Kokeile kuukausi maksutta

Granlund aloittaa kokonaan uuden liiketoiminnan

Insinööritoimisto Granlund on ostanut Talohallinta oy:n  enemmistön ja aloittaa uuden liiketoiminnan taloyhtiöiden isännöinnin parissa.

Isännöintiliitosta lähdön jälkeen Tero Heikkilä työskenteli Granlundilla. Kuva: Granlund

Yrityskaupan myötä Talohallinta muuttuu Granlund Isännöinti oy:ksi ja liittyy osaksi Granlund-konsernia. Granlund Isännöinti oy:n toimitusjohtajaksi on valittu entinen Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä. Uudessa yhtiössä työskentelee noin 30 työntekijää ja se aloitti toimintansa toukokuun alussa.

Talohallinta on vuonna 1971 perustettu helsinkiläinen isännöintiyritys, jonka liikevaihto on ollut noin kolme miljoonaa euroa.

Granlund omistaa uudesta yrityksestä enemmistön. Osakkaina ovat lisäksi Talohallinnan omistajat ja Heikkilä sekä taloushallinnon ammattilainen Jaana Palomäki. Talohallinnan nykyinen toimitusjohtaja Matti Nieminen siirtyy isännöinti ja tekniikka -liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi. Muut omistajat Kari Lairila ja Petri Lampinen jatkavat osakkaina.

”Uuden yrityksen avulla tuomme taloyhtiöille käyttöön tuhannen insinöörin osaamisen. Tämä on ensimmäinen tämänkaltainen avaus suomalaisilla isännöintimarkkinoilla. Me pystymme kasaamaan juuri oikean osaamisen kullekin taloyhtiölle”, Heikkilä kertoo.

Granlundin toimitusjohtajan Pekka Metsin mukaan nyt luotu kokonaisuus on ainutlaatuinen kombinaatio asiantuntijayritystä ja isännöintiä.

”Teemme töitä jatkuvasti kehittyvien palveluiden parissa ja olemme mukana laajamittaisissa projekteissa, jotka liittyvät esimerkiksi ohjelmistoihin ja energiapalveluihin. Tavoitteenamme on ollut vahvistaa sitä puolta. Kun Heikkilä esitteli meille ajatuksen uudesta liiketoiminta-alueesta ja isännöintialan kehityspotentiaalista, mietin mitä kaikkea me jo teemme jatkuvien palveluiden osalla. Meillä on lisäksi esimerkiksi Granlund Manager-kiinteistöhallintajärjestelmä”, Metsi kertoo.

Metsin mukaan Talohallinnan omistajien kanssa löytyi nopeasti yhteinen tavoite ja halu kehittää alan liiketoimintaa.

”Palvelut perustuvat digitalisaatioon ja erityisesti datapohjaiseen päätöksentekoon. Kun meillä on lisäksi pitkäaikaisia, vuosikymmeniä jatkuvia kumppanuuksia esimerkiksi taloyhtiöiden kanssa, pääsemme uuden yrityksen kautta kuin suoraan asiaan ja tehokkaammin hoitamaan asioita kuntoon.”

”Tiedän omasta kokemuksestani taloyhtiöiden hallituksissa, että siellä pyörii isännöitsijän lisäksi paljon erilaisia konsultteja, mutta välillä tuntuu ettei kokonaisuus ole kunnolla kenenkään hallinnassa. Minusta me tulemme juuri siihen rakoon. Meillä on fiksut tietojärjestelmät ja paljon dataa ja joku joka tuntee esimerkiksi talotekniikkajärjestelmän ja osaa antaa taloyhtiölle järkevät pitkän tähtäimen suunnitelmat. Tiedon avulla saadaan kokonaisuus hallintaan”, Metsi sanoo.

Yritys toimii aluksi Talohallinnan asiakkaiden kanssa Helsingin alueella ja sen jälkeen toimintaa laajennetaan muualle Suomeen. Granlundilla on omat toimistot 24 eri paikkakunnalla ympäri Suomea.

Granlund on vuonna 1960 perustettu, kokonaan työntekijöidensä omistama kiinteistö- ja rakennusalan konserni. Sen toimialoja ovat talotekninen suunnittelu, energia- ja kiinteistöalan konsultointi, rakennuttaminen ja valvonta sekä kiinteistöjohtamisen ohjelmistot. Konserni työllistää yli 1 000 asiantuntijaa ja viime vuonna sen liikevaihto oli  91,6 miljoonaa euroa.

Edit: 9.23. Lisätty osakaslistaan Jaana Palomäki.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Granlund aloittaa kokonaan uuden liiketoiminnan”

  1. Onnea ja menestystä erittäin mielenkiintoiselle toimialalle. Heikkilä on jo isännöintiliiton aikana kirjoitellut usein alan kannattavuudesta, ominaispiirteistä ja innovatiivisuudesta, kaksoispiste sulku.

Vastaa käyttäjälle Miksa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat