Kokeile kuukausi maksutta

SRV:n yt:t päättyivät – 80 henkilötyövuotta leikataan

Yhtiö arvioi neuvottelujen alussa, että henkilöstön sopeuttamistarve on 90 henkilötyövuotta.

SRV on rakentanut Helsingin Kalasatamaan Redi-kauppakeskuksen ja tornitaloja, Kuva: Sami Kero / HS

Rakennusyhtiö SRV on saanut päätökseen marraskuussa käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut käytiin osana lokakuussa aloitettua tervehdyttämisohjelmaa, joka keskittyy organisaation ja toimintakulttuurin uudistamiseen, taseen keventämiseen ja kassavirran vahvistamiseen sekä kustannussäästöihin.

SRV:n mukaan neuvotteluissa löydettiin keinoja sopeuttamistarpeen pienentämiseksi. Toteutettavien henkilöstön sopeuttamistoimenpiteiden, säästötoimenpiteiden ja luonnollisen poistuman arvioidaan tuottavan tavoitellut 6 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt.

Yt-neuvottelujen tuloksena henkilöstön määrä vähenee enintään 48 henkilöllä, minkä lisäksi toteutetaan lomautuksia ja tehtävien osa-aikaistamisia arviolta 12 henkilötyövuoden edestä. Sopeuttamistoimenpiteiden ja muun poistuman yhteisvaikutus on noin 80 henkilötyövuotta. Yhtiö arvioi alun perin, että henkilöstön sopeuttamistarve on 90 henkilötyövuotta.

Tervehdyttämisohjelman lyhyen tähtäimen tavoite on varmistaa, että vuoden 2020 operatiivinen liikevoitto ja kassavirta ovat positiivisia, sekä palauttaa vuoden 2021 operatiivinen liikevoitto vuoden 2017 tasolle.

Yhtiö kertoi maanantaina myös organisaatio- ja johtoryhmämuutoksista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “SRV:n yt:t päättyivät – 80 henkilötyövuotta leikataan”

    1. Sen verran epäselvää oli ulosanti linkittämässäsi kirjoituksessa, etten välttämättä ymmärtänyt jutun juonta. Miten tämä käytäntö eroaa muista suurista rakennusliikkeistä?

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat