Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusala uskoo väistävänsä koronapaniikin – pääsiäinen yksi vedenjakaja

Pääsiäisenä kiristyvät matkustusrajoitukset saattavat karkottaa ulkomaalaisia työntekijöitä takaisin kotimaahansa. Se voi tarkoittaa joidenkin työmaiden pysähtymistä.

Lomautuksia on luvassa myös rakennusalalla, mutta monia muita toimialoja vähemmän.

Rakennusala on tähän saakka välttynyt koronakriisin kovimmilta iskuilta ja näyttää tekevän sen jatkossakin, kertoo Rakennusteollisuus RT:n jäsenkysely. Suurimmat huolet liittyvät ulkomaisen työvoiman saatavuuteen ja rahoitukseen.

Lähes 70 prosenttia rakentajista pitää vähintään melko todennäköisenä sitä, että käyttöpääoman ja hankerahoituksen saaminen vaikeutuu. Myös työmaita joudutaan ajan myötä sulkemaan.

Valtaosalla yrityksistä ei vielä ole isompaa pulaa materiaaleista tai työvoimasta. Kysynnän heikkeneminen kuitenkin vaikuttaa jossain määrin tuotantoon 60–70 prosentilla vastaajista.

Isompi isku on se, jos ulkomaalaiset työntekijät lähtevät laajalti takaisin kotimaihinsa. Laivojen henkilöliikenne Suomen ja Viron välillä on pysähtymässä kuukaudeksi lauantaista 11. huhtikuuta lähtien. Aiempien matkustusrajoitusten jälkeen suurin osa esimerkiksi virolaisista päätti jatkaa täällä töitään.

”Osa saattaa nyt lähteä perheensä luo. Tämän vuoksi rakennustyömaita voi jopa seisahtua varsinkin eteläisessä Suomessa. Toivommekin kovasti, että työntekijät ja heidän läheisensä kestäisivät tämän jakson ja pysyisivät kiinni palkkatöissään”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo.

Osaajista pidetään nyt kiinni

Rakentamisen suhdannetilanne  oli jo ennen koronakriisiä hidastumassa, mutta peruskysyntä esimerkiksi uusille asunnoille näytti pysyvän hyvällä tasolla. Rakennusteollisuus RT:n kyselyssä lähes kaikki yritykset ennakoivat, että tuotanto hidastuu ja suunniteltuja aloituksia siirretään eteenpäin. Myös työmaiden sulkemiset ja aloitusten perumiset ovat todennäköisiä.

”Uhkakuvissa korostuu rahoituksen saatavuus. Nyt on tärkeä varmistaa, ettei etenkään asuntotuotanto tai korjausrakentaminen tyssää pankkien rajoituksiin. Rakentamisen jatkuvuudella on huomattavia pitkän aikavälin seurauksia niin kotitalouksille kuin kansantaloudelle”, Vihmo toteaa.

Myös lomautuksia on luvassa, mutta kolmannes kyselyyn vastanneista ei pitänyt niitä todennäköisinä. Irtisanomisia vältellään tiukasti, sillä pitkäaikaisen työvoimapulan jälkeen osaavasta työvoimasta halutaan pitää kiinni. Vain aniharva vastaaja nosti esiin konkurssiuhkan.

Rakennusteollisuus RT:n kysely toteutettiin 2.–7. huhtikuuta. Verkkokysely lähetettiin RT:n kaikkien toimialojen jäsenyrityksille, joita on yhtensä lähes 2 800. Kyselyyn vastasi 433 yritystä. RT aikoo toistaa kyselyn muutamia kertoja kevään aikana.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Rakennusala uskoo väistävänsä koronapaniikin – pääsiäinen yksi vedenjakaja”

  1. Orjatyö vähenee, hyväksi käyttäjät ruikuttavat. Ammattilaisia, ammattikoulutuksen saaneita Suomen kansalaisia on kortistot täynnä.

  2. Rakennus- ja kiinteistöalan töistä rakentamistyöt ovat olleet suhteellisen hyvin suojassa koronatoimenpiteiden aiheuttamalta talouskriisiltä. Monet projektit ovat pitkiä, mikä tuo suojaa nopeilta suhdannekäännöksiltä. Sen sijaan kiinteistönhoitoon liittyvissä töissä ei ole ollut yhtä hyvin nopealta suhdannekäännökseltä suojannut tilanne. Asuinrakennuksissa on jatkettu kiinteistönhuoltopalveluiden ostamista kai suunnilleen entiseen tapaan, mutta monessa muussa kiinteistössä palvelujen ostotilanne ei ole ennallaan. Matkailukohteiden mentyä kiinni ja monien muidenkin tilojen suljettua ovensa tai jääneen vain vähäiselle käytölle, on kiinteistönhoitopalvelujen sisältöjäkin monessa tapauksessa kutistettu säästöjen aikaansaamiseksi, ja kiinteistönhoidon parissa työskenteleviä työntekijöitä lomautettu. Julkinen sektori on perinteisesti ollut yksityistä sektoria vähemmän herkkä lomauttamaan henkilöstöään, mutta nyt myös monessa kunnassa ovat alkaneet yt-neuvottelut niiden tilapalveluissa kiinteistonhoitohenkilökunnan osalta mm. kuntien ylläpitämien liikuntapaikkojen, museoiden ja useiden oppilaitosten ovien ollessa kiinni kuntalaisilta.

  3. Säälittävää ruikutusta, palkatkaa Suomalaisia.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat