Kokeile kuukausi maksutta

Liito-oravat painoivat jarrut pohjaan Raide-Jokerin työmaalla, kaupunki hakee puunkaadoille poikkeamislupaa

Uudenmaan ELY-keskuksen uusin päätös on, että Raide-Jokeri -pikaraitiotien rakentamisen edellyttämiä puunkaatoja Patterimäen puistossa Helsingissä ei päästä aloittamaan.

LIito-orava ja Raide-Jokeri ottavat mittaa toisistaan Helsingissä. Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Alueella on maaliskuussa 2020 tehdyn liito-oravaselvityksen mukaan uusia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala hakee luonnonsuojelulain mukaista lupaa poiketa liito-oravan suojelusta alueella.

Uudenmaan ELY-keskus antoi uuden päätöksen Patterimäen puunkaatoja koskevasta valituksesta keskiviikkona 27. toukokuuta 2020. Patterimäen liito-oravatilanne on muuttunut viime keväästä, jolloin Raide-Jokerin linjauksen läheisyydessä ei viranomaisten tiedon mukaan ollut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.

Helsingin kaupunki teetti selvityksen Patterimäen liito-oravista maaliskuussa 2020. Siinä havaittiin uusia jätöslöytöjä sekä liito-oravalle soveliaita kolopuita Raide-Jokerin linjaukselta ja sen läheltä.

ELY-keskus on arvioinut tilannetta uusimman tiedon valossa, eikä Raide-Jokerin töitä voida päätöksen mukaan aloittaa.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala hakee Uudenmaan ELY-keskukselta lupaa poiketa luonnonsuojelulain mukaisesta liito-oravan suojelusta Patterimäen puistossa.

Liito-oravat vastaan päästöjen alentaminen

Poikkeamislupaa perustellaan sillä, että pikaraitiotien linjaukselle ei ole tarkastelluista vaihtoehdoista huolimatta muuta tyydyttävää vaihtoehtoa. Lisäksi liito-oravan elinmahdollisuudet Patterimäen alueella säilyvät Raide-Jokerin vuoksi tehtävistä puunkaadoista huolimatta.

Poikkeamislupaa perustellaan myös sillä, että hanke on kaupunkien kehittymisen ja esimerkiksi päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.

Raide-Jokerin on arvioitu vähentävän liikenteen hiilidioksidipäästöjä 4000 tonnia vuodessa vuonna 2030. Hankkeen viivästymisestä aiheutuisi merkittäviä kustannuksia.

Raide-Jokeri on linjattu kulkemaan Patterimäen läpi tunnelissa ja länsipuolella aivan teollisuusalueen reunassa, jotta alueen luontoa säilyy mahdollisimman paljon. Patterimäen puistossa on runsaasti liito-oravalle suotuisaa puustoa.

Raide-Jokerin rakentamisen myötä Patterimäen alueen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen pinta-alasta häviää noin 11 prosenttia. Raide-Jokeri-allianssin näkemyksen mukaan liito-oravan poikkeamislupa Patterimäessä ei vaikuta lajin suotuisan suojelun tasoon Länsi-Helsingin alueella.

Liito-oravakannan kerrotaan vahvistuneen Helsingissä viime vuosina nopeasti.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Liito-oravat painoivat jarrut pohjaan Raide-Jokerin työmaalla, kaupunki hakee puunkaadoille poikkeamislupaa”

  1. Rakentakaa ilmarata oraville – pääsette jetset piireihin töillänne ja eu ytimiin. Kuihtuuko pääkaupunkiseudun rakentaminen sitä mukaa, kun liito-oravat valtaavat lisää asuinalueita?

  2. Jos lupaa puiden kaatoon haetaan vasta nyt, kestää ensinnäkin aikansa, että päätös annetaan. Päätöksen antopäivää seuraa valitusaika, joka lienee ELY-keskusten päätösten oikaisuvaatimusten yleinen 30 päivän valitusaika. Tuon asian aiemmat päätökset ovat johtaneet oikaisuvaatimuksiin, joten jos vasta nyt kesällä vasta haetaan poikkeamislupaa puiden kaatamiselle, ja joku sitten päättää valittaa tuostakin päätöksestä hallinto-oikeuteen, niin voi kyllä kestää ennen kuin tuo liito-orava-alueen puiden kaatoasia saa oikeusprosesseista lainvoimaisen päätöksen tai täytäntöönpanoluvan. Luvat olisi syytä hakea hyvissä ajoin. Tosin tuossa ilmeisesti ELY-keskus on muuttanut omaa kantaansa uuden näytön myötä, minkä johdosta luvanhaun tarvetta on voinut olla vaikea ennakoida.

  3. ””Pienen metsätupsun säästäminen liito-oravalle ei tutkimusten mukaan riitä. Lisääntyvä naaras tarvitsee pärjätäkseen vähintään noin 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen perusteella se käyttää keskimäärin 8 hehtaarin aluetta.”” Tässä lainaus Suomen Luonnonsuojeluliiton nettisivulta. Kysymys – onko Patterimäen tapauksessa kyse hätävarjelun liioittelusta?

  4. ”Raide-Jokerin on arvioitu vähentävän liikenteen hiilidioksidipäästöjä 4000 tonnia vuodessa vuonna 2030. Hankkeen viivästymisestä aiheutuisi merkittäviä kustannuksia.”

    Tekstissä esitetyn luvun laskentatavasta kiinnostuneena tutustuin hankkeen päästöarvioon. Näytti ainakin pikaisesti katsottuna siltä, että päästövähennys olisi laskettu olettaen, että vuonna 2030 Suomessa olisi käytössä sellainen ajoneuvokanta kuin vuonna 2016, eli että esimerkiksi dieselbussit ja henkilöautot eivät kehittyisi ennen vuotta 2030 lainkaan päästöjen kannalta. Oletuksiin siis näytti lukeutuvan muun ohella, että muu liikenne ei sähköisty ennen vuotta 2030, eikä parannu energiatehokkuudeltaan ja päästöiltään, vaikka liikennekäytössä olevista ajoneuvoista pääosa uusiutuu ennen sitä. Laskelma on tehty Lipasto-laskentajärjestelmän tiedoilla, jonka laskelman julkaisuaikaan lukujen taustalla pohjana on ilmeisesti ollut ajoneuvojen päästötiedot vuodelta 2016. Laskelmassa näyttäisi myös olevan jätetty huomioimatta kokonaan eduskunnan lailla säätämä bio-osuuden jakeluvelvoite ja sen kehitys, joka jo yksinään laskee (vanhojenkin) polttomoottoriajoneuvojen laskennallisia päästöjä parikymmentä prosenttia vanhoista Lipasto-luvuista vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2030 biopolttoaineiden osuuden liikenteen polttonesteissä on lain mukaan polttoaineen jakelijoilla oltava 30 prosenttia.

    Liikenteen päästövähennysten laskentaan vuosia tulevaisuuteen olisi hyvä saada yleistymään joku yhteinen standardi, jonka pohjalta laskelmat tehdään, jotta eri hankkeiden päästövähennyslaskelmat olisivat edes vaikka 50 %:n prosentin virhemarginaalilla vertailukelpoisia. Konsultit tekevät laskelmat sellaisilla oletuksilla kuin tilaaja laskelmat tilaa. Eri hankkeissa käytetään hyvinkin erilaisia oletuksia päästöjen laskennassa.

  5. ”Liito-oravakannan kerrotaan vahvistuneen Helsingissä viime vuosina nopeasti.”

    No niin varmaan. Aivan samoin, kuin tuulimyllyjen pyörittämisen on sanottu kykenevän täysin korvaamaan perinteisen energiantuotannon. Vihreitä valheita kaikki, mutta todella mielipuoliseksi homman tekee yllämainitun kaltainen konkreettinen ja todellinen luonnon tuhoaminen sairaan ideologian takia.

  6. Lähetään menneen. Tämä maa ja Helsinki on varmaan hyvä maa liito-oraville ja vasemmistovihreille. Heippa, koittakaa pärjätä keskenänne.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat