Kokeile kuukausi maksutta

Kojamo osti SRV:ltä yhden ”seitsemästä kääpiöstä”

SRV myi kaksi ensimmäistä kääpiötä Lähi-Tapiolalle. Nyt siis myös kolmas talo menee asuntosijoittajalle.

SRV rakentaa Lapinmäentielle uusia asuntoja suursijoittajille. Kuva: Seppo Mölsä.

Kojamo ja SRV ovat sopineet 256 vuokra-asunnon rakentamisesta pääkaupunkiseudulla. Kohteet sijaitsevat Helsingin Munkkivuoressa ja Pitäjänmäellä sekä Espoon Perkkaalla.

Munkkivuoressa SRV alkoi vuonna 2018 rakentaa kohdetta nimeltä Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Nimi viittaa siihen, että entisen Pohjolan suojellun pääkonttorin viereen Lapinmäentielle nousee seitsemän uudisrakennusta. Hankkeen on suunnitellut vuonna 2014 järjestetyn arkkitehtikilpailun voittanut Arkkitehtitoimisto JKMM.

Kaksi ensimmäistä ”kääpiötä” SRV on myynyt Lähi-Tapiolalle. Ne valmistuvat ensi vuoden keväällä. Nyt siis myös kolmas talo menee asuntosijoittajalle.

Kaiken kaikkiaan uusiin asuintorneihin on suunniteltu rakennettavaksi yli 700 asuntoa.

SRV ei ole kertonut vielä, mitä suojeltuun niin sanottuun A-torniin tulee. Yhtiö on luonut erilaisia konseptivaihtoehtoja. Rakennukseen voisi sijoittua esimerkiksi kaupan ja palveluiden tiloja sekä toimistotiloja.

Kalasataman tornitaloon tulee lähes 300 asuntoa

Kaikki nyt julkaistut kaupat ovat osa Kojamon ja SRV:n maaliskuussa allekirjoittamaa yhteistyösopimusta, jolla Kojamo investoi noin 197 miljoonaa euroa Suomeen ja asuntotarjonnan lisäämiseen.

Yhteistyösopimus sisältää yhteensä 676 Lumo-vuokra-asunnon toteuttamisen. Yhteistyösopimukseen kuuluvat myös Kalasatamaan rakennettava tornitalo sekä kaksi kohdetta Helsingin Pasilassa.

Kalasataman Redin kauppakeskuksen yhteyteen rakennettavaan tornitaloon tulee 291 Lumo-asuntoa.

Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen arvioi aiemmin, että asuntomarkkinoiden rauhoittuminen tuo Kojamolle mahdollisuuksia ostaa rakennusliikkeiltä gryndiasunnoiksi tarkoitettuja kohteita.

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoittaja. Sen strategiana on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun Suomen kasvukeskuksissa, joissa vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa kaupungistumisen ja vuokralla asumisen suosion kasvun vuoksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Kojamo osti SRV:ltä yhden ”seitsemästä kääpiöstä””

  1. Taxfree Ay-liikkeen Kojamon on mukava rakennella asuntoja kun ei maksa veroja, ja jos lisää rahaa tarvitsee EKP antaa lisää.
    Uraa, Uraa Toverit !

  2. kääpiöitä on mukava tehdä, mutta kun keskellä oleva jättiläinen kaatuu, niin silloin rymisee.

Vastaa käyttäjälle EläköönNeuvostoliitto Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat