Kokeile kuukausi maksutta

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -työmaalle kolminkertainen turvallisuuspalkinto

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -työmaalle on myönnetty kolme palkintoa turvallisuusajattelusta.

Havainnekuva Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeesta. Kuva: Destia

Infra ry:n valtakunnallisessa Turvallinen infratyömaa 2019 -kilpailussa palkitaan turvallisia työmaita ja kiinnitetään huomiota työturvallisuuden jatkuvaan kehittämiseen.

Kaksivaiheisessa kilpailussa Vt 12 Lahden eteläinen kehätie palkittiin kolmella palkinnolla.

Kilpailun pääroolissa ovat työmaiden MVR-mittaukset, eli maa- ja vesirakennustyömaan työturvallisuuden arviointimenetelmä, jossa havainnoidaan työskentelyä, koneen käyttöä, kalustoa, suojauksia, varoalueita, ajo- ja kulkuväyliä sekä järjestystä ja varastointia.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa hanke suoritti itse MVR-mittaukset ja turvallisuushavainnot, ja tulosten perusteella saadut viisi parasta osallistujaa valikoitui mukaan loppukilpailuun.

Loppukilpailussa viiden parhaan mittaustulokset varmistaa aluehallintoviraston (AVI) tarkastaja.

Loppukilpailussa AVI:n tarkastajien tekemän MVR-mittauksen perusteella Skanska Infran Lahden pää kehätietä sijoittui toiselle sijalle ja Destian Hollolan pää kehätietä kolmannelle sijalle. MVR-mittauksessa havainnoidaan keskeisiä työmaan turvallisuustekijöitä asteikolla oikein/väärin.

”Teemme Suomen suurimmalla tietyömaalla vaikuttavaa turvallisuustyötä, ja se näkyy nyt myös valtakunnallisissa kilpailuissa. Vaikka hanke on monivuotinen ja työntekijöitä on koko ajan muutamasta sadasta yli viiteensataan, turvallisuustilastomme ovat olleet paljon keskimääräistä paremmat. On ollut hienoa tehdä osaavien ja jatkuvasti toimintaansa kehittävien urakoitsijoiden ja rakennuttajakonsulttien, eli työn valvojien, kanssa yhteistyötä”, projektipäällikkö Janne Wikström Väylältä kertoo.

Lukuisat työmaat käyttävät jo MVR-mittausta säännöllisesti ja korvaavat sillä lakisääteisen viikkotarkastuksen.

”Turvallisuustason viikoittainen MVR-mittaaminen on työmaille jo rutiinia. Päästäksemme tavoitteeseemme 0-tapaturmaa, tulee meidän viedä turvallisuusjohtaminen vielä syvemmälle toisesta välittämisen tasolle. Tähän on yhtenä hyvänä apuvälineenä turvallisuushavaintojen tekemiseen kannustaminen”, projektipäällikkö Janne Tikkamäki VALTARI-allianssiin kuuluvalta Skanskalta sanoo.

Lahden päätä kehätiestä rakentaa Skanska Infran ja AFRY Finlandin yhdessä tilaajaosapuolten kanssa muodostama VALTARI-allianssi. Turvallisuushavaintoja seurataan tarkasti

Lahden kehätien urakoitsija Destia vastaanotti toisenkin palkinnon, kun se saavutti toisen sijan Turvallisuushavaintojen perusteella palkittavista työmaista -kilpailussa. Palkinto jaetaan kolmelle parhaiten turvallisuushavaintoja tekevälle työmaalle.

”Työmaan turvallisuuden ylläpito on jatkuvaa toimintaa, johon osallistuu koko työmaan henkilöstö. Turvallisuushavainnoista ja tapaturmattomuudesta myös palkitaan. Tällä työmaalla on ollut hieno havaita, että työmaan henkilöstöllä on oikea asenne työn turvalliseen toteuttamiseen”, turvallisuuspäällikkö Noora Linnasalo-Aho Destialta sanoo.

Seuraamalla ja kannustamalla työntekijöitä tekemään turvallisuuteen liittyviä havaintoja ja ilmoituksia parannetaan työntekijöiden tietoisuutta työturvallisuudesta ja tehdään helpoksi vaaroista raportoiminen ja niihin puuttuminen.

”Kaikilla turvallisuushavainnoilla on erittäin tärkeä rooli onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä. Onnettomuuksista valtaosa pystytään välttämään pitkäjänteisen ja aktiivisen turvallisuushavaintotyön ansiosta. Turvallisuuden näkökulmasta jokainen sekunti ja teko on merkityksellinen”, Wikström Väylältä kertoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -työmaalle kolminkertainen turvallisuuspalkinto”

  1. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa. Varsinkaan paalutuksissa. Pohjat olivat välillä liian kaltevia ja olivat yli koneen valmistajan ohjearvojen. Näinhän se usein näissä paalutuksissa menee ja jos jotain sattuu on kuski syyllinen. Sanotaan vai kyllä joku muu se tekee jos ei kiinnosta

  2. Sitten sanot Pekka, että se joku muu joka tekee rikkoo tehdessään niitä samoja turvallisuuskäytäntöjä joita sinä et suostu rikkomaan.

Vastaa käyttäjälle pekka ahonen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat