Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistövälittäjät: Asuntokauppa vilkastui toukokuussa – kysytyin asumismuoto omakotitalo

Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) viides poikkeusolojen aikainen kysely kertoo ratkaisevasta käänteestä asuntokaupassa toukokuussa.

Kuluttajista nyt vain pieni osaa harkitsee asuntokauppoja. Kuva: Lauri Lähteenmäki

SKVL:n jäsenten kokonaiskauppamäärä oli toukokuussa enää noin 8 prosenttia alle normaalin tason. Nousu huhtikuun lukemista on merkittävä ja erityisesti yli 70-vuotiaiden toimeksiantajien uskallus myydä asuntojaan on noussut selvästi.

Välittäjät raportoivat selvän käänteen tapahtuneen ylöspäin ja kaupankäynnin olevan lähes normaalia tai normaalia vilkkaampaa toukokuun lopulla. Asuntojen hinnat ovat pysyneet ennallaan.

”Jo tieto epidemian rauhoittumisesta toi liikettä asunnonvaihtajiin. Perus asunnonvaihtotarve ja vihreään ja valoisaan vuodenaikaan kuuluva vilkas pientalo- ja loma-asuntokauppa tuovat omalta osaltaan lisää nousua kauppamääriin”, SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg kertoo järjestön tiedotteessa.

Kiinteistövälittäjien edunvalvontajärjestö uskoo luonnollisesti, että kauppamäärät nousevat edelleen.

”Ennusteemme on, että kauppamäärät nousevat edelleen muutaman prosentin jo kesäkuussa. Alueellisesti nousu ei ole aivan tasaista Suomessa. Suurimmat odotukset osakehuoneistokaupan kasvusta ovat Tampereen, Turun, Oulun ja pääkaupunkiseudun alueella sekä yllättäen myös Kainuussa, Kaakkois-Suomessa ja Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla”, jatkaa Mannerberg.

Kesäkuussa takaisin ”normaaliin”

Koronan aikana käyttöön otettu rajoitus yleisistä esittelyistä poistui 1.6. Tästä huolimatta moni välittäjistä on huomannut yksityisesittelyiden olevan tehokkain tapa esitellä asuntoja ja aikoo jatkaa ainakin toistaiseksi samalla mallilla.

Alueelliset erot ovat näkyvissä siten, että esimerkiksi Oulussa ja Kainuussa lähes kaikki ovat ottamassa yleisesittelyt käyttöön välittömästi. Pääkaupunkisedulla noin puolet välittäjistä on siirtymässä takaisin yleisnäyttöihin.

Omakotitalot selvästi halutuimpia

Kyselyn perusteella kysytyin asumismuoto on nyt omakotitalo. Kyselyyn vastanneista välittäjistä 36 prosenttia raportoi omakotitalon olevan kiinnostavin, 22 prosenttia kerrostaloasunnon ja 16 prosenttia rivitalon.

Reilusti yli puolet eli 65 prosenttia välittäjistä kertoo omakotitalojen kysynnän kasvaneen paljon tai jonkin verran. Kiinnostus omakotitaloihin on vahvinta PKS-alueen ulkopuolella Uudellamaalla, Oulussa, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Pohjanmaalla.

”Perinteisesti kevät on muutenkin vilkasta pientalokaupassa mutta nyt on havaittavissa, että kiinnostus on korkeampaa jonkin verran kasvukeskusten ulkopuolella sijaitseviin hyväkuntoisiin omakotitaloihin”, Mannerberg kertoo.

Pankkien lainananto nihkeää

Kyselyn perusteella 44 prosenttia raportoi asuntolainan saannin vaikeutuneen asunnonostajille. Pankkien alhaiset näkemykset talojen vakuusarvioista vaikeuttavat asuntokauppaa merkittävästi.

Erityisesti Pohjanmaalla, Hämeessä ja Pirkanmaalla pankit ovat poikkeuksellisen nihkeitä lainanmyönnössään.

Pääkaupunkiseudulla lähes 70 prosenttia välittäjistä raportoi, että ostajia kiinnostavaa myytävää on vähemmän kuin kysyntää. Myyjät ovat kuitenkin heränneet ja yhteydenottojen määrä on noussut merkittävästi toukokuussa.

”Asuntokaupassa ei ole enää odotettavissa mitään dramaattisia pudotuksia, ja kaupankäynti on kesän myötä normalisoitumassa kuten jo aiemmin ennustimme. Sama ilmiö on toistunut myös muualla Euroopassa ja USA:ssa kauppamäärät ovat palautumassa nopeaan tahtiin, sitä mukaa kun epidemia hellittää.”

Mökkikaupassa rantapaikat kysytyimpiä

Loma-asuntokauppa on jatkanut selvää vilkastumista toukokuussa. Kysynnän vilkastumisesta koko maassa raportoi jopa 70 prosenttia välittäjistä.

Ostajat ovat edelleen hyvin tarkkoja mökkien sijainnista ja varustelutasosta. Hyväkuntoinen mökki veden äärellä on selvästi halutuin, jos hintapyyntö on realistinen. Alueelliset erot kysynnässä ovat melko suuria.

Esimerkiksi Etelä-Savossa, Kanta-Hämeen alueella, Oulussa, Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa sekä Uudellamaalla Porvoon suunnalla ja Hangossa on suurimmat nousut loma-asuntojen kysynnässä. Pohjois-Suomessa myyntikausi on vasta alkamassa kesäkuussa lumen ja tulvien hidastaessa kaupankäyntiä.

Suomen Kiinteistönvälittäjien toukokuun lopussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli 70 prosenttia SKVL:n yrityksistä, joita Suomessa on yli 400, ja välittäjiä yli 1600 yli 475 toimipisteessä. SKVL:n jäsenten välityksellä tehdään Suomessa yli 40 prosenttia vanhojen asuntojen välittäjien kautta tehdyistä kaupoista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Kiinteistövälittäjät: Asuntokauppa vilkastui toukokuussa – kysytyin asumismuoto omakotitalo”

  1. Omakotitalojen kohdalla varmaan tärkeä kriteeri ostajille on tosiaan hyväkuntoisuus. Omakotitalossa ei taloyhtiö ole samalla tavalla jakamassa kuntoriskejä kuin taloyhtiöissä, tosin omakotitaloista osa on myös yhtiömuotoisia. Huonokuntoisemmat talot myydään usein tontin arvolla, purkukustannuksilla vähennettynä. Vaikeinta on saada myydyksi huonokuntoisia taloja sellaisista sijainneista, joissa vanhojen rakennelmien purkukustannus on isompi kuin tontin arvo tyhjänä. Nyt pientaloja myytäneen sekä kodeiksi että vapaa-ajan kakkosasunnoiksi, joissa on enemmän tilaa temmeltää. Jotkut ostavat kuivan maan omakotitalon kuivan maan mökiksi.

    Mielenkiintoista nähdä, että heijastuuko pientaloihin kohdistuva lisääntynyt kiinnostus myös Asuntomessuihin loppukesästä. Eli siinä, missä koronapelko voi verottaa kävijäkuntaa, tuoko asuntomarkkinoiden tilanne puolestaan sitten lisäkävijöitä.

  2. Vaan eivätkös nämä uuden ja uljaan viheronnelan maailmankatsomuksellisesti parametroituneet (mutta silti tietenkin ehdottoman puolueettomat) ennustelijahenkilöt sanoneet inhan ja taantumuksellisia keskiluokkaisia arvoja heijastavan Nurmijärvi-ilmiön jo kuolleen? Ja tiiviin, pöhinäisen ja urbaanin 10000€/m² kenkälaatikossa asumisen olevan sen yhteisöllisen ja ideologisesti puhtaan onnelan, johon kaikki vauvasta vaariin Jopoillaan siistissä parijonossa polkevat?

    Eli kuinkas tässä nyt TAAS kävi näin?

    1. Hyvin sivallettu. Tätä ideologista pakkosyöttöä kerrostaloasumisen ihanuudesta kehien sisäpuolella on jokainen nettoveronmaksaja kuullut kyllästymiseen asti.

Vastaa käyttäjälle NeukkulaOnSuomi Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat