Kokeile kuukausi maksutta

Voisivatko Helsingin lähiöt näyttää näin hienoilta – nuoret arkkitehdit ideoivat asemakeskuksia uusiksi

Arkkitehtiryhmän laatimat visiotyöt esittelevät tulevaisuusvaihtoehtoja Helsingin Malmin ja Malminkartanon asemakeskusten kehittämiseksi.

 

Kauppahalli Malmin Vetoketju-visiossa.

Tulevaisuuden kaupunki on moninapainen, houkutteleva ja rouhea, hanketta kuvailevassa tiedotteessa todetaan.

Yhdeksän nuoren arkkitehtitoimiston Uusi Kaupunki Kollektiivi on laatinut yhdessä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kanssa visiotyöt Malmin ja Malminkartanon asemakeskuksista.

Syntyneissä ideoissa näkyy tarve yhteisöllisyyteen, arjen elämyksiin sekä kestävään rakentamisen; kaupunkitilaa saadaan parempaan käyttöön sosiaalisilla innovaatioilla.

Uusi kaupunki -kollektiivin työtapoihin kuuluu moniäänisyyden ja kerroksellisuuden synnyttäminen osallistavuuden, monipuolisen tekijäryhmän ja vaihtoehtoisten tulevaisuustarkasteluiden avulla.

Uudesta Malmista Koillis-Helsingin keskus

Uudesta Malmista on tavoitteena kehittää koko Koillis-Helsingin keskus. Kolmessa visiossa tarkastellaan skenaariotyöskentelyyn pohjaten kolmea toivottua tulevaisuutta.

Malmin Kasbah kehittää alueen nykyistä rakennuskantaa täydentämällä ja tiivistämällä, ainutkertainen tunnelma syntyy monikulttuurisesta ja kylläisestä katutason kaupasta ja kohtaamisesta.

Malmin Kasbac.

Malmin kaupunkikylä on visio, joka kytkee Malmin historian osaksi alueen tulevaisuuden identiteettiä, vehreä puutarhakaupunki kätkee sisäänsä palveluita ja luonnonläheisen elämäntavan.

Malmin kaupunkikylä

Kolmannessa visiossa, Malmin vetoketjussa, Malmin asemanseutua kehitetään voimakkaasti kaupunkikeskustaksi, ja Malmin eri puolet yhdistyvät uusien julkisten sisä- ja ulkotilojen avulla.

”Malmilla on runsaasti vahvistettavia hyviä ominaisuuksia, sekä selkeästi potentiaalisia kehitettäviä puolia; Malmin keskusta on liikenteellisesti hyvin kytkeytynyt keskeisen juna-aseman kautta, mutta sisäisesti jakautunut kahteen osaan, Ylä- ja Ala-Malmiin. Malmin rosoisuutta ja vahvaa paikallista yrittäjyyttä voidaan käyttää identiteetin rakentamisessa. Keskustan kehittämisessä on mahdollisuuksia tehdä merkittäviä muutoksia ja luoda uusia vetovoimatekijöitä.” kertoo Malmin tulevaisuustarkastelun projektipäällikkö, arkkitehti Niilo Ikonen.

Tulevaisuustarkastelu on tehty yhdessä Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa.

Uudessa Malminkartanossa harrastetaan

Uusi Malminkartano on kaupunkitasolla vetävä kohde, jonne tullaan harrastamaan ja hakemaan elämyksiä. Hyvät yhteydet ja rouhean erilainen lähestyminen kaupunkiin ovat synnyttäneet ilmapiirin, joka ruokkii myönteistä kehitystä.

Malminkartano keskustan visio 2035. Näkymä etelästä.

”Uusi rakentaminen luo rohkean portin Helsinkiin ja synnyttää asemaympäristöön maailmanluokan tunnelman, joka yhdistää uudistavaa korkealuokkaista rakentamista, luontoa ja yllättävän lähihistoriallisen kerroksen” paljastaa Malminkartanon vision projektipäällikkö, arkkitehti Jussi Vuori.

Malminkartanon asema laajenee kaikkiin suuntiin, kun uusia yhteyksiä on avattu. Keskeisenä ehdotuksena kallion läpi saatetaan Myyrmäen baana, joka kaupunginosia yhdistävänä reittinä tarjoaa lisäksi suoran yhteyden Malminkartanon etelä- ja pohjoisosien välille torien tasolla. Kallioresursseja voidaan hyödyntää maanpäällisen täydennysrakentamisen lisäksi.

Malminkartano keskustan visio 2035. Näkymä asemalta.

”Visio on kuin työkalupakki, josta löytyy eri toimenpiteitä lopullisen tavoitteen saamiseksi” maalailee Vuori.

Kestävä rakentaminen näkyy kaikissa valinnoissa. Kaupungin hiilineutraaliustavoitteet ovat täytännössä ja rakentaminen perustuu vain kestävän elinkaaren ratkaisuihin. Mahdollisuuksien mukaan vanhaa talokantaa on korjattu tai muokattu uuteen käyttöön.

Paikallinen energiantuotanto on aktiivista ja energian tarvetta on onnistuttu vähentämään merkittävästi.

Tulevaisuuden moninapainen Helsinki syntyy hyvin saavutettaviin aluekeskuksiin, jotka ovat luoneet nahkansa uudelleen lähiöstatuksen jälkeisenä aikana. Palvelut, työn olemus ja asumistarpeet elävät suuressa muutoksessa, johon voidaan vastata vain kestävillä ja joustavilla suunnitteluratkaisuilla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Voisivatko Helsingin lähiöt näyttää näin hienoilta – nuoret arkkitehdit ideoivat asemakeskuksia uusiksi”

  1. Kaikki ei näytä värittömältä valkoiselta laatikkomassalta, joten ei voi näyttää tulevaisuuskaan tältä. Tuossahan on jopa pyöreitä muotoja, joten kaupungin arkkitehtuurista vastaavilta tulee ehdoton ei kun on muuta kuin valkoista ja laatikkoa. Oodi pisti pyöreiden muotojen kiintiön taas täyteen vuosikymmeneksi.

  2. Taitaa tulla kustannukset vastaan näissä. Jos tilaaja on valmis laittamaan rahaa projektiin niin että saa muotoja ja jotain muuta kun valkoista laatikkoa niin tehdään pois.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat