muuta hän ei pysty kommentoimaan.

Yhtä niukasti hän kommentoi Nuorisosäätiön rikosjuttuja Salpausselän Rakentajia vastaan. ”Ne ovat poliisitutkinnassa, enempää en voi kommentoida.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Ensin taloyhtiö meni konkurssiin, nyt kaupunki ei anna sadalle asunnolle käyttölupaa”

  1. Keskustan touhuja, joita harrastettu jo 80-luvusta. Eikö tuonkin rikollisjärjestön voisi kieltää?

  2. Ihan vaan opiksi kun pysäköintipaikojen määrillä pelaillaan, tässä on taloyhtiö jätetty tuuliajolle moisella venkoilulla ja tuskin on viimeinen

  3. Olipa yllätys, että Nuorisosäätiö siellä taas suhmuroi ja sekoilee. Hyvä, että kaupunki pysyy tiukkana, eikä ala lepsuilemaan.

  4. Urakoissa on sopimus osapuolten kesken sopimusvapaus eli saa tehdä myös epäedullisia sopimuksia.
    Velvoite ei ole siirtynyt ”kummasti” taloyhtiölle vaan on ollut kokoajan rakennusluvan ehtona. Varmasti kiinteistöpäällikkö ja säätiön johtoryhmä on tiennyt asioista, mutta ei ole puuttunut asiaan.
    Nuorisosäätiö olisi kyennyt, mikäli olisi halunnut, hoitamaan asian kuntoon. Kuitenkin uusien johtajien toimille oli saatava sääliä sekä hyväksyntää ja tästä piti tehdä esimerkki julkisuuteen.

    1. ”Urakoissa on sopimus osapuolten kesken sopimusvapaus eli saa tehdä myös epäedullisia sopimuksia.”

      Ei ole olemassa rajatonta sopimusvapautta. Lain mukaan sopimusehdot ovat pääsääntöisesti sitovia, mutta jos sopimus on toiselle osapuolelle ehdoiltaan ihan kohtuuton, sitten sopimus ei välttämättä olekaan enää sitova. Tai jos sopimus on tehty niin, että sen ehdot ovat niin ilmeisen epäedulliset toisen osapuolen kannalta, että ensimmäisenkin osapuolen on täytynyt olla selvillä siitä, että nyt kaikki ei ole varmaankaan niin kuin pitäisi, ei välttämättä normaalisti sopimuksiin liittyvä niin sanottu vilpittömän mielen suoja päde.

      Oikeustoimilain 36 §:n mukaan:

      ”Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.”.

      Jos kaupunki on pysäköintivaatimukset asettanut, ne ovat toki sitovia. Sen sijaan yksityisten organisaatioiden keskinäisiä sopimuksia, niiden laillisuutta ja sitovuutta nyt ilmeisesti selvitellään.

  5. Jos joku saa henkilökohtaista etua siitä, että tekee edustamalleen yhtiölle epäedullisen sopimuksen, niin sitä tarkastellaan herkästi kyllä jostain muusta kuin YSE näkökulmasta.

  6. Nämä pysäköintipaikat ovat virtuaalipaikkoja.
    Oikeasti ei maksaja ei saa yhtään pysäköintipaikkaa.
    Kysessä suoraan ylimääräinen ”kaavamaksu”

    1. Väärin. Kyllä ne paikat varataan taloyhtiön käyttöön. Osakkeen omistaja sitten maksaa yhtiölle sen paikan käytöstä korvausta, jos haluaa parkkipaikkaa käyttää.

Vastaa käyttäjälle Näitä taas Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat